Hiilidioksidin tulppaaminen esimerkiksi sellutehtaiden savupiipuista on yksi tämän päivän ilmastokamppailun kuumia aiheita. Myös muita luontoon liiallisena pääseviä ravinteita kuin alkuaine hiiltä, on mahdollinen tulpata.
Paluu puhtaampiin vesiin on yksi nykypäivän kiertotalouden tavoitteita. Haluamme eroon rehevöityvistä uimarannoista, kokonaisista järvistä, joista, merenlahdista ja koko Itämeren vihertymisestä.
Rehevöitymisen tyypillinen esimerkki on keskikesän lisääntyvä, monipuolisesta ravinnekirjosta hyötyvä sinilevä. Sinilevä kertoo, että ravinteiden tulppaaminen jätevesistä ei ole riittävästi onnistunut.
Fosforia on päätynyt pelloiltamme Itämereen jo vuosisatojen ajan. Tänään vähintään peltojen tason fosforihaaste ovat jäteveden laitokset. Ne ovat kyllä tehostuneet merkittävästi viime vuosikymmeninä. Mutta silti osa fosforia päätyy edelleen vesistöihin, puhdistamosta tulevassa niin sanotussa jäännevedessä.
Päästöjä tulee myös kaupunkien hulevesistä. Ne valuvat asfaltin pääteiltä ja betonin jalkakäytäviltä puhdistamattomina suoraan viemärikaivoihin ja edelleen vesistöihin. Helsingin yliopiston tutkimus kertoo, että kaupunkien hulevesien mukana vesistöihimme pääsee rehevöittävää fosforia saman verran kuin maataloudesta.
Ravinnepäästöjen pysäyttämiseen, "tulppaamiseen", kehitettiin Uppsalan yliopistossa 1970-luvulla ekoviljelyn oppi nimeltään phytoremediation (phyto = kasvi, remedium = palauttaa tasapainoon). Kyse on kasveilla hoidettavasta päästöravinteiden sieppauksesta, eräänlaisesta ekologisesta haravoinnista.
Opin puhemies oli Metsäntutkimuslaitoksestamme Uppsalan yliopistoon siirtynyt professori Gustaf Sirén. Ekologiseksi haravaksi hän esitti puhdistamoiden viereen viljeltävää pajua.
Ruotsiin syntyi Sirénin oppien mukaan Enköpingin paketti. Siihen kuuluvat sähköä ja kaukolämpöä tuottava kaupungin voimala, jäteveden puhdistamo ja niiden läheisyydessä 75 hehtaaria jätevesipajua. Pajukko kastellaan puhdistamon jäännevedellä.
Taitavasti viljeltynä jätevesipaju kasvaa sankaksi haihdutusmetsäksi. Vesovana sen voi puida hakkeeksi 3-5 vuoden välein. Hake palaa voimalassa tuhkaksi.
Tuhkaan on tulpattu hakkeen ravinteet. Yksi niistä tärkeimpiä on vesistöjen ongelma fosfori.
Tuhka on lannoituksen kannalta luontevaa rakeistaa. Vielä uudempi, lannoitteen kaukokuljetuksen kannalta hivenen tehokkaampi menetelmä on tuhkan nesteyttäminen. Sen kehitti Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari jo 1980-luvulla.
Haihdutuspajukko ei ole sama kuin koskemattomana pidettävä, ojanvarsien luonnonnäkymiä rehevöittävä kosteikkopajukko. Haihdutuspajukolle on olennaista tehoviljely ja lyhyt kiertoaika. Ravinteet halutaan nopeasti tulpatuksi. Näin tapahtuu, kun biomassa korjataan määrävuosin hakkeeksi ja poltetaan voimalassa tuhkaksi.
Gustaf Sirénin opista ravinteiden ekologisessa haravoinnissa ja kierrätyksessä, ekologisesta tulppaamisesta, olisi jo opittavaa. Suomen järvet sekä Itämeri lahtineen rehevöityvät vuodesta toiseen. Voimallisesti haihduttavilla jätevesipajukoilla pääsisimme lopultakin puhtaampiin vesiin.
VELI POHJONEN
Iijokiseutu. Kolumni. 24.7.2024
No comments:
Post a Comment