Jo 1760-luvulla Alavetelin kappalainen Antti Chydenius kehitti teoriansa kansakunnan vaurauden ketjusta. Hänen mukaansa ketju alkaa oman maan raaka-aineiden tuotannosta ja jatkuu sen jalostamisena. Ketjun loppupäässä on tuotteen vienti.
Esimerkkinä Chydenius ehdotti, että silloin erikoisen metsätuotteemme, tervan ulkomaankauppa olisi vapautettava silloisista Ruotsin vallan rajoitteista. Terva tulisi hyväksyä suomalaiseksi vientituotteeksi, aina Euroopan etelärajoja myöten.
Kun Chydeniuksen ehdotusta seurattiin, meille rupesi syntymään vaurautta. Vientiterva, etenkin Englantiin päätynyt, oli kansantaloutemme nousun perusta 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Sahatavara ohitti viennissä tervan 1830-luvulla. Paperi ohitti sahatavaran 1930-luvulla.
Nämä metsän arvoketjut nostivat maamme vaurautta kaksisataa vuotta. Vielä 1950-luvulla vientimme oli yli 90-prosenttisesti lähtöisin metsästä.
1960-luvulla tapahtui käännös. Vaurauden uudeksi aatteeksi tuli eurooppalainen kasvutalous. Sen mukaan kaiken, mitä taloustieteilijä voi mitata, piti kasvaa määräprosentti vuosittain. Numeerisesti mitattavia olivat esimerkiksi kulutus, verotulot ja energian käyttö.
Tuotannon, kaupan ja kulutuksen kotimaisen prosenttiautomaatin piti nostaa kansantaloutta. Nousun piti jakaa työllisyyttä ja edelleen vaurautta kaikille.
Kasvutalous sai voimansa halvasta öljystä, mikä vauhditti teollisuuden tuotantoa. Prosenttiautomaatin uskottiin tuottavan niin hyvin, että ulkomaista öljyä saattoi ostaa rajattomasti. Öljyn hupenemista ei silloin pelätty, ja sen hintakin povattiin vakaaksi.
Vastoin ennusteita öljyn hinta nousi 1970-luvulla yhdeksänkertaiseksi. Se sysäsi Euroopan kansantaloudet muutokseen, joka seuraavan sukupolven aikana murensi kasvutalouden perustan.
Vuosituhannen vaihteen jälkeen kasvutalouden korvaajaksi on tullut velkatalous. Valtionvelkaa otetaan ulkomailta, vuodesta toiseen.
EU:lla on kuitenkin jäsenmaidensa velkaantumiseen rajoitteensa. Valtionvelka ei saisi ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Ennen sitä vanhemmat velat tulisi maksaa pois.
2020-luvulla EU:n kansantalouteen on hiipimässä uusi, hieman häkellyttävä talouden haara, sotatalous. EU:n velvollisuus on antaa Ukrainalle sota-apua vuodesta toiseen, ja yhä enemmän.
Tuore Ukrainan avun esimerkki on Euroopassa hupeneva ammusten ruuti. Sen valmistus on perustunut pitkään Kiinasta Eurooppaan tuotuun puuvillaan. Tämä tuonti pysähtyi hieman yllättäen alkuvuodesta 2024.
Lehtipuusta peräisin oleva sellu voi korvata puuvillan ruudissa. Selluteollisuutemme on jo varhaisessa hälytystilassa Ukrainan ammustarpeen vuoksi.
Onko jo 2004 alkaneessa Ukrainan kriisissä kyse uudesta 30 vuotisesta sodasta? Muuttaako kriisi kansantalouttamme?
Sodan pitkittyessä voimme joutua esimerkiksi lisäämään metsien hakkuita, nyt ruudin valmistukseen. Metsätaloudessamme on tähän puun lisätarpeeseen jo kokeiltu ratkaisu, lehtipuiden lyhytkiertoviljely.
VELI POHJONEN
Rantalakeus. Mielipide. 3.7.2024
No comments:
Post a Comment