Wednesday, December 15, 2021

Päästöpörssin pitkä polku, maali näkyvissä

Euroopan unioni käynnisti vuoden 2004 lopussa hiilidioksidin päästöpörssin. Sen piti olla esimerkki koko maailmalle, miten voimme kätevästi torjua ilmastonmuutosta. Haittaveron tapaan päästökaupan piti pehmeästi nostaa fossiilisten polttoaineiden hinta riittävän korkealle. Siirtyminen uusiutuviin, halvempiin vaihtoehtoihin tapahtuisi markkinavoimin.

Mallia otettiin lyijyvapaasta bensiinistä. Lyijystäkin pääsimme eroon yksinkertaisella haittaverolla. Niin päästiin eroon myös kivihiilivoimaloiden rikkipäästöistä ja talousmetsiä uhanneista happosateista.

Ennen hiilidioksidin päästökauppaa tutkijapiireissä laskettiin mihin hiilidioksiditonnin pörssihinta mahtaa ensimmäisenä päivänä asettua. Lisäksi arvioitiin kuinka korkealle pörssihinnan olisi noustava, jotta kivihiilen voimalat siirtyisivät metsähakkeeseen.

Hiilidioksidin lähtöhinnaksi arveltiin viisi euroa tonnilta. Kivihiilen korvaamiseksi laskettiin taso 30–40 euroa hiilidioksidin tonnilta.

Päästöpörssi avautui kahdeksalla eurolla. Alkuvuosina 2005–2008 hiilidioksidi nousi kolme kertaa 30 euron tasolle, mutta romahti sen jälkeen.

Kauppa ei toiminutkaan pörssin tavoin. Taustalla olivat EU:n myöntämät ilmaiset päästöoikeudet. Jokainen jäsenmaa haki vuosittain niitä itselleen mittavan kiintiön. Ikään kuin hiilidioksidin päästäminen ilmakehään olisi hakijamaalle oikein ja kohtuullista.

Kuvaava ilmastokamppailun esimerkki on vuosi 2011. Päästökauppaan olimme Suomelle vaatineet EU:lta ilmaisia oikeuksia 38 miljoonaa tonnia. Hiilidioksidin päästöjemme taso oli kuitenkin vain 35 miljoonaa tonnia.

Emme maksaneet päästöistämme mitään. Ylijääneistä kolmen miljoonan tonnin oikeuksista yhtiömme saivat myydessään pörssituloa 20-25 miljoonaa euroa.

Sekavilla markkinoilla päästöoikeuden hinta ei noussut ilmaston tarvitsemalle tasolle. Se päinvastoin laski, alhaisimmillaan kolmeen euroon vuonna 2013.

EU:n huterasta päästökaupasta huolestui 2017 ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisesta seitsemästä eurosta kolminkertaiseksi. 

Päästömaksu seurasi vauhdilla Macronin polkua. Nyt, marraskuun puolivälissä hiilidioksidin tonnihinta on yli 66 euroa. Se on noussut yli yhdeksänkertaiseksi.

Mielenkiintoista on seurata päästömaksua Glasgown ilmastokokouksen jälkeen. Ei liene sattumaa, että hiilidioksidin hinta on heti kokouksen jälkeen korkeimmillaan (kuva).

Päästöpörssiin liittyi jo 15 vuotta sitten paljon odotuksia. Päästöpörssi on käynyt pitkän polun. Nyt maali häämöttää.

Pitkään kivihiileen uskoneet voimalat ovat korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Sille ja myös hakkeesta puristetuille puupelleteille on käyttöä kaikissa niissä Euroopan maissa, missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 15.12.2021


No comments: