Viime vuosina useampikin suomalainen metsästysseura on kokenut maanomistuksessamme tapahtuneen muutoksen. Seuran metsästysmaiden keskelle oli tullut rajoite. Aikoinaan isojaossa paikalliselle viljelijöille lohkottu metsäpalsta oli siirtynyt kasvottomalle sijoitusyhtiölle. Se oli pysäyttänyt lohkollaan metsästyksen.
Metsästys ei sijoitusyhtiötä kiinnosta. Taloustavoitteensa mukaisesti yhtiö haluaa metsistään vain korkeaa vuosituloa. Niinpä yhtiö ehdottaa metsästysseuralle ostamistaan maista vuotuista hehtaarimaksua, pellonvuokran tapaan.
Metsästysseura ei ehdotukseen lämpene. Saman periaatteen vuosivuokra pitäisi asettaa muillekin maanomistajille. Se ei kuulu metsästyksen perinteisiimme.
Muutoksen myötä on alkanut huolestuttaa, mikä on tulevaisuus koko metsätaloudellemme.
Brittiläinen talousajattelija John Locke opetti jo vuonna 1690, että kansakunnan maa- ja metsätalous tuottaa parhaiten perhepohjalta. Viljelijäperheiden tulee itse omistaa maa, mutta enintään sen verran kuin kukin perhe pystyy itse viljelemään ja hyödyntämään.
Brittiajattelijan oivallus on ollut itsestään selvyys Suomen maa- ja metsätaloudessa aina isojaosta lähtien. Isojako käynnistyi Ruotsi-Suomessa 1700-luvun puolivälissä. Aiemmin Ruotsin kuninkaalle kuuluvia kruununmaita alettiin jakaa paikallisille asukkaille manttaaliopilla.
Sana manttaali (mantal) viittaa päälukuun. Se kertoo perheenjäsenten määrän, minkä lohkottavan maapalstan viljelyn laskettiin normaalimenetelmin elättävän.
Väkiluku oli silloin alhainen. Tiukka manttaalilaskenta varmensi, että kaikkia kruununmaita ei perheille jaettu. Jakamattomat maat nimettiin valtionmetsiksi. Yhtiömetsiä isojako ei sen sijaan tuntenut.
John Locken oppi ja sitä seurannut isojako kehittivät sekä maa- että metsätalouttamme 200 vuoden ajan. Suomessa isojako päättyi käytännössä Kuusamoon, vasta 1960-luvulla.
Nyt olemme siirtymässä perinteisestä perhemetsätaloudesta yhtiötalouteen, tutun paikallisista metsätilallisista kasvottomiin metsäsijoittajiin. Kiihtyvä kehitys on nähtävissä erityisesti viime aikojen metsätilojen kaupoissa. Ukrainan sodan kiihdyttämä inflaatio syö miltei kaiken muun omaisuuden paitsi metsän arvoa.
Yhtiötalous kuuluu hyvinvoinnin yhteiskuntamme nykyaikaan. Menestyvät yhtiöt jakavat osinkoja, järjestävät osakeanteja ja ylipäänsä laajenevat. Mutta yhtiömetsät eivät voi rajattomasti laajeta, muun osakeyhtiön tapaan. Maapinta-alamme on rajallinen.
Pidemmässä ajan kaaressa huolettaa kysymys sijoitusyhtiöiden omistussuhteesta. Enemmistö osakkaista on toki vielä kotimaisia, mutta ulkomainen omistus on kasvamassa. Rahastojen roolista metsänomistajina on jo esimerkkejä varsinkin Luxemburgin tapaisiin valtioihin rekisteröityneistä sijoittajista.
Miksi tutun isojakomme oppi on hiipumassa? Perhetilat ovat korvautumassa jättimäisillä yhtiötiloilla. Samalla suomalaista maaomaisuutta on palaamassa ulkomaisten voutien omistukseen.
VELI POHJONEN
Sydän-Satakunta. Mielipide. 27.7.2023
No comments:
Post a Comment