Tapion tie oli tuloksen tie

Aivan kuten Afrikassa tänään, eivät asiat meidän metsätaloudessakaan ole aina olleet kunnossa.

Suomen senaatti kutsui vuonna 1858 saksalaisen vapaaherra Edmund von Bergin arvioimaan maamme metsät. Hänen lausuntonsa oli murskaava: Metsän hävittämisessä suomalaiset ovat tuiki taitaviksi oppineet. Se oli kuin matkakertomuksesta, jonka nyt Afrikasta palaava kehitysavun konsultti kirjoittaa.

Vapaaherran kertomus oli metsätaloutemme käännekohta. Metsähallitus perustettiin 1859. Evolla aloitettiin metsänhoitajien koulutus saksalaisen mallin mukaan 1862.

Vuonna 1886 Suomen senaatti saneli meille lailla: ”Metsää älköön hävitettäkö.” Napakkaa lakia auttoi, kun isojako oli selventänyt valtionmetsien ja perhemetsien käytön rajan.

Kruununmetsään ei enää sopinut mennä kaskeamaan. Oman metsänkin hävitykseksi von Berg nimesi kaskeamisen, sekä karjan laiduntamisen ja kulovalkeat. Aluksi niitä ei pystynyt kukaan hillitsemään. Mutta ne alkoivat vääjäämättä vähetä, kun yksityispuulle syntyivät markkinat 1800-luvun lopussa.

Perhemetsien paimeniksi perustettiin 100 vuotta sitten Tapio ja metsänhoitoyhdistykset. Perhemetsät olivat jo silloin yhteiseltä pinta-alaltaan suurimmat. Isojaolta rajattuja valtionmetsiä jäi maahamme vähemmän.

Mitä perhemetsille tapahtui? Niiden omistajat oppivat metsänhoidon, kun Tapio koulutti, neuvoi ja järjesti metsämarsseja. Puusto alkoi kasvaa. Metsätaloutemme nousi hävityksen tilasta kestävyyteen.

Käännekohta on 1940-luvulla, kun metsiemme vuosikasvu ja puun poistuma olivat kumpikin 46 miljoonaa kuutiota. Sen jälkeen puusto on paisunut. Nyt metsämme kasvavat 100 miljoonaa kuutiota ja niistä poistuu 65 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Tapion tie oli tuloksen tie. Tulos oli loistava, jopa yli odotusten. Tänään olemme puun ylituotannossa.

Tapion tehtävä on suoritettu. Olisiko Tapion nyt syytä reivata suuntaansa, ettei sitä vain tarpeettomana lakkauteta?

Tapion seuraava tie voisi olla perhemetsien ylituotannon purkamisessa.

Tapio perustettiin alun perin opettamaan uutta metsänhoitoa maanviljelijöille, jotka olivat takertuneet liiaksi harsintahakkuisiin. Nyt Tapio voisi opettaa metsäpalstojaan pähkäileville etäomistajille jotain vaihtoehtoa.

Pääosa perhemetsäläisiä kauhistelee 1900-luvulla kehitettyjä avohakkuita. Tapio voisi opettaa heille vaikkapa entisaikojen harsintaa, mitä tänään Erkki Lähteen jatkuvaksi kasvatukseksi kutsutaan. Pian voimaan tuleva uusi metsälaki antaa siihen vapaat kädet.

2000-luvun harsinta on kuitenkin astetta edistyneempää kuin 100 vuotta sitten. Joensuun yliopiston professori Timo Pukkalan johdolla tehty jatkuvan kasvatuksen oppikirja takaa sen, että enää emme vajoa metsien hävitykseen.

Harsintahakkuun leimikot eivät ole vielä saaneet suosiota missään päin maatamme. Tämä johtuu avohakkuita alhaisemmasta puukuution hinnasta, kun puu myydään pystykaupalla.

Harsinta onnistunee vain hankintahakkuilla, missä perhetila myy itse korjaamansa puun tienvarsihintaan. Uuden metsälain mukaan metsänhoitoyhdistys voi ostaa korjatun puun ja myydä sen eteenpäin eniten tarjoavalle.

Tässä on Tapiolle ja sen sateenvarjon alla toimiville metsänhoitoyhdistyksille 2000-luvun haastetta. Tapion seuraavan tien tulisi joka tapauksessa panna ylituotannon puu liikkeelle. Kansantaloutemme sitä kipeästi odottaa.

Veli Pohjonen

Koillissanomat. Kolumni. 24.9.2013.