Wednesday, November 10, 2021

Risupaketista on syytä ottaa oppia

Ilmastokamppailun pyörteissä olemme lupautuneet vähentämään fossiilipolttoaineita. Esimerkiksi kivihiilen käytön on määrä loppua 1.5.2029 mennessä.

Miten aikaisemmat energialupauksemme tai tavoitteemme ovat edenneet? Eräs esimerkki on niin sanottu risupaketti.

Sana risupaketti on peräisin vuoden 2002 väittelystä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketin silloinen eduskunta kokosi uusiutuvan energian, etenkin energiapuun tukilupaukseksi.

Risupaketin avulla saatiin viides ydinvoimala (Olkiluoto kolmonen) eduskunnassa lopulta läpi. Kansanedustajathan olivat 1992 sen yllättäen kaataneet. Risupaketilla ajettiin myöhemmin eteenpäin myös Hanhikiven ydinvoimahanketta Pyhäjoella.

Vuoden 2002 risupaketti oli vielä sanahelinää. Se ei sisältänyt tiekarttaa, tavoitetta kuinka energiapuun käyttömäärää kuutioissa oli määrä lisätä vuosien saatossa.

Tiekartta paalutettiin vasta 2010. Metsähakkeen kokonaiskäytön piti nouseman silloiselta tasoltaan 7,0 miljoonaa kuutiota vuoteen 2020 mennessä tasolle 13,5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Hakkeelle haluttiin nousua 93 prosenttia.

Metsähakkeen käyttö lähti heti nousuun. Nousua jatkui vuoteen 2013. Hakkeen käyttö pääsi tasolle 8,7 miljoonaa kuutiota. Sen jälkeen hake kääntyi hienoiseen laskuun, ehkä hivenen yllättäen.

Vuonna 2020 metsähaketta paloi enää 8,2 miljoonaa kuutiota. Hakkeelle saatiinkin nousua vain 17 prosenttia. 

Emme saavuttaneetkaan risupaketin tavoitetta vuoden 2020 loppuun mennessä. Unohdimmeko risupaketin tavoitteen 2010-luvun loppupuolella?

Parin viime vuoden aikana uusiutuvan puuvoiman merkitys on kuitenkin kasvanut. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä ja polttoöljystä halutaan lopultakin eroon.

Ajattelu lähti liikkeelle Pariisin 2015 ilmastokokouksesta. Näkyvimmin aiheesta on puhunut maapallon ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti vuoden 2017 seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan kolminkertaiseksi. Se vähentäisi heti kivihiilen polttoa.

Hiilidioksidin päästömaksu totteli Macronia. Hiilidioksiditonnin hinta on noussut silloisesta seitsemästä eurosta nykytasoon 62 euroa eli yhdeksänkertaiseksi (kuva).

Päästömaksun nousulla on seuraamuksensa. Esimerkiksi pitkään kivihiileen uskoneet rintamaiden voimalat ovat jo korvaamassa kivihiiltään metsähakkeella.

Risupaketin tavoitteiden toteutumisesta, itse asiassa paketin hyytymisestä, olisi syytä ottaa oppia. Vastaavanlaisia lupauksia tai tavoitteitahan liittyy 2020-luvun ilmastokamppailuun.

Myöskään risupaketin jatkoseurantaa ei tulisi unohtaa. Uutta tiekarttaa uusiutuvalle metsähakkeelle tarvitaan.

VELI POHJONEN

Rantalakeus. Mielipide. 15.9.2021


No comments: