Amerikkalaisessa tiedelehdessä "Scientific American" oli vastikään Pohjois- ja Keski-Afrikkaa esittävä satelliittikuvien pari. Toinen kuvista oli otettu vuoden 1980-luvun puolivälissä kun kuivuus koetteli Saharan eteläpuolista aluetta. Toinen kuva esitti tilannetta muutama vuosi myöhemmin, kun sateet olivat palanneet, ainakin muutamiksi vuosiksi. Kuvaparissa oli sanoma joka antaa toivoa aavikoitumisen vastaiseen kamppailuun. Kulon värin antavan aavikoitumisen voi kääntää erämaan laidan vihertymiseksi.
 |
| Meskiittipuun (Prosopis juliflora) viljelmä Sahelin hiekkadyynien pysäyttämiseksi (Sudan, Ed Debba) |
Sahelin metsänviljelyn menetelmien kehittämisessä suomalaisella tietotaidolla on ollut keskeinen asema. Kehitystyön koelohkoksi valittiin 1970-luvun lopulla Sudan, sen Valkoisen Niilin maakunta, noin 300 kilometriä maan pääkaupungista Khartumista etelälounaaseen.
Sudan ja Suomi käynnistivät metsäalan kehitysyhteistyön kymmenen vuotta sitten. Neuvottelu- ja sopimusvaiheen päätyttyä, loppuvuodesta 1979, kaksi kehitysapuvaroin palkattua suomalaista metsäasiantuntijaa matkasi Sudaniin.
Arabikumia ja polttopuuta
Sudanin Sahel-alueelle istutettavien metsien tuli paitsi pysäyttää aavikoituminen tuottaa myös arabikumia ja kasvaa polttopuuta. Arabikumi on paikallisesta akaasiasta (Acacia senegal) kerättävää pihkaa. Puuvillan ohella se on Sudanin tärkeimpiä vientituotteita. Länsimaiden elintarviketeollisuus käyttää arabikumia makeisiin, sitä on esimerkiksi suomalaisissa Sisu-pastilleissa.
Polttopuu kuului 1970-luvun lopulta lähtien metsäohjelmien vakiotavoitteisiin. Sahelissa viljeltävä tärkein polttopuulaji on meksikkolainen palkopuu, meskiitti (Prosopis juliflora). Paitsi polttopuuta meskiitistä voi korjata karjalle rehua: lehdeksiä ja palkoja.
Metsänviljelyn tuli kuitenkin ensisijassa koitua ympäristön hyväksi: Saharan leviäminen Valkoisen Niilin kyliin ja viljelijöiden pelloille piti pysäyttää. Aavikoitumisen sulun arveltiin löytyvän istuttamalla tuulta ja hiekkaa vastaan riittävästi puuntaimia suojavyöhykkeiksi ja pieniksi metsiköiksi.
Taimituotannon pullonkaula
Sudanissa, kuten Afrikassa yleisesti, puun taimet kasvavat muovirullasta leikatuissa, noin 15 cm:n mittaisissa, saven ja hiekan seoksella täytetyissä muovipusseissa, "poteissa". Muovipussitaimi on yksinkertainen kasvattaa, mutta ongelmallinen viljellä kun viljelyalat kasvavat ja kuljetusmatkat pitenevät.
Savella ja hiekalla täytetty muovipussi murenee kuljetuksessa. Paras metsänviljelytaimi olisi sellainen, jonka juuripaakku on niin luja, että taimella voi pelata sulkapalloa.
Murenevasta taimipussista tulee huonokuntoinen taimi, ja huonokuntoisen taimen viljely johtaa kehnoon taimikkoon. Sudanissa ja Etiopiassa on tavanomaista, että muovipussitaimista jää metsikköinä eloon vain joka viides.
Pussitettua savea ja hiekkaa on raskas kuljettaa kantamalla, aasilla, traktorilla ja kuormaautollakin. Kun taimia pitää viljellä paljon, jokainen liikakilo on kuljetusten pullonkaula. Metsänistuttaja ei pääse hyviin päiväsaavutuksiin jos hänen täytyy käsitellä raskaita taimipotteja.
Sudanilainen metsänviljelytaimi oli pullonkaula, siitä ei ollut laajamittaiseen metsitykseen. Löytyisikö ongelmaan tietotaitoa Suomesta?
Kun suomalainen taimituotanto nostettiin nykyiselle tasolleen, kasvualustaksi tarvittiin kevyttä humusta, soidemme kasvuturvetta. Kevyttä humusta tarvittiin myös Sudanissa. Turvetta paikallisessa ilmastossa ei kuitenkaan synny. Kasvuturpeen korvikkeeksi kehitettiin maapähkinän kuorijätteen komposti.
Kun pottitaimet kasvatettiin kompostoidussa maapähkinän kuoressa, metsänviljelyyn löytyi uusi, entistä tehokkaampi menetelmä. Lujassa paakussa taimi kesti kuljetuksen viljelymaalle. Taimien elävyys metsikköinä oli mahdollinen nostaa 20:stä 60 prosenttiin. Yhden metsänistuttajan todettiin pääsevän urakkatyössä kaksi ja puoli -kertaisiin päiväansioihin.
Istutusalueet kylissä ja hiekkadyyneillä
Valkoisen Niilin metsänviljelyalueet ovat aiemmin pensassavannin peittämää maata, mistä metsä on hävinnyt ihmisen tieltä. Tässä maakunnassa, Saharan etelälaidalla, on kyliä viiden kilometrin välein. Vaikka hiekkadyynien ja matalan pensassavannin vuorottelema maa näyttää lohduttomalta asua, kyläläiset saavat siitä elantonsa viljelemällä lyhyisiin sateisiin tyytyviä viljoja: sesamia ja hirssiä.
Vilja kasvaa loivilla hiekkadyyneillä. Dyynien välinen maa on viljavampaa, mutta vaikeammin kuokittavaa savea, joka kasvaa tuulelta suojaavia akaasioita. Hiekkadyynit makaavat saven päällä, ja koska ne ovat verraten matalia, syväjuuriset kuivan maan viljat kasvavat juurensa hiekan läpi pohjamaan saveen.
Sudanissa pätee afrikkalainen 0,4 hehtaarin sääntö: sen verran peltoa tarvitaan henkeä kohti. Sillä alalla viljelijä kasvattaa vuodessa riittävän sadon yhden perheenjäsenen ravinnoksi. Kun perheeseen syntyy lapsi, isä raivaa lisää peltoa 0,4 hehtaaria nälän torjumiseksi. Uudisraivio tehdään perinteisesti metsään.
Pellonraivaus on Sudanin metsien häviämisen pääsyy. Kun tuulelta suojaavat metsät vähenevät kylien välillä, aavikon leviämistä jo raivatuille peltotilkuille on vaikea estää.
Valkoisen Niilin metsänistutuksen tuli siksi sopeutua paitsi luonnonvoimiin, myös väestönkasvun aiheuttamaan paineeseen raivata lisäpeltoa, ja raivata sitä metsältä. Metsälle ei Sudanissa ole tarjolla liikeneviä peltomaita.
Uusi viljelymenetelmä koeajossa
Ratkaisua pellon ja metsänviljelyn yhteiseloon ei löytynyt länsimaisesta maankäytöstä, jossa peltoalueet ovat yhtäällä ja metsäalueet toisaalla. Avuksi tarvittiin perinteisen afrikkalaisen viljelyn kokemuksia.
Jo ennen eurooppalaisten tuloa afrikkalaisella viljelijällä oli tapana kasvattaa puuvartisia kasveja ja yksivuotisia viljakasveja samalla maalla. Esimerkiksi Etiopiassa teffhirssi on kylvetty kautta aikojen paikallisen akaasian (Acacia albida) sekaan. Akaasiapuista, joita kasvaa 50-100 kappaletta hehtaarilla, viljelijä saa polttopuuta ja karjanrehua. Kun maanviljelyä ei koneellisteta, pellolla kasvavista puista ei ole haittaa.
Afrikan viljelijän jo muinoin keksimästä viljelymenetelmästä on kehitetty kasvinviljelytieteen ja metsänhoitotieteen rajamaille uusi oppiaine, peltometsäviljely (engl. agroforestry). Peltometsäviljelyä tutkitaan parhaillaan kuumeisesti sekä kuivan että kostean tropiikin maissa. Peltometsäviljelyä harjoitetaan jo käytännön mittakaavassa Keniassa. Sudanissa sen avulla torjutaan aavikoitumista.
Kyläläiset avainasemassa
Sudanilainen peltometsäviljely on kylämetsätaloutta tyypillisimmillään, lähimpänä ruohonjuuritasoa. Viljelijät kyllä hyväksyvät menetelmän ja rupeavat kasvattamaa puita maillaan, kun huomaavat peltokasvien sadon nousevan.
Viljelijöiden hyväksynnästä kertoo parhaiten taimien menekki. Tietotaidon siirto on onnistunut kun taimille syntyy niin kova kysyntä, että taimitarhat eivät ehdi tuottaa taimia viljelijöille riittävästi. Näin Valkoisella Niilillä on jo osin tapahtunutkin.
Kylämetsitys alkaa monikäyttöpuiden ja peltometsäviljelyn tietoiskulla. Pamfletein, kuvin, ja parhaimmillaan maastoautolla liikuteltavin videolaittein varustettu maa ja metsätalousneuvoja kiertää viljelykauden alla kylissä. Tietoiskunsa päätteeksi hän jakaa kyläläisille ilmaisia taimia viljeltäviksi talojen puutarhoihin ja takapihoille.
Takapihan puista pitävät huolen yleensä naiset. Talousjätteiden ja tiskivesien voimalla he saavat puut ripeästi kasvuun. Takapihalla nopeasti kasvava puu on paras kerhoneuvoja; kun naapuri oivaltaa näkemällä monikäyttöpuiden edut, hänkin haluaa taimia.
Seuraavana vuonna neuvoja avustaa kyläläisiä perustamaan oman kylämetsikkönsä. Yleensä se viljellään kylän päällikön maalle. Kylämetsiköllä on kokoa muutamia hehtaareja, tai aina 50 hehtaariin saakka. Se viljellään riveihin, 3 tai 4 metrin välein. Alkuvaiheessa tarvitaan ehkä aitaus alueella laiduntavien eläinten vuoksi.
Kun kylämetsän taimikko on vakiintunut, kasvanut parin metrin mittaan, käynnistyy peltometsäviljely. Pensastavat puut harvennetaan yhteen runkoon. Rivivälit kuokitaan ja niihin istutetaan sesamia, hirssiä, papuja tai vesimelonia.
Sahelin vihreä aalto
Peltometsäviljelyn etu avomaan viljelyyn verrattuna on viljan satotason nousu. Se on sitä merkittävämpi mitä tuulisempi kylän seutu on, mitä pahemmin hiekka pöllyää viljelymaille. Valkoisen Niilin viljelijät ovat parhaimmissa tapauksissa kertoneet kolminkertaisista sesamsadoista puurivien välissä verrattuna kylän toisella puolella kasvaneisiin avomaan sesamin satoihin.
Mutta peltometsäviljelyn suurin merkitys Sahelilla on siinä, että sopivien puiden avulla uutta peltoalaa voidaan ottaa käyttöön metsänrajalta hiekalle päin. Uutta peltomaata joka tapauksessa tarvitaan kasvavalle väestölle. Pellon valtaaminen hiekkadyyneiltä on ainut mahdollisuus suojella vielä kasvavia savannimetsiä.
Peltometsäviljelystä odotetaan nyt sitä vihreää vallankumousta, joka jäi ihmeriisinä tulematta Afrikkaan. Sudanissa peltometsäviljely on jo mennyt kyliin. Peltometsäviljely on avain vihreään aaltoon, minkä Sahelin kasvava väestö tarvitsee selviytyäkseen jokapäiväisessä elämässään aavikoitumisen kanssa.
Kun sudanilainen viljelijä oppii kasvattamaan puita, aavikoitumisen torjunta saa uuden puhdin. Mutta viljelijä tarvitsee avukseen uuden menetelmän, peltometsäviljelyn. Peltokasvien ja monikäyttöpuiden yhteiskasvatus on avain vihreään aaltoon mitä Saharan etelälaita nyt kaipaa.
Veli Pohjonen
Käsikirjoitus 6.2.1991, Web-teksti 14.12.2016
No comments:
Post a Comment