Wednesday, December 06, 2023

Biokaasulle voi koittaa uusi aika

Biokaasu ja maakaasu ovat uusiutuvan energian ja fossiilisen yksinkertaisin parivaljakko. Molemmilla kaasuilla voi heti lämmittää taloja, tuottaa voimaa teollisuudelle ja käyttää autoja sekä traktoreita.

Kaasut ovat puhtaimmillaan kemian yksinkertaisinta hiilivetyä, metaania. Molekyylissä on yksi atomi hiiltä ja neljä atomia vetyä.

Fossiiliseen kivihiileen verrattuna maakaasun ilmastomaine perustuu vetyyn. Vety palaa haitattomaksi vedeksi. Hiili palaa hiilidioksidiksi. Vedyn ansiosta maakaasun hiilidioksidin päästöt ovat vain 58 prosenttia kivihiilen päästöistä.

Päästöjen puolitus kertoo, että maakaasu on ilmastokamppailun välivaihe. Nollatasolle pääsemme vasta, kun korvaamme maakaasun biokaasulla. 

Biokaasu oli mukana Joensuun yliopistotutkimuksissa 1990-luvun alussa. Suurin mahdollisuus nähtiin energiaviljelyssä. 

Yliopiston koetilalla kaasutettiin pellolla viljeltyjä biomassoja, metsäperäisiä biomassoja sekä karjan jätteitä. Biokaasua syntyi vaihtelevassa määrin kaikista kasvi- ja eläinperäisistä raaka-aineista. Viljellyistä biomassoista parhaiten kaasuuntuivat monivuotiset nurmet.

Biokaasu loi tulevaisuuden näkymän. Putkiverkkomme ei jäisi joutilaaksi sittenkään, kun itänaapurin maakaasu ehtyy. Sitä voi jatkaa kotimaisella biokaasulla.

Maantieteellisesti kaasuverkkoamme ehdotettiin laajennettavaksi Etelä-Suomesta Pohjois-Suomeen, jopa Tornion kohdalta kytkeytyen Ruotsin verkkoon. Tulevaisuudessa pohjoisissa putkissa olisi virrannut vain biokaasua.

Biokaasu ei kuitenkaan kehittynyt 1990-luvun ajattelun suuntaan. 

Onko biokaasua hieman hyljeksitty? Biokaasu on taidettu mieltää vain omanhajuiseksi jätteen kummajaiseksi, mitä syntyy suurten sikatilojen kyljessä tai jätevesilaitosten vieressä. Biokaasun tulevaisuusarvoa ei ole vielä ymmärretty.

Tänään biokaasulle on kuitenkin palannut sen alkuperäinen tarve, huoltovarmuuden tarve. Maakaasun tuonti Venäjän putkessa pysähtyi toukokuussa 2022, Ukrainan kriisin myötä.

Biokaasun osa energian huoltovarmuudessa korostui edelleen, kun toinen maakaasuputkemme, Viron putki, vaurioitettiin lokakuussa. Talvikautena 2023-2024 saamme maakaasua vain nesteytettynä. Se rahdataan ulkomailta laivoilla raakaöljyn tapaan. Laivarahti on arvattavasti putkituontia kalliimpaa.

Biokaasu olisi syytä palauttaa 1990-luvun alun ajattelun tapaan maatalouden lopputuotteeksi. Tänään maataloutemme keskeisiä muutoksia on siirtyä hiilidioksidin päästöjä vähentävään kosteikkoviljelyyn. Ehdolla on muun muassa ruokohelpi. Raaka-aineena se oli biokaasun varhaisia ehdokaskasveja.

Biokaasulle voi koittaa uusi aika. Suomeen on nyt suunnitteilla ja rakenteilla 45 biokaasulaitosinvestointia vuosina 2023-2026. Useat näistä biokaasulaitoksista aikovat kierrättää maatalouden lantaa, tähteitä ja jätteitä biokaasuksi ja kierrätyslannoitevalmisteiksi.

Biokaasu on tulevaisuuden lupaavimpia ilmastotuotteitamme. Maatilammekin tarttuvat kaasun raaka-aineena tarvittavan biomassan tuotantoon heti, kun biokaasuun kytkeytyy myös rahan haju.

Veli Pohjonen

Iijokiseutu. Kolumni. 6.12.2023

No comments: