Wednesday, December 01, 2021

Pienydinreaktori ei sovi kiertotalouteen

Energiataloutemme kääntyi ilmastokriisin myötä kiertotalouteen. Lämpövoimalat luopuvat kertakäyttöisestä kivihiilestä korvaamalla sen uusiutuvalla biomassalla. Voimalan tuhka kiertää takaisin metsään, kasvattamaan seuraavan kierron biomassaa.

Biomassan asemesta kivihiilen korvaajaksi on ehdotettu taajamien pienydinvoimaloita. Ne alkaisivat tuottaa alueelleen kaukolämpöä.

Pienydinreaktoreita ehdotettiin ensin Helsingin lämmitykseen. Samanlaista ehdotusta on jo pohdittu muihinkin kaupunkeihin, esimerkiksi Ouluun vanhan turvevoimalan seuraajaksi. 

Pienydinreaktorit tuntuvat teknisen lupaavalta. Ne ovat kuitenkin kiusallisen etäällä kiertotaloudesta.

Kiertotalous perustuu alkuaineiden kemiaan. Sekä kasvi- että eläinkunta ovat läpi aikojen kierrättäneet osaa tuntemistamme alkuaineista.

Alkuaineita on maapallolla kaikkiaan 115 kappaletta. Kasvikunnalle välttämättömiä niistä on 16. Lisäksi kasvit haravoivat juurillaan runkoihinsa muitakin alkuaineita, ellei niiden pitoisuus ole kasveille myrkyllisen korkea. Alkuaineiden biokiertoa on tutkittu eniten haihdutuspajukoissa.

Eläinkunnan osalta vastaavaa kiertotalouden alkuainekirjoa on tutkittu perusteellisimmin ihmisellä. Välttämättömästi tarvitsemme jokapäiväiseen elämäämme 19 alkuainetta. 

Kasvien ja eläinten kierrättämät alkuaineet ovat paljolti yhteisiä. Määrältään mittavin ja tämän päivän ilmastotaloudelle keskeisin on hiili. Biomassan kuivapainosta keskimäärin puolet on alkuainehiiltä.

Kasveissa ja eläimissä kiertävät alkuaineet ovat kemian luokituksessa kevyttä sarjaa. Raskaita alkuaineita kasvit ja eläimet eivät ole luomakunnan kehityksen aikana tarvinneet.

Kaukolämmön ydinvoimalat perustuisivat alkuaineiden raskaimpaan osioon, tyypillisesti uraaniin. Uraani ja sen sukulaiset ovat radioaktiivisia alkuaineita. Niiden kierrätystä emme osaa. Niistä tuli kiertotalouden riippakivi.

Ainut käytössämme jo oleva menetelmä radioaktiivisten alkuaineiden ja jätteiden käsittelyyn on ainesten hautaaminen läjitysalueille, maaperään tai kallioluolastoihin. Menetelmä ei ole kiertotaloutta.

Kiertotalouden kannalta niin suurten kuin pienten voimaloiden ydinjätteelle olisi vain yksi maailmanlaajuinen ratkaisu. Kiertotalouden kiusa, ydinjäte pitäisi lähettää nykyraketeilla radioaktiivisuuden kehtoon, aurinkoon. Siellä jätteemme sulautuisivat auringon fuusioreaktioihin.

Pienydinreaktorit ovat kummajaisia kiertotaloudellemme. Me ja tulevat sukupolvemme emme kestä uraanin jätettä maapallolla. Uusiutuvaa biovoimaa kiertotalous on aina kestänyt.

VELI POHJONEN

Seinäjoen Sanomat. Mielipide. 1.12.2021

No comments: