Vielä 10,000 vuotta sitten sinisessä planeetassamme oli nykyistä vihreämpi vivahdus. Metsät peittivät 6200 miljoonaa hehtaaria, noin puolet maapallon maaalasta. Metsää kasvoi jokseenkin tasaisesti sekä lauhkeilla vyöhykkeillä että tropiikissa, kuivuusaavikoita lukuunottamatta.
Aikojen kuluessa kaskiviljely, pellonraivaus, metsälaiduntaminen, polttopuun keruu, 1800-luvulla alkaneet teollisuuspuun hakkuut ja ihmisen toiminta ylipäänsä vaikuttivat kuitenkin metsiin niin että kolmannes niistä hävisi. Nyt metsää kasvaa enää 4100 miljoonalla hehtaarilla.
Metsiä on kuluneen 10,000 vuoden aikana hävinnyt maapallolta keskimäärin 0,21 miljoonaa hehtaaria vuodessa. Se ei sinänsä ole paljon, vastaahan se esimerkiksi vain yhtä prosenttia Suomen metsäalasta.
Maapallon metsien häviäminen nopeutui merkittävästi ensi kerran 1750-luvun jälkipuoliskolla. Laajat hakkuut käynnistyivät Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan metsissä. Länsimaiden väkiluvun kasvaessa, teollistumisen edetessä ja elintason noustessa metsää ruvettiin raivaamaan pelloksi entistä enemmän, raudan valmistuksessa tarvittiin puuhiiltä, ja metsäteollisuus alkoi tarvita raakaainetta.
1900-luvun loppupuoliskolla metsien häviäminen nopeutui taas kertaluokkaa suuremmaksi. Niin kuin monen muun asian yhteydessä maapallolla metsien häviäminen ei enää seuraa keskiarvoa, vaan on jyrkässä nousussa. Tänään metsäpinta-ala pienenee, pääosaksi kehitysmaissa, keskiarvoon verrattuna 50-kertaisella nopeudella, noin 11 miljoonaa hehtaaria vuodessa. Se vastaa Suomen kaikkien metsien paljaaksi hakkuuta joka toinen vuosi.
1980-luvun tropiikin metsien nopeaa häviötä kuvaa kaksi muista poikkeavampaa esimerkkiä: Borneon saarella Indonesiassa oli 3 miljoonan hehtaarin metsäpalo 1980-luvun puolivälissä. Vuosikymmenen lopulla metsää roihusi miljoonien hehtaarien palona Amazonilla.
Mitä tapahtui hävinneen metsän puille? Ne poltettiin. Puu paloi yleisimmin sijallaan, kaskessa tai uudismaalla kun uutta peltoa ja karjanlaidunta raivattiin. Puuta paloi myös kerättynä polttopuuna. Vain vähäinen osa alkuperäisen metsän puustoa on korjattu muuhun tarpeeseen: pienrakennukseen runkopuuna, sahaukseen, kotitarveteollisuuteen tai myöhemmin paperin valmistukseen.
Puun palaessa siihen sitoutunut alkuainehiili, painoltaan noin puolet puun kuivamassasta, nousee hiilidioksina taivaalle. Uuden puun kasvaessa hiilidioksidi palautuu siihen. Ellei uutta puuta kasva poltetun tilalle, hiilidioksidi jää kiertämään ilmakehää. Hiilidioksidin lisääntynyt pitoisuus saa ilmamassan käyttäytymään lämpöä säästävän kasvihuonelasin tavoin; puhutaan kasvihuoneilmiöstä. Hiilidioksidia pidetään tänään merkittävimpänä kasvihuonekaasuna.
Niin kauan kuin maapallon metsien kasvu oli tasapainossa niiden yhteenlasketun hakkuun ja lahoamisen kanssa metsillä ei ollut vaikutusta ilmakehän hiilitaseeseen.
Metsien biomassan poltto oli pääsyy ilmakehän hiilen määrän nousuun 1700-luvun puolivälistä parinsadan vuoden ajan. Vasta vuoden 1950 vaiheilla fossiilista hiiltä pääsi ilmakehään metsäperäistä hiiltä enemmän. Nykyään kolme neljännestä hiilidioksidin vuotuisista päästöistä on peräisin hiilipolttoaineista.
1990-luvulle tultaessa maapallon ilmakehässä on hiiltä 750 miljardia tonnia. Siitä 9 prosenttia on peräisin metsien polttamisesta ja 11 prosenttia palaneesta kivihiilestä, maakaasusta ja öljystä. Vanhaa, esiteollisen kauden perushiiltä ilmakehässä on 80 prosenttia.
Maapallon metsien hakkuiden pääalue siirtyi tropiikkiin 1900-luvun loppupuolella. Nyt metsiä häviää kehitysmaissa vuosittain 11-15 miljoonaa hehtaaria. Se vastaa Suomen kaikkien metsien avohakkuuta joka toinen vuosi. Vuosittain tropiikista häviävän metsän puusato päästää ilmakehään hiiltä 12 miljardia tonnia. Se vastaa neljännestä ihmisen toiminnasta johtuvista hiilen kokonaispäästöistä.
Metsän häviötä seuraa toinen, määrältään heikommin tunnettu annos hiilen päästöjä. Paljaaksihakattu maa erodoituu: sen orgaaninen aines lahoaa, humus hupenee, ja sieltäkin hiili karkaa ilmakehään.
Maaperän eroosion vaikutusta kasvihuoneilmiöön ei tiedetä tarkalleen. Orgaanista hiiltä arvioidaan olevan maan pintakerroksissa noin kaksi kertaa enemmän kuin mitä sitä on maan päällä kasvavassa biomassassa.
Maan biomassan (kasvit, eläimet ja maaperän humus) nykyinen hiilivarasto on noin 2000 miljardia tonnia. Siitä 60 prosenttia on metsissä, sekä puissa että metsämaan humuksessa. Mikäli puolet maapallon metsistä vielä poltetaan ja metsämaan humus hävitetään eroosiolla, ilmakehän hiilen määrä lähes kaksinkertaistuu. Se kiihdyttäisi kasvihuoneilmiötä entisestään.
Maapallon biomassa ja humusvaroja tarvitsisi nostaa vain 10 prosentilla niin maan ilmakehän hiilen määrä palautuisi 1700-luvun lopun tasolle. Kasvuunsa tarvittavan hiilen biomassa ottaisi ilmakehästä. Humuksen kerrostuminen seuraa automaattisesti biomassan kasvua, kun maata ei muokata säännöllisesti.
Koska eloperäinen hiilidioksidi karkasi biomassasta ja humuksesta, tulisi se myös niihin palauttaa. Metsille, tärkeimmälle eloperäisen hiilen varastolle, on löytynyt uusi tehtävä; metsänhoidolla on kasvihuoneilmiön torjumisessa keskeinen asema.
Maaperän eroosion vaikutusta kasvihuoneilmiöön ei tiedetä vielä tarkalleen. Orgaanista hiiltä kuitenkin arvioidaan olevan maan pintakerroksissa noin kaksi kertaa enemmän kuin mitä sitä on maanpäällä kasvavassa biomassassa.
Maan biomassan (kasvit, eläimet ja maaperän humus) nykyinen hiilivarasto on noin 2000 miljardia tonnia. Siitä 60 prosenttia on metsissä, sekä puissa että metsämaan humuksessa. Mikäli puolet maapallon metsistä vielä poltetaan ja metsämaan humus hävitetään eroosiolla, ilmakehän hiilen määrä lähes kaksinkertaistuu. Kasvihuoneilmiö kiihtyisi voimakkaasti.
Hoitamalla viisaasti vielä kasvavia maapallon luonnonmetsiä sekä perustamalla lisää nopeakasvuisia ja runsaspuustoisia viljelymetsiä kasvihuoneilmiötä on mahdollista vastustaa. Metsällä sen puilla, pensailla ja maaperän humuksella on ilmakehään karanneen hiilidioksidin poistamisessa uusi tehtävä.
VELI POHJONEN
Käsikirjoitus 26.4.1990
No comments:
Post a Comment