Kasvuturve on viennin mahdollisuus

Vuonna 1955 professori Viljo Puustjärvi käynnisti kasvihuoneessaan merkittävän koesarjan. Hän halusi parantaa peltoperäistä kasvihuonemultaa lisäämällä siihen rahkasammaleesta syntynyttä suon pintaturvetta.

Eri maaseoksissa läpiviedyt kokeet yllättivät. Ei riittänyt että turpeen lisäys nosti satoja. Parhaimman sadon antoi seos, josta multa jätettiin tykkänään pois, joka oli pelkkää turvetta.

Metsäviljelmiltä saa lisää puuta

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee miljardiluokan uusia tehtaita sekä Äänekoskelle että Kuopioon, puun riittävyys on alkanut taas puhuttaa. Teollisuuden huoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi.

Jo sotien jälkeen häämötti sellun raaka-aineen pula. Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen sellupajun pistokkaita. Sarvas istutti ne Luonnonvarakeskuksen (entisen Metsäntutkimuslaitoksen) maille Uudenmaan Ruotsinkylään ja Lapinjärvelle. Uuden tyyppisten metsäviljelmien koekasvatus kesti parikymmentä vuotta.      ---> koko teksti

Ilkka. Mielipide. 21.2.2015.

Puuvoima on ajattoman hyvää energiaa

Vuosi 2015 alkoi erikoisissa energian tunnelmissa. Perusvoiman lajeista (yli 10 prosenttia koko energiastamme) ydinvoiman vyöryä ei näy pidättelevän mikään. Öljyvoima rämpii pohjahinnoissaan. Kivihiili on ottanut turpeelta takaisin osansa, mikä sillä oli jo 1970-luvulla.   ---> koko teksti

Länsi-Suomi. Mielipide. 16.2.2015

Pula puusta puhuttaa

   Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee miljardiluokan uusia tehtaita Äänekoskelle ja Kuopioon, puun riittävyys puhuttaa taas. Puheen voi odottaa kiihtyvän myös Kemijärven uuden biotuotetehtaan myötä.

   Lapin laajoilla selkosilla puun kasvu kyllä koko ajan paranee. Tämä on tiedetty Helsingin yliopiston Värriön tutkimusaseman mittausten perusteella jo vuosikausia.

..... -> koko teksti

Lappilainen. Lukijalta. 25.3.2015

Energiantuotanto pantava uusiin puihin

   Seuraavan eduskunnan kansanedustajat joutuvat taas tuskallisen ympäristövalinnan eteen. Mihin heidän tulisi ajaa energiaamme: ydinvoimaan, fossiilivoimaan vai puuvoimaan?

   Niistä kaikista tulee ympäristöhaittoja. Haittojen kestosta ja voimasta saavat selvyyden vasta tulevien aikojen historian kirjoittajat.

   Aikajanalla haitat ovat kolmea mittaa: ikuisia jätteitä, sukupolvisia saasteita ja lyhytaikaisia päästöjä.

   Ydinvoimaa rasittaa säteilyjäte, joka on muurattava peruskallioon 200 000 vuodeksi. Sen lopullista hintaa ei tiedä kukaan.

   Toisen aikajanan ongelma on sukupolvinen jäte, hiilidioksidi. Tiede on jo selvittänyt, että sen poisto onnistuu alle sadassa vuodessa, kunhan maailman kaikki maat siihen sitoutuvat.

   Lyhytaikaisia päästöjä ovat puun poltosta savuun leijuvat tuhkan pienhiukkaset ja kivihiilen rikki. Ne ovat insinööritietein ratkaistavia ongelmia, niiden poisto hallitaan, kulut tiedetään ja ne sisältyvät sähkön nykyhintaan.

   Tulevat historioitsijat punnitsevat, valittiinko energialähteistä hyvät, pahat vai rumat. Jo sadan vuoden päästä he voivat nimetä fossiilivoiman rumaksi, kun sen annettiin lämmittää ilmakehä. Jo tuhannen vuoden päästä he voivat nimetä ydinvoiman pahaksi, kun säteilevän rapistuvia ydinluolastoja joutui muuraamaan umpeen yhä useammin ja yhä työläämmin.

   Ajattoman hyväksi energialähteeksi he voivat nimetä puuvoiman. Se oli vuosituhannesta toiseen aidosti uusiutuvaa, puiden itseensä turvallisesti varastoimaa energiaa.

   Historiaa ennalta lukevien uusien kansanedustajien tulisi ajaa energiavalinta uusiin puihin.

Veli Pohjonen

Savon Sanomat. Mielipide. 3.3.2015

Pajusta moneen lähtöön

   Paju on puistamme monikäyttöisimpiä. Ennen pahvin ja muovin aikaa koripaju oli kuljetusten tärkein materiaali tuhansia vuosia. Vannepajulla jämäköitiin 1800-luvun olut- ja viskitynnyreitä. Kuoresta tehty pajunköysikin tunnetaan vanhastaan.

   Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja metsäntutkija Risto Sarvas toivat Tanskasta 5 000 nopeakasvuista viljelypajua kokeiltavaksi uutena sellupuuna. Menetelmä sai nimen metsäpuiden lyhytkiertoviljely.

   Energiapaju keksittiin 1960–1970-lukujen vaihteessa. Pajun viljelyllä haluttiin yhdistää metsään tullut hakkuri ja peltojen puimuri, siirtyä yksin puin korjuusta massojen haketukseen.

..... -> koko teksti.

Pohjalainen. Mielipide 4.4.2014 

Energian valinta uusiin puihin

Keväällä valittavat uudet päättäjät joutuvat taas tuskallisen ympäristövalinnan eteen. Mihin heidän tulisi ajaa energiaamme: ydinvoimaan, fossiilivoimaan vai puuvoimaan?

Avohakkuualan kannot ovat
osa metsien puuvoimaa  

Niistä kaikista tulee ympäristöhaittoja. Haittojen kestosta ja voimasta kansanedustajat eivät itse ehdi saada selvyyttä. Siihen pystyvät vasta tulevien aikojen historian kirjoittajat.

Puun riittävyys tarvitsee 2010-luvun metsäviljelmiä

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee uusia biotuotteen tehtaita Äänekoskelle, Kuopioon ja aina Kemijärveä myöten, puun riittävyys on alkanut huolettaa. Teollisuuden nykyhuoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi.

Salix Gudrun pajuviljelmä Juku-
turpeen mailla Alavieskassa

Jo sotien jälkeen sellun raaka-aine puhutti. Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen sellupajun pistokkaita. Sarvas istutti ne nykyisen Luonnonvarakeskuksen maille Uudenmaan Ruotsinkylään ja Lapinjärvelle. Uuden tyyppisten metsäviljelmien koekasvatus kesti parikymmentä vuotta.

Pula puusta jaksaa puhuttaa

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee miljardiluokan uusia tehtaita Äänekoskelle ja Kuopioon, puun riittävyys puhuttaa taas. Puheen voi odottaa kiihtyvän myös Kemijärven uuden biotuotetehtaan myötä.

Teollisuuden nykyhuoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi. Jo sotien jälkeen sellun raaka-aine huoletti. Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen sellupajun pistokkaita. Sarvas istutti ne Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) maille Uudenmaan Ruotsinkylään ja Lapinjärvelle. Uuden tyyppisten metsäviljelmien koekasvatus kesti parikymmentä vuotta.

Uusiin puihin

Puuvoima kasvaa kuitupuun oheisvirtana

Keväällä valittavat uudet päättäjät joutuvat taas tuskallisen ympäristövalinnan eteen. Mihin heidän tulisi ajaa energiaamme: ydinvoimaan, fossiilivoimaan vai puuvoimaan?

Biohiiltä ja biokaasua, komissaarit!

Kasvihuoneilmiön etenemisen tarkin mittaus perustuu ilmakehän hiilidioksidiin. Pitkään mitannut asema Mauna Loan vuorella Hawaijilla kertoo, että hiilidioksidia ei ole saatu kuriin. Mittauksen ensimmäisenä vuonna 1959 lukema oli 316 miljoonasosaa. Helmikuun lopussa 2014 lukema oli 401 miljoonasosaa eli 27 prosenttia korkeampi. Nousu on vuodesta toiseen hivenen kiihtyvää.

Kasvuturve suotalouden ykköseksi

Vuonna 1955 Helsingin yliopiston professori Viljo Puustjärvi käynnisti kasvihuoneessa käänteentekevän koesarjan. Hän halusi parantaa puutarhureiden käyttämää peltoperäistä kasvihuonemultaa. Hän lisäsi siihen rahkasammaleesta syntynyttä suon pintaturvetta.

Eri maaseoksissa läpiviedyt kokeet tuottivat yllättävän tuloksen. Ei riittänyt että turpeen lisäys nosti satoja. Parhaimman sadon antoi seos, josta multa jätettiin tykkänään pois, joka oli pelkkää turvetta.

Pula puusta puhuttaa taas

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee miljardiluokan uusia tehtaita Äänekoskelle ja Kuopioon, puun riittävyys puhuttaa taas. Teollisuuden huoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi.

Sellupajua (Salix gmelinii) kasvamassa
Inkoossa, Kopparnäs'in koealueella

Jo sotien jälkeen pelotti sellun raaka-aineen pula. Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen sellupajun pistokkaita. Sarvas istutti ne Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) maille Uudenmaan Ruotsinkylään ja Lapinjärvelle. Uuden tyyppisten metsäviljelmien koekasvatus kesti parikymmentä vuotta.

Puuvoimalle leijonanosa

Puu oli tärkeintä voimaamme sotien jälkeen. Vielä 1960 saimme siitä puolet energiastamme. Halpa tuontiöljy oli kuitenkin jo tulossa, ja se ohitti puun 1964. Tasot olivat silloin 39 prosenttia.

Korkeimmilleen, 61 prosenttiin öljyenergia nousi 1973. Noihin aikoihin suomalainen energiapeli oli yksioikoinen. Se tarjosi tulevaisuudelle vain fossiilivoimaa ja sen vaihtoehtona ydinvoimaa. Vanhanaikaisesta puuenergiasta haluttiin tykkänään eroon.

Aurinkovoima varastoituu metsäviljelmiin

Nyt kun ikuisia saasteita jättävä, maanpäällinen, keinotekoinen ydinvoima on joutunut taas suurennuslasin alle, on hyvä muistaa että meillä riittää myös luonnollista voimaa.

Auringon uumenissa käy ydinreaktioista runsain ja tehokkain, fuusio. Sen energia saapuu maapallolle puhtaana valona. Suomen alue vastaanottaa tätä valoa joka vuosi energiassa laskettuna 1,3 tsettajoulea (ykkösen perässä on 21 nollaa). Kun vuonna 2014 energian kokonaiskulutuksemme oli 1,3 eksajoulea (18 nollaa), aurinkovoima vastasi tuhatkertaisesti koko kulutustamme.

Puuvoimalla taas leijonanosa

Puu oli tärkeintä voimaamme sotien jälkeen. Vielä 1960 saimme siitä puolet energiastamme. Halpa tuontiöljy oli kuitenkin jo tulossa, ja se ohitti puun 1964. Molempien tasot olivat silloin 39 prosenttia.

Korkeimmilleen, 61 prosenttiin öljyenergia nousi 1973. Noihin aikoihin suomalainen energiapeli oli yksioikoinen. Se tarjosi tulevaisuudelle vain fossiilivoimaa ja sen vaihtoehtona ydinvoimaa. Vanhanaikaisesta puuenergiasta haluttiin tykkänään eroon.

Puuvoima on ajattoman hyvää energiaa

Vuosi 2015 alkoi erikoisissa energian tunnelmissa. Perusvoiman lajeista (yli 10 prosenttia koko energiastamme) ydinvoiman vyöryä ei näy pidättelevän mikään. Öljyvoima rämpii pohjahinnoissaan. Kivihiili on ottanut turpeelta takaisin osansa, mikä sillä oli jo 1970-luvulla.

Kummallista on, kun kotimainen puuvoimakin kangertelee. Tuoreet tilastot kertovat esimerkiksi puusähkön hylkimisestä. Kaukolämmön ja sähkön yhteistuotanto nousivat Suomessa vahvoina koko 1990-luvun, kunnes tapahtui käänne. Vuoden 2003 jälkeen yhteissähkön vuosituotanto on pudonnut jo neljänneksellä.

Vihreyden teollistamisen haasteet 2010-luvulla

Vihreyden teollistamisen aatteen loivat Olli Rehn ja Juha Kuisma 1990-luvun alussa.

Vihreyden teollistaminen on aurinkoenergian virtaa, uusiutuvia luonnonvaroja, niiden raaka-ainejalostusta, energiajalostusta ja aineiden kiertoa.

Kehitysavun ytimessä on ruokaturvan kohentaminen

Suomen Afrikkaan antamaa kehitysapua on tapana aika ajoin mollata tehottomaksi. Viimeksi näin teki kirjassaan eläkkeelle siirtynyt suurlähettiläs Matti Kääriäinen (HS Kotimaa 22.1.2015).

Mollaajilta on hämärtynyt kehitysavun suuri linja. Se vedettiin yli 60 vuotta sitten, kun maailman ruoka- ja maatalousjärjestön FAO:n pääjohtaja varoitti, että kaksi kolmasosaa ihmiskunnasta on ajautumassa nälänhätään. Nälänhädästä oli silloin tuoreita muistoja niinkin läheltä kuin Neuvostoliitosta. Siihen kuuluneessa Ukrainassa kuoli 1920- ja 1930-luvuilla miljoonia ihmisiä.

Vehnä on taustalla Lähi-idän kaaoksessa

Vehnän jatkuva puute nöyryytti Neuvostoliittoa, joka joutui ostamaan sitä lännestä. Ruoka ja alituotannon maatalous ovat perimmäisiä syitä, miksi Neuvostoliitto luhistui.

Vehnä on riisin ja maissin ohella ihmisen tärkeimpiä ruokaviljoja. Kausivaihteluista puhdistettuna vehnän maailmanhinta on pitkässä nousussa. Kun liityimme Euroopan unioniin 1995, tonni vehnää maksoi 120 euroa. Vuoden 2014 syyskuussa tonni maksoi 193 euroa.