Koronan jälkeisessä taloustilanteessa puhe metsien avohakkuista on palautunut taas päivän aiheeksi. Luontojärjestöthän tekivät jo 2018 aiheesta eduskunnalle kansalaisaloitteen. Tavoite oli lopettaa avohakkuut metsähallituksen mailla ja siirtyä niin sanottuun jatkuvaan kasvatukseen.
Jatkuva kasvatus on hieman harhaanjohtava termi, koska menetelmään kuuluvat myös jatkuvat hakkuut. Menetelmää kutsuttiin aiemmin poimintahakkuuksi eli harsinnaksi. Tieteellisen tarkan termin menetelmälle antoi 1984 metsäprofessori Peitsa Mikola: metsänhoidollinen harsinta.
2000-luvun puolella kehittynyt metsätiede on Suomessakin osoittanut, että täsmällisesti harsien on mahdollista yltää samaan puun kasvuun ja hakkuumäärään kuin avohakkuiden lohkometsätaloudessa. Tosin kasvun mittaustuloksia on metsätieteessä edelleen molempiin suuntiin, ja kiistely menetelmien paremmuudesta jatkuu.
Ainut kiistaton osio liittyy kasvinjalostukseen. Nykymenetelmin voi risteyttää ja valita entistä nopeammin kasvavia puulajikkeita viljeltäviksi - avohakkuun aukeille. Ja ilmaston hitaasti lämmetessä uuteen ilmastoon sopivampia lajikkeita voi jalostaa etukäteen. Luonto kyllä risteyttää muuttuneeseen ekosysteemiin sopivia luomulajikkeitaan itsekin. Mutta luonnon kierrossa tähän menee havupuilla satoja vuosia.
Pääosa tavallisia metsätilallisia ei ole harsintametsätalouteen syttynyt. Perussyy tämän päivän avohakkuisiin lienee, että ne ovat yksinkertaisin tapa metsätilalliselle myydä puuta nopeasti ja paljon.
Meillä on kuitenkin eri puolella Suomea matkailun ja erityismaiseman maa-alueita, joilla voisimme siirtää metsätalouden painopistettä. Niillä voisimme palata nykyisestä lohkometsätaloudesta uuden sukupolven harsintaan. Matkailu tykästyisi tähän maisema-alueilla, kesän maastopyöräilyn retkireiteillä ja talven kansanhiihtoladuilla.
Avohakkuista luopuminen on jo eduskunnan puitavana. Metsähallituksen osalta ratkaisu on yksinkertainen. Kyse on valtion päätöksestä omissa metsissään.
Yksityismetsien osalta ongelma on monimutkaisempi. Miten kannustaa metsätiloja muutokseen?
Muutokseen voisi ottaa mallia 1900-luvun puolivälin metsänparannuksesta. Paluu uuden sukupolven harsintametsätalouteen on samantyyppinen, pitkäaikainen metsänhoidon muutos kuin taannoinen metsänparannuksen varoilla rahoitettu suometsien ojituksemme. Siihenkin metsätilalliset tarttuivat, kun yhteiskunta tuli tukineen vastaan.
Maisemoinnin kannalta harsinnan voisi kehittää 2020-luvun metsänparannukseksi.
VELI POHJONEN
Käsikirjoitus 4.8.2020
No comments:
Post a Comment