Tuesday, July 11, 2023

Kasvuturpeelle hyvä löytää ilmastokorvaaja

”SUOPURSU kukkii, rahkasammal aava rannaton” on sodanjälkeisiä klassikkotangojamme. Lienevätkö nuo sanat olleet mielessä professori Viljo Puustjärvellä vuonna 1955, kun hän käynnisti kasvihuoneessaan merkittävän kasvukokeen. Hän halusi parantaa peltoperäistä kasvihuonemultaa lisäämällä siihen rahkasammaleesta syntynyttä suon pintaturvetta.

Eri maaseoksissa läpiviedyt kokeet yllättivät. Parhaimman sadon antoi seos, josta multa jätettiin tykkänään pois, kasvualusta joka oli pelkkää turvetta.

Puustjärven kasvualustan ominaisuudet tulivat rahkasammaleen soluista. Kuoltuaan solu pysyy huokoisena. Se imee vettä ja ravinteita pesusienen tapaan. Rahkasolukko säilyttää silti viljelykasvien juurten vaatiman ilmavuuden.

Jo yli puoli vuosisataa kasvuturve on toiminut nykyaikaisen puutarhatalouden perustana.

Kasvuturpeessamme oli lupaus myös vientituotteeksi. Vuonna 1977 maamme toiseksi suurimman turveyhtiön, Turveruukki Oy:n perustaja Sakari Pekki ehdotti yhtiössä vierailleelle ulkoministeri Keijo Korhoselle, että kasvuturve liitettäisiin osaksi Afrikkaan antamaamme kehitysapua. Tropiikin kuivien maiden maanparannus olisi lievittänyt jo silloin maapalloa uhannutta nälänhätää.

Kasvuturpeen viennin ei katsottu kuitenkaan täyttävän kestävän kehitysavun ehtoja. Ehdotus hautautui ulkoministeriön kehitysavun arkistoihin.

Tänään rahkasammaleesta peräisin olevan kasvuturpeen tulevaisuus huolestuttaa koko Eurooppaa, ilmastosyistä. Karu, mitattu tosiasia on, että turpeen käyttö kaikissa muodoissaan lisää kansallisia hiilidioksidin päästöjä. Se on tuonut turpeen käytölle rajoitteita jo Suomeenkin.

Kasvuturpeen ilmastorajoitteiden osalta kuvaava esimerkki on Englannin hallituksen päätös kieltää rahkaturpeesta valmistetun puutarhamullan myynti vähittäiskaupoissa vuoden 2024 loppuun mennessä. Jotain vastaavaa voinemme odottaa myös EU:n sisällä.

Rahkaturpeeseen perustuvalle kompostimullalle on kuitenkin jo kehitetty vaihtoehto. Tanskassa puutarhoille valmistetaan pajukompostia, jonka alkulähde on kolmen vuoden kierrolla kasvatettu haketettu viljelypaju.

Tuore pajuhake kompostoidaan seoksena typpeä sitovien nurmikasvien, esimerkiksi puna-apilan tai sinimailaisen kanssa. Pajun huokoinen solurakenne muistuttaa rahkasammaleen soluista. Huokoisuuden seurauksena pajukomposti on valmis puutarhoille 6-8 kuukauden mikrobimuhimisen jälkeen.

Pajukompostia tuotetaan Tanskassa kasvuturpeen korvaajaksi jo 1000 hehtaarin peltoalalla. Kasvuturpeen tavoin pajukomposti on myös vientituote.

Kasvuturpeen kohtalo lienee joutumassa ilmastokamppailun vaakalaudalle myös Suomessa. Tanskan vaihtoehto, pajukompostin menetelmä viennin mahdollisuuksineen, olisi valmis sovellettavaksi myös Suomen maatiloille. Ehkäpä kasvuturpeen tai ylipäänsä puutarhamullan tulevaisuudesta ei tarvitsekaan olla huolissaan. 

Veli Pohjonen

Satakunnan Kansa. Mielipide. 21.7.2023

No comments: