Pajun energiaviljely - lupaus maamme kehitysalueille

1970-luvun alussa maamme metsäteollisuus näytti ajautu­van raaka-ainepulaan. Sen torjumiseksi ruvettiin tutkimaan nopeakasvuisten, meillä ennen viljelemättömien pajujen ja poppeleiden kasvatusta lyhyellä kiertoajalla mutta mahdol­lisimman voimallisin menetelmin.

Kasvualusta täysmuokattiin ja lannoitettiin. Sekä tai­mien istutus että sadonkorjuu suunniteltiin suoritettavaksi konein. Sato ajateltiin silputtavan leikkuupuimurin tai niittosilppurin tapaisella koneella hakkeeksi. Teoriassa kaikki kiertoajat yhdestä noin 20 vuoteen olivat mahdolli­sia. Korjuun jälkeen uusi sato kasvoi kantovesoina.

Ensimmäiset metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn kenttäkokeet perustettiin keväällä 1973 Lapin koeasemalle.  Heti näistä kokeista saatiin lupaavia tuloksia. Muokatulla saraturve­pellolla tiheässä kasvanut, lannoitettu, Tanskasta saatu pajujaloste tuotti jo viljelykesänään suuremman kuiva­-ainesadon kuin koeaseman viljelyksillä kasvanut säilörehu­ nurmi.

Metsäteollisuutta uhannut raaka-ainepula kuivui sittem­min 1970-luvun puolivälin lamakauteen, mutta lyhytkierto­viljelyn kokeiluista poiki uusi havainto: nopeasti kasva­va paju sitoo nopeasti auringon energiaa. Pajun kesytystä viljelyskasviksi jatkettiin, nyt energiaviljelykokeissa.

Energiapaju

Ensimmäisiin energiaviljelykokeisiin pajulajit valittiin miltei umpimähkään. Vanhojen kori- ja vannepajujen tiedet­tiin kuitenkin olevan ojanvarsipajuja satoisampia. Kori­pajuille on myös ominaista nopea alkukehitys ja runsas ve­sominen leikkuun jälkeen.

Eniten koeviljelty energiapaju on jo ensimmäisissä ly­hytkiertoviljelykokeissa mukana ollut jättiläismäinen ve­sipaju (Salix "Aquatica Gigantea"). Se on todennäköisesti luonnossa itsestään syntynyt risteymä, joka poimittiin kori- ja vannepajun viljelyyn Tanskassa 1940-luvulla. Vesipajua tuotiin pistokkaina maahamme  1950-luvun alussa.

Toinen nopeakasvuinen koepaju on varsinainen kori- eli hamppupaju (Salix viminalis). Se levisi kotimaisen kori­teollisuuden tyrehdyttyä pensasaita- ja koristepajuksi maamme etelärannikolle. Koripaju on talvenkestävyydeltään vesipajua heikompi.

Talvenkestävä ja satoisa energiapaju on löytynyt Oulun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta. Sillä ei ole vielä suomalaista nimeä, mutta sen oletetaan olevan hamppu­pajun ja harmaapajun risteymä (Salix dasyclados).

Lupaavia, ilmastoomme karaistuneita energiapajuja ovat eräät siperialaista alkuperää olevat lajit. Näistä joki­paju (Salix triandra) on kulkeutunut maahamme jääkauden jäl­keisiä jokiuomia myöten. Suomalaiset metsäntutkijat ovat tuoneet mukanaan Siperian matkoiltaan myös pari lupaavaa energiapajulajia.

Viljelyä kehitetään

Energiapajut ja niiden viljely voidaan jakaa kahteen ryhmään sen mukaan talvehtiiko pajun maanpäällinen verso vai ei. Mikäli verso ei kestä talven pakkasia, mutta juu­ret kuitenkin säilyvät lumen alla, pajukkoa kasvatetaan yhden vuoden kierrolla. Kasvusto korjataan syksyisin tai alkutalvella vähän lumen aikaan, ja uusi sato kasvaa ke­väällä kantovesoina.

Tehokkain energian sidonta ja suurimmat vuotuiset kuiva­-ainesadot on saatu juuri yksivuotisella kierrolla.  Riittä­vän tiheällä, 20-30 versoa neliömetrillä kasvavalla paju­kolla päästään 10-20 tonnin-vuotuiseen kuiva-ainesatoon. Kolmimetriseksi kesässä venähtänyt vesakko on syksyllä kor­jattaessa kuin komeaa maissia; kesän suotuisat säät enteilevät jopa neljän metrin vuotuisen pituuskasvun ylit­tymistä.

Metsäntutkimuslaitoksessa on kehitetty nopea energia­ viljelmän perustamistapa. 30-50 cm:n mittaiset pistokkaat (pajunvesan kappaleet) viljellään vaakaistutuksena vakoihin ja mullataan kevyesti parin senttimetrin maakerroksella.

Jos maaperä on riittävän kostea  paju juurtuu ja taimettuu parissa viikossa. Riviväliksi valitaan perunanviljelyn ri­viväli: 70 cm. Näin kaikki hoitotoimet voidaan koneellis­taa maataloustraktorin avulla.

Ilmasto- ja maaperävaatimukset

Energiapajun juurtuminen onnistuu parhaiten turvemailla. Ne pysyvät riittävän kosteina poutakausienkin aikana. Oji­tuksen vetäessä ei liiallisesta märkyydestäkään ole pelkoa. Kivennäismailla juurtuminen on sen sijaan epävarmempaa. Etelä- ja Länsi-Suomen rannikkoseuduilla tarvittaneen kas­telu jokseenkin säännöllisen alkukesän poutimisen torjumi­seksi.

Energiapajun viljely soveltuu humidiin ilmastoomme. Ly­hyt kasvukausi käytetään tehokkaasti, sillä vesat venyvät aina syys-lokakuun vaihteeseen. Viljelyä eivät haittaa heinäntekoaikaan sattuvat sateet.  Loppukesän hallat eivät vikuuta satoa vaan vaikuttavat ainoastaan pituuskasvun lop­pumiseen. Suomessa, nimenomaan Pohjois-Suomessa on pajun­ viljelyilmasto.

Paju kasvaa luonnostaan kosteilla paikoilla: vesien varsilla, suopeltojen ojanpientareilla ja rehevillä soilla. Laajimmat luonnonvaraiset pajukkomme.lienevät Pohjanlahden rannikolla, Limingan korkeudella.  Mahdollisesti otollisin energiaviljelyyn soveltuva vyöhyke löytyy maastamme juuri samoilta ilmasto- ja suotyypeiltä, väliltä  Savo - Keskipohjanmaa - napapiiri.

Uusi vaihtoehto maatiloille

Energiapaju on kasvamassa hyvää vauhtia maamme satoisim­maksi viljelyskasviksi. Maatilat ovat saamassa uusia teh­täviä. Viljelyketjussa tarvittava työvoima, ammattitaito ja peruskoneet löytyvät helpoimmin juuri maatiloilta.

Energiaviljely soveltuisi lisätuotantomuodoksi muiden vaihtoehtojen rinnalle. Parhaalta yhdistelmältä tuntuu nurmi­viljely + energiaviljely. Energiaviljelmän perustamis- ja hoitotoimet ajoittuvat alkukesään, nurmiviljelmän korjuutyöt keski- ja loppukesään sekä energiaviljelmän korjuu syksyyn ja alkutalveen.

Luonteeltaan energiaviljely kävisi sopimusviljelyksi esi­merkiksi siemenperunan tai sokerijuurikkaan tapaan. Vilje­lijä tuottaa lämpökeskukselle tai teollisuudelle haketta raaka-aineeksi. Nämä ovat kiinnostuneet siitä että haketta saadaan jatkuvasti ja että sitä tulee paljon. Saisipa vil­jelijä samalla hakkeen omaankin lämpökeskukseensa.

Energiaviljely on lupaus maamme kehitysalueille. Pinta-alaa olisi heti irrotettavissa uuteen tuotantomuotoon. Ensimmäisinä kysymykseen tulisivat paketoidut suopellot.­ Lähitulevaisuudessa viljelyyn saadaan myös polttoturvetuotan­ nostavapautuvia suonpohjia. Lisämaata on helposti saata­vissa jo esiojitetuista, hieskoivua kasvavista ravinteisis­ta soista.

Kainuun kasvumaita

Kainuun paketoitu peltoala  - ensimmäinen energiaviljelyn reservi -  on runsaat  6000 hehtaaria. Yli puolet siitä on suomaata. Kivennäismaan pelloillakin kosteutta luulisi riit­tävän, sillä ilmasto on maamme humidimpia.

Polttoturvetuotanto on Kainuussa juuri alkanut. Pelson­ suota lukuunottamatta turvetuotantoalueita ei vapaudu vielä tällä vuosikymmenellä. Suonpohjien pinta-ala tullee jäämään muutenkin esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan mahdollisuuksia vähäisemmäksi.

Kainuussa on reheviä soita, piensaratasoa tai sitä vil­javampia, runsaat puoli miljoonaa hehtaaria. Vajaa neljän­nes niistä, noin 135 000 hehtaaria on jo metsäojitettu. Kun valtakunnan metsien VI inventointi tarkasti nämä oji­kot vuonna 1975,  85 000 hehtaaria jouduttiin luokittele­maan kitu- tai joutomaaksi.  Metsäojitus ei ollutkaan syn­nyttänyt alueelle toivottua havupuustoa, vaan korkeintaan läpipääsemättömän hieskoivutiheikön.  Nämä  85 000 hehtaa­ria ovat Kainuun reservialuetta tulevaisuuden energiavilje­lyyn.  Osalla sitä kasvaa jo nyt energiapuuta, tosin pajua heikkotuottoisempaa hieskoivua."

Milloin käytäntöön?

Useat viljelijät ja yhteisöt maassamme olisivat jo val­miit aloittamaan energiapajun viljelyn käytännön mittakaa­vassa. Jalostetun viljelymateriaalin puute on toistaiseksi rajoittanut viljelyä. Nykyään energiapajua kasvaa maas­samme vain runsaan 10 hehtaarin alueella. Energiaviljely käynnistyykin maassamme siemenpistokkaiden viljelynä.

Tammikuussa mietintönsä jättänyt energiametsätoimikunta ehdottaa, että energiaviljelmiä perustettaisiin vuoteen 2000 mennessä koko maahan  550 000 hehtaaria, siis lähes 30 000 hehtaaria vuodessa. Tavoite on vaativa; Kainuuta­kin tarvitaan sen saavuttamiseksi.

VELI POHJONEN

Kainuun Sanomat. Yliöartikkeli. 15.7.1980