Friday, August 11, 2023

Turpeen voisi korvata pajuhakkeella

Jo yli puoli vuosisataa kasvuturve on ollut puutarhataloutemme perusta. Tänään kasvuturve huolestuttaa koko Eurooppaa, ilmastosyistä.

Suon pinnalta kuorittu kasvuturve on aina polttoturpeen sivutuote. Siksi myös kasvuturpeen tuotanto automaattisesti hiipuu polttoturpeen vähentämisen myötä.

Karu, mitattu tosiasia on, että turpeen käyttö kaikissa muodoissaan lisää kansallisia hiilidioksidipäästöjä. Se on hidastanut jo polttoturpeen käyttöä. Lienee vain ajan kysymys, milloin kasvuturpeellekin asetetaan hiilidioksidin päästömaksu.

Ennakoiva ilmastoesimerkki on Englannin hallituksen päätös kieltää rahkaturpeesta valmistetun puutarhamullan myynti maan vähittäiskaupoissa vuoden 2024 loppuun mennessä.

Rahkaturpeeseen perustuvalle kompostimullalle on kuitenkin kehitetty jo ilmastoystävällinen vaihtoehto. Tanskassa puutarhoille valmistetaan pajukompostia, jonka alkulähde on kolmen vuoden kierrolla kasvatettu viljelypaju.

Tuore pajuhake kompostoidaan seoksena typpeä sitovien nurmikasvien, esimerkiksi puna-apilan tai sinimailasen kanssa. Hakkeena höttöiseksi tiedetyn pajun huokoinen solurakenne muistuttaa rahkasammaleen soluja. Huokoisuuden seurauksena pajukomposti on valmis puutarhoille ja taimitarhoille 6–8 kuukauden mikrobimuhimisen jälkeen.

Pajukompostilla on kasvuturpeeseen verrattuna erikoisetu: kuoressa olevat lääkeaineet.

Vaikuttavin lääketieteen esimerkki on aspiriini. Se löytyi alun perin pajun kuoresta. Tänään tutkimus etsii pajulajeja ja -lajikkeita, joiden kuoren aineksista löytyy positiivisia vaikutuksia niin kompostia muhivalle mikrobistolle kuin valmista pajukompostia kuivikkeena käyttävälle karjataloudelle.

Pajukompostia tuotetaan Tanskassa kasvuturpeen korvaajaksi jo 1 000 hehtaarin peltoalalla. Kasvuturpeen tavoin pajukomposti on kehittymässä myös vientituotteeksi.

Polttoturpeen myötä kasvuturve joutunee ilmastokamppailun vuoksi vaakalaudalle ennemmin tai myöhemmin myös Suomessa. Voimme tarvita vaihtoehtoa yllättävän pian. Joko Tanskan vaihtoehto, pajukompostin menetelmä, olisi valmis sovellettavaksi myös Suomen maatiloille?

Veli Pohjonen

Etelä-Suomen Sanomat. Mielipide. 11.8.2023


No comments: