Wednesday, December 20, 2023

Mistä tiernapojat laulavat?

Joulun alla saamme taas kuunnella musiikkinäytelmää Tiernapojat. Keskeisiä näytelmässä ovat kolme itäisen maan tietäjää. He riensivät lahjoittamaan juuri syntyneelle Jeesukselle ”kultaa, pyhää savua ja mirhamia”. Kulta on aina kultaa, mutta mitä olivat nuo kaksi muuta lahjaa?

Pyhä savu eli suitsuke ja mirhami ovat afrikkalaisia, Etiopian ylängöllä kasvavien puiden tuotteita. Pyhä savu tulee kuumennetusta pihkasta. Se on valutettu Boswellia -puun runkoon viilletystä haavasta. Etiopian ilmastossa viihtyvä puu vuotaa kuorestaan pihkaa niin hyvin, että sitä riittää vietäväksi kuivempiin ja alavampiin naapurimaihin.

Pihkasuitsuke on edelleen mukana etiopialaisessa kahvitarjoilussa. Koptikirkon papit taas suitsuttavat kirkonmenoissaan pyhää savua heiluttamalla pieniä, kannettavia metallikoreja. Pihka savuaa niissä hehkuvan, paikallisten pienviljelijöiden valmistaman puuhiilen päällä.

Mirhami on puolestaan kasviöljyä. Se saadaan nesteyttämällä Commiphora -puusta valutettua pihkaa.

Mirhami oli ajanlaskumme alkuaikoina tarunomainen lääke kehon ulkoisiin ja sisäisiin haavoihin. Mirhamilla myös balsamoitiin ruumiita niin, että ne säilyivät hautaholveissa ja pyramideissa. Tänään mirhami tunnetaan länsimaissa luontaislääkkeenä.

Ylänköpuista saadun suitsukkeen ja mirhamin vienti oli jo varhain tärkeää Etiopian taloudelle. Kysyntä maailmalla oli kova. Noiden puuperäisten tuotteiden kiihkeä maailmankauppa selittää, miksi Etiopia kasvoi aikoinaan Afrikan suhteellisesti vauraimmaksi maaksi.

Suitsukkeessa ja mirhamissa on kyse kulttuurihistorian vanhasta, vientiin päätyneestä metsän arvoketjusta. Itämaan tietäjät ymmärsivät ja opettivat myöhemmin meille ketjun arvon, kun he toivat etiopialaiset tuotteensa satojen tai jopa tuhansien kilometrien päähän Betlehemiin.

Myös Suomessa on etsitty samantyyppisiä, tosin hieman vaatimattomampia metsän arvoketjuja. Mielenkiintoinen on yhteys tervaamme. Sen vientikausi alkoi 1700-luvulla. Maamme alkoi vaurastua.

Sahatavaran arvoketju ohitti tervan 1830-luvulla. Paperin arvoketju ohitti sahatavaran 1930-luvulla. Paperi on jo korvautunut sellulla ja kartongilla. Ehkäpä jokin uusi arvoketju ohittaa ne 2030-luvulla.

Veli Pohjonen

Maaseudun Tulevaisuus. Mielipide. 19.12.2023

No comments: