Hirvijahdista pitää maksaa sijoitusyhtiön metsissä

Syksyn hirvijahdissa useampikin metsästysseura saattoi saada tuntuman metsätaloudessamme alkaneeseen muutokseen. Seuran perinteisten metsästysmaiden keskellä oli saattanut tapahtua omistajan vaihdos. Aikoinaan isojaossa paikalliselle maa- ja metsätilalliselle lohkottu metsäpalsta oli siirtynyt kasvottomalle sijoitusyhtiölle.

Hirvijahti ei sijoitusyhtiötä varsinaisesti kiinnosta. Taloustavoitteensa mukaisesti yhtiö haluaa metsästään vain mahdollisimman korkeaa vuosituloa. Yhtiölle on luonnollista ehdottaa metsästykselle vuotuista hehtaarimaksua, hieman pellonvuokran tapaan.

Metsästysseurat eivät hevillä ehdotukseen lämpene. Saman periaatteen vuosivuokra pitäisi asettaa muillekin hehtaareille, oli sitten kyse normaalien seuranjäsenten maista tai metsästystä harrastamattomien paikallisten metsätilallisten maista. Vuokra ei sovi metsästysseurojen perinteisiin sääntöihin.

Sijoitusyhtiön palsta on rajattava pois hirvijahdista. Se on rajattava aina ajomiesten liikkumisia myöten.

Yhtiöpalstan jääminen pois metsästyksestä tuskin vielä vaikuttaa alueen hirvikantoihin. Eipä se vielä lisänne metsänhoitoa kiusaavia metsätuhojakaan. Mutta muutos vaikuttaa ajatteluumme hirvijahdin tulevaisuudesta, ja laajemmin koko metsätalouden tulevaisuudesta.

Olemmeko siirtymässä perinteisestä perhemetsätaloudesta yhtiötalouteen, tutun paikallisista metsätilallisista kasvottomiin metsänomistajiin?

Brittiläinen talousajattelija John Locke kirjoitti jo vuonna 1690, että kansakunnan maa- ja metsätalous tuottaa parhaiten perhepohjalta. Hänen mielestään viljelijäperheiden tulee itse omistaa maa, mutta enintään sen verran kuin perhe pystyy itse viljelemään ja hyödyntämään.

Brittiajattelijan oivallus on ollut itsestään selvyys Suomen maa- ja metsätaloudessa aina isojaosta lähtien. Isojako käynnistyi Ruotsi-Suomessa 1700-luvun puolivälissä. Aiempia kruununmaita alettiin jakaa paikallisille asukkaille manttaaliopilla. Sana manttaali (mantal) viittaa päälukuun, perheenjäsenten määrään minkä lohkotun maapalstan viljelyn laskettiin normaalimenetelmin elättävän.

Väkiluku oli silloin alhainen. Tiukka manttaalilaskenta varmensi, että kaikkia kruununmaita ei perheille jaettu. Jakamattomat maat nimettiin valtionmetsiksi. Yhtiömetsiä isojako ei sen sijaan tuntenut.

John Locken oppi ja sitä seurannut isojako kehittivät metsätalouttamme 200 vuoden ajan. Suomessa isojako päättyi käytännössä Kuusamoon 1960-luvulla. Tosin viimeinen virallinen, pienen mittakaavan isojako tehtiin Jurmon saarella 1989.

Onko metsätaloutemme siirtymässä seuraavan parin sadan vuoden kaudella kasvottomien yhtiömetsien aikaan?

Yhtiötalous kuuluu hyvinvoinnin yhteiskuntamme nykyaikaan. Menestyvät yhtiöt jakavat osinkoja, järjestävät osakeanteja ja ylipäänsä laajenevat. Mutta yhtiömetsät eivät voi rajattomasti laajeta, muun osakeyhtiön tapaan. Maapinta-alamme on rajallinen niin Suomessa kuin koko maapallolla.

Metsätaloutemme muutos näyttää kuitenkin jo vääjäämättömästi etenevän. Metsästysseurojen jäseniä muutos hirvittää.

Veli Pohjonen

Karjalainen. Mielipide. 21.11.2019