Saturday, April 13, 2019

Hiilipörssi olisi tärkeä metsätiloille


Hiilipörssin luominen Suomen metsätalouden osaksi nousi jälleen pöydälle tammikuussa, kun Maa- ja metsätaloustuottajien keskusjärjestö (MTK) järjesti tulevia eduskuntavaaleja edeltävän, televisioidun puoluejohtajien ilmastoväittelyn.

Hiilipörssi sisältää sekä alkuainehiilen lähdevirrat ylös taivaalle että hiilen nieluvirrat taivaalta alas. Hiilipörssi keskittyy erityisesti kasvavien metsiemme hiilinieluihin. Metsän viljelijälle on oikein ja kohtuullista saada hiilipörssistä tuloa hyvin hoidettuun metsäänsä päätyneestä, vuotuisesta hiilen nieluvirrasta.

Ilmastoväittelyssä heitettiin ehdotus esimerkiksi päästöperusteisen lentoveron käytöstä. Lentoveron tuotot voisivat hiilipörssin kautta ”mennä suoraan viljelijän tilille”.

Millä tasolla metsätilan saama vuotuinen hiilipörssin tilitys voisi olla? Otetaan esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan maakunta. Koko maakunnan alueella keskimääräinen yksityinen metsätila metsätila eli metsälö on kooltaan 32,9 hehtaaria.

Maakunnan keskimääräiset hiilen nielutiedot voi laskea Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastoista. Luke on viimeksi laskenut maakunnalliset puuvarastot kausille 2009-2013 ja 2014-2016. Ykköskaudella Pohjois-Pohjanmaalla oli runkopuuta 240 ja toisella kaudella 258 miljoonaa kuutiota.

Luken keskiarvoja käyttäen keskimääräisellä Pohjois-Pohjanmaan metsälöllä oli ykköskaudella puuta yhteensä 2220 kuutiota ja toisella kaudella 2390 kuutiota. Runkopuusta johdetut alkuainehiilen määrät (rungot, oksat ja juuret) olivat vastaavasti 786 tonnia ja 845 tonnia.

Pohjois-Pohjanmaan metsälöt hoitavat metsiään esimerkillisen hyvin. Vuotuisista hakkuista huolimatta metsälön hiilinielu eli puuston hiilivarasto paisuu. Metsälö nielee ilmakehästä hiiltä vuodesta toiseen. Nieluvirta on 14,7 tonnia alkuainehiiltä vuodessa keskimetsälöön.

Hiilen virroilla on rahallinen arvonsa. Euroopan unionin päästöpörssi noteeraa sen päivittäin. Tammikuun puolivälissä päästövirran hinta oli 22,6 Euroa hiilidioksidin tonnilta. Alkuainehiiltä kohti laskettuna hinta on 82,9 Euroa tonnilta. Samaa lukemaa voi käyttää hiilipörssissäkin.

Jos meillä olisi jo hiilipörssi, sen vuositulos Pohjois-Pohjanmaan keskimetsälölle olisi mukiinmenevä, 1220 Euroa vuodessa. Hiilipörssi olisi tärkeä metsätiloille.

VELI POHJONEN

Kalajokilaakso. Mielipide. 11.3.2019

No comments: