Sunday, April 21, 2019

Ilmastokamppailu palauttaa energiapuun arvon


Vielä kymmenen vuotta sitten pienikokoisesta puusta maksettiin nykyistä paremmin, ja puulle oli useampi ostaja. Puunkasvattaja saattoi valita, myykö tien varren puupinonsa tavalliseen tapaan sellutehtaalle vai myykö sen sähköä ja kaukolämpöä puusta jauhavalle voimalalle.

Puun kauppaa ohjaa energiapuun varjohinta. Puunsa myyntiin korjanneelle se on ylin kuutiohinta, minkä voimala suostuu maksamaan tienvarteen pinotusta pienpuusta. Puusta saatavan energian on oltava voimalalle hivenen kivihiiltä halvempaa.

Varjohinta on kahden osan summa. Perusosa tulee kivihiilen satamahinnasta maailmalla ja lisäosa hiilidioksidin päästömaksusta.

Alimmillaan energiapuun varjohinta kävi 17 eurossa kiintokuutiolta, helmikuussa 2016. Kivihiilen osuus oli 13 euroa ja päästömaksun 4 euroa. Sellutehtaat maksoivat puusta enemmän. Esimerkiksi mäntykuidun tienvarsihinta (hankintahinta) oli samaan aikaan 27,6 euroa kiintokuutiolta koko Suomessa keskimäärin. Kympin verran liian kallista pienpuuta ei voimalan kannattanut energiaksi ostaa.

Tilanne muuttui parissa vuodessa. Kivihiilen maailmanhinta nousi hitaasti, mutta tasaisesti. Hiilidioksidin päästömaksun hinta nousi jyrkemmin.

Energiapuun varjohinta on helmikuun alkupuolelle 41 euroa kiintokuutiolta. Siitä kivihiilen osuus oli 25 ja päästömaksun 16 euroa. Nyt ilmastoystävällisen voimalan kannattaisi ostaa halvempaa tienvarren pinopuuta kuin päästömaksulla korotettua kivihiiltä.

Energiapuun varjohinnan nousu lähti liikkeelle Pariisin 2015 ilmastokokouksesta. Näkyvimmin aiheesta puhui maapallon ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti vuoden 2017 seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloiselta tasoltaan kolminkertaiseksi. Se vähentäisi heti kivihiilen polttoa. Ehdotus sai lisäpontta Puolan 2018 seurantakokouksesta.

Hiilidioksidin päästömaksu on nyt Macronin polulla. Hiilidioksiditonnin hinta on noussut seitsemästä eurosta 23,8 euroon eli 3,4 -kertaiseksi.

Mäntykuidun tienvarsihinta on reagoinut energiapuun varjohintaan. Helmikuun alussa mäntykuidun tienvarsihinta oli noussut 32 euroon kiintokuutiolta. Nousuvaraa kotimaisessa hinnassa tosin on, senkin puoleen että kesällä 2017 ostimme Venäjän ja Baltian maiden mäntykuitua rajalla määritettyyn tienvarsihintaan 55-62 euroa kiintokuutiolta.

Metsänkasvattajat tykästyvät kun ilmastokamppailu palauttaa energiapuun arvon kohdalleen. Kun fossiilinen kivihiili hiipuu, uusiutuvan puun asema markkinoilla vahvistuu.

VELI POHJONEN

Sydän-Satakunta. Mielipide. 14.2.2019

No comments: