Thursday, September 16, 2021

Vehnän lisätarpeeseen varauduttava

Vehnä on viljelyalaltaan ihmiskunnan tärkein ruokavilja. Vehnän maailmanlaajuinen vuosituotanto kuvaa ihmiskunnan ruokaturvan kehitystä ajan saatossa. 

Vehnä oli maailmanpolitiikan keskiössä 1980-luvulla. Silloinen Neuvostoliitto osti vehnää lännestä. Itänaapurimme pellot olivat olleet yhteisomistuksessa 60 vuoden jakson. Sitkeästi yritetty kommunistinen maatalous ei ollut ruvennut toimimaan.

Vuonna 1984 Neuvostoliiton oli ostettava 28 miljoonaa tuontitonnia ulkomaista vehnää. Yhdysvallat vastasi helposti maailmankaupan kysyntään. Se toi vuodessa vientimarkkinoille 39 miljoonaa tonnia. Takavuosina vehnän valttikortti oli Yhdysvalloilla.

Alituotannon ruoka ja ylipäänsä toimimaton kolhoosimaatalous ovat perimmäisiä syitä, miksi Neuvostoliitto luhistui.

Uuden vallan aikana Venäjä aluksi jatkoi vehnän tuontia, mutta vuosituhannen vaihteessa tapahtui käänne. Yhteistalouden kolhoosipellot olivat muuttuneet yksityistalouden yhtiöpelloiksi. Jo tämän maauudistuksen myötä pellot alkoivat tuottaa. Jo 2000-luvun alussa Venäjä siirtyi vehnän tuojasta vehnän viejäksi.

2010-luvun alussa Venäjä nousi viejien kärkikolmikkoon, Yhdysvaltain ja Euroopan unionin rinnalle. Vuonna 2016 Venäjä otti kolmikon johtopaikan. Sen nettovienti oli 27 miljoonaa tonnia, Yhdysvaltain 25 ja Euroopan unionin 22 miljoonaa tonnia.

Seuraavien vuosien kasvulukemat vahvistivat asetelman. Vuonna 2017 Venäjä vei vehnää ennätysmääränsä 41 miljoonaa tonnia. USA vei 20 ja EU 17 miljoonaa tonnia.

Pääsuunta on jatkunut. Yhdysvaltain maatalousministeriön tuorein, heinäkuussa 2021 päivitetty laskelma ennustaa, että Venäjä tulisi kaudella 2021/2022 viemään 40 miljoonaa tonnia, USA 20 ja EU 28 miljoonaa tonnia. 

Tänään maailmankaupan vehnän ostavat – öljyllään – Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan levottomat maat. Niiden yhteenlaskettu nettotuonti on tasolla 48 miljoonaa tonnia. Siitä Venäjä yksin pystyy kattamaan suurimman osan.

Vehnän painoarvo ruoan tuotannossa vahvistuu ihmiskunnan väkiluvun myötä. Poliittinen merkitys kasvaa niin kauan kuin Venäjä yhtäältä etenee maailman ykkösviejänä ja toisaalta Lähi-itä sekä Pohjois-Afrikka vehnän ykköstuojina.

Vehnänviennin valttikortti on siirtynyt Venäjälle. Koronakriisin pyörteissä Venäjä on kuitenkin varautunut oman maansa ruokaturvan säilyttämiseen. Tarvittaessa Venäjä saattaa rajoittaa vientiään.

Niin EU:n kuin koko maapallon alueella vehnän viljely ja ylipäänsä ruoan tuotannon merkitys vahvistuvat koronakriisin ja Venäjän vientipäätösten jälkeen. Sen voi ennustaa vaikuttavan myös meidän maataloutemme kehitykseen. Vehnälle orastaa Suomessakin lisätarve.

Veli Pohjonen

Alueviesti. Mielipide. 11.8.2021


No comments: