Operaatio metsänrajasta Suomen kehitysyhteistyön metsämarssi

Vielä 10,000 vuotta sitten sinisessä planeetassamme oli nykyistä vihreämpi vivahdus. Sankat metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta, yhteensä 6200 miljoonaa hehtaaria.

Nykypäivään tultaessa metsät ovat huvenneet kolmanneksella, 4100 miljoonaan hehtaariin. Alkuvaiheessa metsäala väheni hitaasti mutta lopulta, etenkin 1800-luvulta lähtien, yhä kiihtyen. Kaskiviljely, pellonraivaus, metsälaiduntaminen, polttopuun keruu, ja lopulta teollisuuspuun hakkuut viimeisen 150 vuoden aikana vähensivät metsäalaa. Mutta onhan metsää maapallolla toki vielä jäljellä: 200-kertaisesti Suomen nykyiseen metsäpinta-alaan verrattuna.

Metsiä hävisi kuluneen 10,000 vuoden aikana keskimäärin 0,21 miljoonaa hehtaaria vuodessa. Se ei sinänsä ole paljon, se vastaa vain yhtä prosenttia Suomen metsäalasta.

Tänään tropiikin metsä häviää vauhdilla

Parin viime vuosikymmenen ajan maapallon metsät ovat ruvenneet hupenemaan aivan uudella vauhdilla sillä - niinkuin monen muun asian yhteydessä maapallolla - muutos ei enää seuraa keskiarvoa, vaan on jyrkässä nousussa. Maapallon metsien hakkuiden pääalue siirtyi tropiikkiin 1900-luvun loppupuolella. Tänään metsiä häviää, pääosaksi kehitysmaissa, aikaisempaan verrattuna 50-kertaisella nopeudella, noin 11 miljoonaa hehtaaria vuodessa. Se vastaa Suomen kaikkien metsien paljaaksi hakkuuta joka toinen vuosi.

Mitä tapahtuu häviävän trooppisen metsän puille? Ne poltetaan. Puu palaa yleisimmin sijallaan, kaskessa tai uudismaalla kun uutta peltoa ja karjanlaidunta raivataan. Puuta palaa myös kerättynä polttopuuna. Vain vähäinen osa alkuperäisen metsän puustoa on korjattu muuhun tarpeeseen: pienrakennukseen sellaisenaan, sahaukseen, kotitarveteollisuuteen tai myöhemmin paperin valmistukseen. Mutta nämäkin tuotteet ennen pitkää poltetaan, tai ne palavat hitaasti lahoamalla.

Puun palaessa tai lahotessa siihen sitoutunut hiili, painoltaan puolet kuivatusta puusta, nousee hiilidioksina taivaalle. Uuden puun kasvaessa hiilidioksidi palautuu siihen. Ellei uutta puuta kasva poltetun tilalle, hiilidioksidi jää kiertämään ilmakehää. Näin on käynyt koko metsien häviämisen kauden, viimeisen 10,000 vuoden ajan.

Metsän häviötä seuraa toinen, määrältään heikommin tunnettu annos hiilen päästöjä. Paljaaksi hakattu maa erodoituu: sen orgaaninen aines lahoaa, humus hupenee, ja sieltäkin hiili karkaa ilmakehään.

Hiilidioksidin lisääntynyt pitoisuus saa ilmamassan käyttäytymään lämpöä säästävän kasvihuonelasin tavoin; puhutaan kasvihuoneilmiöstä. Hiilidioksidi on merkittävin kasvihuonekaasu. Yhdessä eräiden muiden hivenkaasujen kuten metaanin, typen oksidien ja klorofluorikarbonien (CFC-kaasujen) kanssa hiilidioksidi hienosäätää maapallon ilmastoa.

Maan biomassan (kasvit, eläimet ja maaperän humus) nykyinen hiilivarasto on noin 2000 miljardia tonnia. Siitä 60 prosenttia on metsissä, sekä puissa että metsämaan humuksessa. Mikäli puolet maapallon metsistä vielä poltetaan ja metsämaan humus hävitetään eroosiolla, ilmakehän hiilen määrä lähes kaksinkertaistuu. Se kiihdyttäisi kasvihuoneilmiötä entisestään.

Mutta: maapallon biomassa- ja humusvaroja tarvitsisi nostaa vain 10 prosentilla niin maan ilmakehän hiilen määrä palautuisi 1700-luvun lopun tasolle. Kasvuunsa tarvittavan hiilen biomassa ottaisi ilmakehästä. Humuksen kerrostuminen seuraa automaattisesti biomassan kasvua, kun maata ei muokata säännöllisesti.

Massiivinen metsäohjelma

Vastahyökkäys kasvihuoneilmiöön olisi luonnollisinta aloittaa siellä, missä metsien häviäminen on edelleen nopeinta ja ilmaan karkaavan hiilen määrä suurin. Turhaan ei Amazonin alueesta kohista. Yksin Brasilian alueelta häviävistä metsistä päätyy ilmakehään viidennes metsäperäisen hiilen päästöistä.

Metsänhoidolla voi vaikuttaa kasvihuoneilmiöön kahta tietä: ensiksi, hoitamalla vielä kasvavia metsiä, ja toiseksi, viljelemällä uusia, nopeakasvuisia ja runsaspuustoisia metsiä.

Kasvihuoneilmiön kannalta hyvää metsänhoitoa on sellainen, mikä säilyttää metsien puuston ja maaperän humuksen tai mieluummin lisäävät niitä. Missään maapallolla eivät luonnonmetsien vuotuiset hakkuut saisi enää ylittää metsien vuotuista kasvua.

Suomalainen metsänhoito on jo onnistunut tässä. Metsiemme biomassan määrä on nimittäin parhaillaan nousussa. Puuvarasto oli laskenut uudisraivauksen ja nopean teollistumisen myötä aina 1950-luvun loppupuolelle, mutta sen jälkeen tapahtui käänne.

Kolmekymmentä vuotta sitten kokonaispuustomme oli alimmillaan 1410 miljoonaa kuutiota. Nyt metsissämme on puuta 1900 miljoonaa kuutiota. Nousua on jo kolmannes, ja nousu jatkuu vuosittain. Suomen onnistunut metsänhoito on esimerkki siitä että metsien häviämisen voi kääntää niiden lisäykseksi.

Uutta metsää pitää viljellä paljon

Toinen metsänhoidon keinoista lisätä biomassaa on metsän viljely. Jotta sen vaikutus tuntuisi ilmakehässä, viljelyalaa tarvitaan paljon. Puita pitää viljellä sekä tropiikissa että lauhkeassa vyöhykkeessä.

Tropiikissa metsänviljelymaista ei ole pulaa, jos tyydytään erodoituneisiin, metsättömäksi aikaa sitten hakattuihin ja maanviljelyn hylkäämiin joutomaihin. Sellaisia on laskettu löytyvän runsaat 700 miljoonaa hehtaaria, noin 40-kertaisesti Suomen metsäalan verran.

Perinteisen metsänviljelyn oheen tropiikin puun kasvatukseen on kehitteillä uusi menetelmä: peltometsäviljely. Siinä samalla peltomaalla kasvatetaan sekä yksivuotisia viljoja että monivuotisia puuvartisia kasveja. Peltometsäviljelyllä puuvartisen biomassan kasvatus siirtyy kehitysmaiden metsähallituksilta maanviljelijöille. Kun vapaa viljelijä huomaa puun kasvatuksen kannattavaksi, puuston määrä kyllä kääntyy nousuun. Länsi-Kenian maaseudulla tämä on jo todettu.

Hollannissa, Wageningenin yliopistossa ihmiskunnan arvioitiin suoriutuvan 200 miljoonan hehtaarin viljelyurakasta, jos metsällä tavoitellaan muutakin - energiaraaka-ainetta, aavikoitumisen suojaa, teollisuuspuuta - kuin pelkkää hiilen sidontaa. Kasvuvaiheensa ajan 200 miljoonan hehtaarin metsän puut sitoisivat 20 prosenttia siitä hiilidioksidin vuosipäästöstä mikä nykyään tapahtuu.

1980-luvun alkupuolella metsää viljeltiin maapallolla 9,2 miljoonaa hehtaaria vuodessa. Sillä nopeudella hollantilaisten laskema viljelyurakka vie runsaat 20 vuotta.

Tehokkaimmin ilmakehän hiiltä sitoisivat sellaiset viljelypuut, jotka kasvavat sekä nopeasti että runsaspuustoisiksi. Tropiikin viljelypuista ylivoimaisin on eukalyptus.

Maaperän eroosion vaikutusta kasvihuoneilmiöön ei tiedetä tarkalleen. Orgaanista hiiltä arvioidaan olevan maan pintakerroksissa noin kaksi kertaa enemmän kuin mitä sitä on maan päällä kasvavassa biomassassa.

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja maan pinnan lämpötilan välillä on havaittu suora yhteys. Mitä enemmän ilmakehässä on hiiltä, sitä lämpimämpi on ilmasto. Mistä hiilidioksidin lisääntyminen ilmakehässä johtuu? Missä maan kamaralla on hiilidioksidin vuoto taivaalle?

1990-luvulle tultaessa maapallon ilmakehässä on hiiltä 750 miljardia tonnia. Sen alkuperä jakaantuu kolmeen selvään lähteeseen. 80 prosenttia ilmakehän hiilestä on niin sanottua vanhaa perushiiltä, joka on kiertänyt kymmeniä tuhansia vuosia kasvien ja eläinten välillä. 11 prosenttia ilmakehän hiilestä on peräisin fossiilisista polttoaineista: palaneesta kivihiilestä, maakaasusta ja öljystä. Loput 9 prosenttia on peräisin metsien häviämisestä, eli siis puun polttamisesta joko tahallaan tai tahattomasti.

Kivihiilen, maakaasun ja öljyn poltto vaikuttavat nykyisin ilmakehään voimakkaasti. Vaikutuksen voi laskea kansainvälisistä energian käytön tilastoista. Vuoden 1980 tasolla fossiilipolttoaineista ilmakehään päässeen hiilen määrä vuosittain 0,7 prosenttia ilmakehän koko hiilivarastosta. Alkuainehiileksi laskettuna ilmakehään nousi 5,2 miljardia tonnia fossiilihiiltä vuodessa.

Hiiltä karkaa ilmakehään myös rakennusteollisuudesta, sementin valmistuksessa poltettavasta kalkkikivestä. Rakennusteollisuuden hiilipäästöt ovat vuosittain noin 0,1 miljardia tonnia. Yhteensä fossiilista ja kalkkikiviperäistä hiiltä pääsee taivaalle 5,3 miljardia tonnia vuodessa.

Metsien häviäminen, puun polttaminen, vaikuttaa ilmakehän hiilidioksipitoisuuden nousuun tänään noin viidenneksellä. Satelliittikuvia tulkitsemalla ja eri maiden metsätilastoja analysoimalla metsien nykyiseksi häviämisvauhdiksi on arvioitu 10-15 miljoonaa hehtaaria vuodessa. Hävinneistä metsistä pääsee ilmakehään noin 1,2 miljardia tonnia alkuainehiiltä vuodessa.

Maan biomassan (kasvit, eläimet ja maaperän humus) nykyinen hiilivarasto on noin 2000 miljardia tonnia. Siitä 60 prosenttia on metsissä, sekä puissa että metsämaan humuksessa. Mikäli puolet maapallon metsistä vielä poltetaan ja metsämaan humus hävitetään eroosiolla, ilmakehän hiilen määrä lähes kaksinkertaistuu. Se kiihdyttäisi kasvihuoneilmiötä entisestään.

Ilmakehän hiilen määrää ja sen vuotuista muutosta seurataan nykyään ilmastoasemilla eri puolilla maapalloa; nekin tunnetaan varsin tarkkaan.

Ilmakehän hiilitaseen tulo ja menopuoli eivät kuitenkaan täsmää, sillä ilmaan tuprunneesta hiilidioksidista ei myöhemmin löydy kaikkea. Mauna Loan saarella Hawaijilla, vuodesta 1958 tehdyt mittaukset kertovat, että hiilestä katoaa 45 prosenttia johonkin - jossakin on hiilen musta aukko.

Hiilen mustaksi aukoksi on arveltu valtamerta ja muita laajoja vesistöjä, hiilidioksidi nimittäin liukenee kaasuna veteen. Maapallon valtamerissä tiedetään olevan melkoiset hiilivarastot: noin 50-kertaiset ilmakehään verrattuna. Ilmakehän ja valtameren hiilitaseen säätelyä ei kuitenkaan tunneta.

Toisen teorian mukaan osa ilmakehän hiilidioksidia imeytyy lauhkean vyöhykkeen ja taigan metsiin: sekä puihin että metsämaan humukseen. Ilmiön pitäisi näkyä muuten selittämättömänä, lisääntyneenä puun kasvuna. Tällainen ilmiö on itse asiassa havaittu Suomen metsissä.

Maapallon biomassa ja humusvaroja tarvitsisi nostaa vain 10 prosentilla niin maan ilmakehän hiilen määrä palautuisi 1700-luvun lopun tasolle. Kasvuunsa tarvittavan hiilen biomassa ottaisi ilmakehästä. Humuksen kerrostuminen seuraa automaattisesti biomassan kasvua, kun maata ei muokata säännöllisesti.

Koska eloperäinen hiilidioksidi karkasi biomassasta ja humuksesta, tulisi se myös niihin palauttaa. Metsille, tärkeimmälle eloperäisen hiilen varastolle, on löytynyt uusi tehtävä; metsänhoidolla on kasvihuoneilmiön torjumisessa keskeinen asema.

Metsänhoidolla voi vaikuttaa kasvihuoneilmiöön kahta tietä: ensiksi, hoitamalla viisaasti vielä kasvavia metsiä, ja toiseksi, viljelemällä uusia, nopeakasvuisia ja runsaspuustoisia metsiä.

Kasvihuoneilmiön kannalta viisasta metsänhoitoa on sellainen, mikä säilyttää metsien puuston tai mieluummin lisää sitä. Missään maapallolla eivät luonnonmetsien vuotuiset hakkuut saisi enää ylittää metsien vuotuista kasvua.

On ihmiskunnan onni että kasvihuoneilmiötä kiihdyttävä hiilidioksidi ei ole metsille ongelmajäte. Puut reagoivat lisääntyneeseen hiilidioksidiin kuin lannoitteeseen: tiettyyn rajaan asti niiden kasvu lisääntyy. Myrkyllinen pitoisuus on turvallisen etäällä.

Mutta viisas metsänhoito ja massiivinen metsänviljelykään eivät yksin riitä kasvihuoneilmiön torjuntaan. Yhtä tärkeää on fossiilienergian säästö ja sen tehokkaampi käyttö; jo tehokkaampi poltto merkitsee hiilipolttoaineiden säästöjä ja pienempiä hiilidioksidin päästöjä.

Aavikoituminen ja operaatio metsänraja

Aavikoituminen etenee ja metsänraja siirtyy Afrikassa kahta tietä. Puhutuin on dyynien leviäminen metsättömäksi hakatuille, hiekkaerämaata vastassa oleville maille. Vähemmän tunnettu on aavikoituminen vuoristossa. Metsättömäksi paljastuneet vuorten rinteet erodoituvat, metsien luontainen uudistuminen vaikeutuu ja metsänraja siirtyy alaspäin.

Metsitys tropiikin metsänrajalla tiedetään tärkeäksi aavikoitumisen pysäyttäjäksi. Samalla se lisää uudistuvia energiavaroja ja vahvistaa maatalouden perustaa sitomalla kasvumaata, kuten suurlähettiläs Pekka Malinen totesi teoksessaan "Kehitysapu täysremonttiin".

Operaatio metsänraja olisi massiivinen, monen Sahelin maan yli ulottuva metsityshanke aavikoituvilla Afrikan alueilla. Metsänviljelykokemusta Suomesta löytyy tällekin alueelle. Kuivuusmetsänrajakokemus on saatu Sudanin metsityshankkeessa 10 vuoden ajalta, vuoristometsänrajalla Etiopian polttopuuhankkeessa 5 vuoden ajalta.

Suomalaisille aloite

Massiivinen metsitys sopisi Suomen kuvaan metsien viljelyn ja metsien hoidon tietomaana. Metsittämisen asiantuntijana Suomen olisi otettava aloite käsiinsä. Jotta aloite myös pysyisi käsissämme, meillä tulisi olla usean tyyppisiä valmiuksia.

Metsäyhteistyön kehitysyhteustyövarat tulisi nostaa tasolle, mikä vastaa Suomen asemaa muissa kansainvälisissä metsätilistoissa. On muistettava että Suomessa on puoli prosenttia maapallon metsistä, mutta että hallitsimme 10 prosenttia maapallon vientikaupasta.

Metsäyhteistyön avunantajana Suomi on kevyessä keskisarjassa: viimeisimmässä FAO:n taulukossa olemme sijaluvulla 11. Edellämme ovat mm. metsäalan pikkutekijät Tanska ja Alankomaat. Nousu metsäalan kehitysyhteistyön kärkiviisikkoon edellyttäisi metsärahoituksemme kolminkertaistamista.

Metsityksen massiivisuuden takaisi hankkeiden monipuolisuus. Metsityksen tulisi edetä niin laajoissa yhteisöjen hankkeissa (metsähallitus ja yhteismetsät) kuin edistämällä yksityismetsätaloutta (peltometsäviljelyä ja polttopuumetsien hoitoa).

Metsityksen massiivisuus ulottuisi myös Suomeen. Tietotaito tarvittaisiin kaikilta metsäalamme osilta: yliopistoista, tutkimuslaitoksista, metsähallituksesta, metsäyhtiöistä, kansalaisjärjestöiltä ja yksityismetsätaloudesta. Massiivinen metsitys olisi Suomelle suuri tehtäväalue. Se olisi 1990-luvun suomalaisen kehitysyhteistyön metsämarssi.

Veli Pohjonen

Käsikirjoitus 27.2.1991. Web-teksti 7.1.2017.