1760-luvulla Alavetelin kappalainen Antti Chydenius kehitti teoriansa kansantalouden vaurauden ketjusta. Hänen mukaansa ketju alkaa oman maan raaka-aineiden tuotannosta ja jatkuu sen jalostamisena. Ketjun loppupäässä on tuotteen vienti.
Chydenius ehdotti, että silloin erikoisen metsätuotteemme, tervan ulkomaankauppa olisi vapautettava Ruotsin vallan rajoitteista. Terva tulisi hyväksyä vientituotteeksi, aina Euroopan etelärajoja myöten.
Kun Chydeniuksen ehdotusta seurattiin, metsätalous rupesi synnyttämään vaurautta. Vientiterva, etenkin Englantiin päätynyt, oli kansantaloutemme nousun perusta 1700-luvun loppupuolella. Sahatavara ohitti viennissä tervan 1830-luvulla. Paperi ohitti sahatavaran 1930-luvulla.
Metsän arvoketjut nostivat maamme vaurautta kaksisataa vuotta. Vielä 1950-luvulla vientimme oli yli 90-prosenttisesti lähtöisin metsästä.
1960-luvulla tapahtui käännös. Vaurauden uudeksi aatteeksi tuli eurooppalainen kasvutalous. Sen mukaan kaiken, mitä taloustieteilijä voi mitata, piti kasvaa määräprosentti vuosittain. Numeerisesti mitattavaa oli esimerkiksi energian käyttö.
Tuotannon, kaupan ja kulutuksen kotimaisen prosenttiautomaatin piti nostaa kansantaloutta. Nousun piti jakaa työllisyyttä ja edelleen vaurautta kaikille.
Kasvutalous sai voimansa halvasta öljystä. Prosenttiautomaatin uskottiin tuottavan niin hyvin, että ulkomaista öljyä saattoi ostaa rajattomasti. Öljyn hupenemista ei silloin pelätty, ja sen hintakin povattiin vakaaksi.
Vastoin ennusteita öljyn hinta nousi 1970-luvulla yhdeksänkertaiseksi. Se sysäsi Euroopan kansantaloudet muutokseen, mikä murensi kasvutalouden perustan.
Vuosituhannen vaihteen jälkeen kasvutalouden korvaajaksi tuli velkatalous. Valtionvelkaa otetaan ulkomailta, vuodesta toiseen.
EU:lla on kuitenkin jäsenmaidensa velkaantumiseen rajoitteensa. Valtionvelka ei saisi ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta.
2020-luvulla EU:n kansantalouteen on hiipimässä uusi, hieman häkellyttävä talouden haara, sotatalous. Velvollisuutemme on antaa Ukrainalle sota-apua vuodesta toiseen.
Sotatalous voi alkaa pyörittää teollisuutta ehkä yllättävälläkin tavalla. Tuore Ukrainan avun esimerkki on eurooppalainen ruutiteollisuus. Ruudin yhtenä raaka-aineena on pitkään ollut Kiinasta Eurooppaan tuotu puuvilla. Alkuvuodesta 2024 tämä tuonti pysähtyi ilmeisen maailmanpoliittisista syistä. EU tarvitsee nyt kiinalaiselle puuvillalle vaihtoehtoa.
Kemistit ovat tienneet jo sadan vuoden ajan, että lehtipuusta peräisin oleva sellu voi korvata puuvillan ruudissa. Selluteollisuutemme on nyt varhaisessa hälytystilassa Ukrainan ammustarpeen vuoksi.
Onko 2014 alkaneessa Ukrainan kriisissä kyse uudesta 30-vuotisesta sodasta? Hiipiikö sotatalous uudeksi vaurauden ketjun haaraksi, jopa pitkäaikaiseksi osaksi kansantalouttamme?
Ukrainan sodan pitkittyessä voimme joutua lisäämään Suomen metsien puun tuotantoa, nyt ruudin valmistukseen. Metsätaloudessamme on kyllä tähän puun lisätarpeeseen jo kokeiltu ratkaisu, lehtipuiden lyhytkiertoviljely.
Mistä löydämmekään tulevan vaurauden ketjun? – Selluteollisuutemme on nyt varhaisessa hälytystilassa Ukrainan ammustarpeen vuoksi
Veli Pohjonen
Iisalmen Sanomat. Mielipide. 5.7.2024
No comments:
Post a Comment