Wednesday, September 22, 2021

Haihdutuskasvustoja käyttöön: vedenpuhdistamot ovat tehostuneet, mutta silti niistä pääsee luontoon kiusallisia aineksia

Paluu puhtaisiin vesiin on osa kiertotalouttamme. Haluamme eroon rehevöityvistä kaupunkirannoista. Haluamme purjehtia sinilevättömällä Itämerellä.

Meidän olisi hyvä kierrättää kaikkia alkuaineita. Tyyppiesimerkkejä ovat typpi ja fosfori. Niihin on aina perustunut ruoan tuotanto. Niitä maatalous on osannut kierrättää jo tuhansia vuosia.

Puhtaan veden haaste ovat nykyään taajamien jäteveden laitokset. Ne ovat kyllä tehostuneet merkittävästi viime vuosikymmeninä, mutta silti luonto vastaanottaa niistä kiusallisia aineksia.

Osa laitosten typestä ja fosforista sekä raskasmetalleista ajautuu edelleen vesistöihin. Jätevesi muuntuu vain nimellisesti puhdistetuksi puhtovedeksi. Sitä on luontevampaa kutsua jäännevedeksi.

JÄÄNNEVEDEN PÄÄSTÖT ovat ympäristön säännöstön kehyksissä. Ajan saatossa pienetkin päästöt silti rehevöittävät ojia, puroja, jokia ja järviä ja lopulta Itämerta lahtineen.

Merkittäviä päästöjä tulee myös kaupunkien hulevesistä. Ne valuvat asfaltoiduilta pääteiltä ja betonisilta jalkakäytäviltä puhdistamattomina suoraan viemärikaivoihin ja edelleen vesistöihin. Helsingin yliopiston tuore tutkimus kertoo, että hulevesien mukana vesistöihimme pääsee rehevöittävää fosforia saman verran kuin maataloudesta.

PÄÄSTÖJEN PYSÄYTTÄMISEEN sopiviin viljeltyihin kosteikkokasveihin kehitettiin Uppsalan yliopistossa 1970-luvulla ekoviljelyn oppi nimeltään ”phytoremediation” (phyto = kasvi, remedium = palauttaa tasapainoon). Kyse on sopivilla kasveilla hoidettavasta haitta-ainesten tasapainottavasta sieppauksesta, eräänlaisesta ekologisesta haravoinnista.

Opin puhemies oli Metsäntutkimuslaitoksessamme aiemmin vaikuttanut professori Gustaf Sirén. Ekologiseksi haravaksi hän esitti puhdistamoiden viereen viljeltävää energiapajukkoa.

RUOTSIIN SYNTYI Sirénin oppien mukaan Enköpingin ekopaketti, johon kuuluvat sähköä ja kaukolämpöä tuottava kaupungin voimala, jäteveden puhdistamo ja niiden läheisyydessä 75 hehtaaria kosteikkopajua. Tiheisiin riveihin istutetut pajukot kastellaan puhdistamosta saatavalla jäännevedellä.

Jäännevedellä kasteltuna paju kasvaa sankaksi haihdutusmetsäksi. Vesovana sen voi puida hakkeeksi 3–5 vuoden välein. Hake palaa voimalassa tuhkaksi.

Tuhka kerää hakkeen ravinteet ja raskasmetallit. Poikkeus on arvokkaimpiin ravinteisiin kuuluva typpi. Se haihtuu hakkeen palaessa savun mukana taivaalle. Typpi kyllä palautuu sateiden mukana takaisin elinpiiriimme, tosin hitaahkosti.

ENKÖPINGIN MALLISSA hakevoimalan tuhkat ja puhdistamon lietteet sekoitetaan lannoitteeksi. Kesäaikaan seos kierrätetään, levitetään ja mullataan pajuviljelmien riviväleihin.

Enköpingin sadetusmetsää muistuttava, pienempi koepajukko perustettiin keväällä 2016 Kuusamon jätevedenpuhdistamon viereen. Haihdutuspajukko oli syksyn 2019 ruskan aikaan kasvanut lähes nelivuotiseksi, noin nelimetriseksi, sankaksi Kuusamon haihdutusmetsäksi.

Gustaf Sirénin ekologisen haravoinnin opista olisi jo opittavaa muuallekin Suomeen. Haihdutuskasvustoilla pääsisimme puhtaampiin vesiin.

Veli Pohjonen

Etelä-Suomen Sanomat. Mielipide. 17.9.2021

No comments: