Avohakkuut ovat osa jatkuvaa metsäkeskusteluamme. Luontojärjestöt tekivät jo 2018 aiheesta eduskunnalle kansalaisaloitteen. Tavoite oli lopettaa avohakkuut metsähallituksen mailla ja siirtyä niin sanottuun jatkuvaan kasvatukseen.
Jatkuva kasvatus on sanontana hieman suppea, koska menetelmään kuuluvat myös jatkuvat hakkuut. Menetelmää kutsuttiin aiemmin poimintahakkuuksi eli harsinnaksi. Tieteellisen tarkan termin menetelmälle antoi 1984 metsäprofessori Peitsa Mikola: metsänhoidollinen harsinta.
2000-luvun puolella kehittynyt metsätiede on osoittanut, että jatkuvasti kasvattaen ja täsmällisesti harsien on mahdollista yltää samaan puun kasvuun ja hakkuumäärään kuin avohakkuiden lohkometsätaloudessa. Tosin kasvun mittaustuloksia on metsätieteessä edelleen molempiin suuntiin, ja kiistely menetelmien paremmuudesta jatkuu.
Kiistatonta on vain kasvinjalostus. Nykymenetelmin voi risteyttää ja valita entistä nopeammin kasvavia puulajikkeita viljeltäviksi - avohakkuun aukeille. Ja kun ilmasto hitaasti lämpenee, uuteen ilmastoon sopivampia lajikkeita voi jalostaa etukäteen.
Luonto kyllä risteyttää itsekin lajikkeita, jotka sopivat muuttuneeseen ekosysteemiin. Mutta luonnon kierrossa tähän menee satoja vuosia.
Pääosa tavallisia metsätilallisia ei ole vielä harsintaan syttynyt. Heille avohakkuu on tänään yksinkertaisin tapa myydä puuta nopeasti ja paljon. Metsänviljelyn menetelmät taimikonhoitoineen on opittu jo, ja ne tuovat säännöllistä työtä metsätiloille.
Siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen on silti jo arkipäivän vaihtoehto. Metsähallituksen osalta ratkaisu on yksinkertainen. Kyse on valtion päätöksestä omissa metsissään.
Yksityismetsien osalta ongelma on monimutkaisempi. Pakkokeinoja metsätilalliset eivät halua. Miten kannustaa metsätiloja vapaaehtoiseen muutokseen?
Muutokseen voisi ottaa mallia 1900-luvun puolivälin metsänparannuksesta. Paluu uuden sukupolven harsintametsätalouteen on samantyyppinen, pitkäaikainen metsänhoidon muutos kuin metsänparannuksen varoilla rahoitettu soistuvien metsien ojituksemme. Metsäojitukseenkin metsätilalliset tarttuivat, kun yhteiskunta tuli tukineen vastaan.
2020-luvulla jatkuvaa kasvatusta voisi kehittää myös uusiutuvan energian suuntaan. Nykyisillä metsäkoneilla järeät puut voi korjata oksineen ja latvuksineen. Samoin voi korjata vähintään metsähakkeeksi kelpaavat tuulenkaadot. Niiden jatkuvalle hakkuulle on kasvava tarve, kun myrskykesät yleistyvät.
Avohakkuista luopuminen on metsätaloudessamme saman kokoluokan muutos kuin taannoinen massiivinen metsäojituksemme. Tuosta 1900-luvun metsänparannuksesta tulisi ottaa oppia 2020-luvun metsänparannukseen, aukottomaan metsänhoidolliseen harsintaan.
VELI POHJONEN
No comments:
Post a Comment