Huomisen bioetanolin soisi olevan kotimaista

Bioetanoli pääsi tavarapörssiin Chicagossa 2005. Yhdysvalloissa tislattiin silloin 15 miljardia litraa bioetanolia vuodessa, etupäässä maissista. Se vastasi 2,9 prosenttia USA:n bensiiniautojen polttonesteestä. 

Pörssilistauksen jälkeen bioetanolin kysyntä alkoi kasvaa. Viidessä vuodessa USA:n tuotanto nousi kolminkertaiseksi. Tänään siellä on yli 200 etanolin laitosta. Niiden yhteistuotanto on luokkaa 60 miljardia litraa vuodessa.

Bioetanolia lienee Suomessa hieman hyljeksitty. Viljanjyvien tislaaminen alkoholiksi tuntuu oudolta.

Amerikkalaiset osaavat markkinoida etanoliaan myös osana rehuteollisuutta ja karjataloutta. Maissin jyviähän ei saa tislattua kokonaan nesteeksi. Runsas kolmannes jää valkuaispitoiseksi mäskiksi. Se maittaa rehuna hyvin sioille.

Autoilijoina tunnemme kyllä Suomessakin prosenttietanolin. EU:n kanssa sovimme jo viisitoista vuotta sitten, että kaikessa tankattavassa polttonesteessä tuli olla määräosuus bioperäistä. 

Lähdimme vuonna 2008 kahden prosentin etanolin osuudesta. Osuuden oli tarkoitus nousta vähitellen, ensin viiteen, siten kymmeneen, kahteenkymmeneen, lopulta jopa sataan prosenttiin.

Tänään tankkaamme vain joko viiden prosentin tai kymmenen prosentin etanoliseosta bensiiniautoihimme. Kehitys näyttää pysähtyneen. Emme saa tavalliselta huoltoasemalta vieläkään 10 prosenttia väkevämpää biopolttonestettä.

Kymmenen vuotta sitten uskoa etanoliin vielä oli. Polttonesteyhtiö St1 rakensi 2015 Kajaaniin mittavan, sahanpuruun perustuvan bioetanolin tehtaansa. Raaka-ainetta tehtaalle olisi metsien Suomessa riittänyt.

Lokakuussa 2023 yhtiö antoi kuitenkin hankkeestaan suomalaista bioetanolia koskettavan hätkähdyttävän tiedon. Yhtiö lopettaa koko etanolin tuotantonsa Kajaanissa, osin muuallakin Suomessa.

Bioetanolimme sai takapotkun. St1-yhtiö ei saanut sahanpurun demolaitostaan toimimaan voitollisena. Fossiilibensiini jatkoi markkinoilla vahvana. Yhtiö ei lokakuussa enää olettanut, että bioetanolin kysyntä kasvaisi ja sen tuotannon kannattavuus paranisi.

Bioetanolin takapotku ajoittuu kuitenkin hieman erikoiseen vaiheeseen. Marras-joulukuun 2023 Dubain ilmastokokous (COP 28) päätti kehottaa kaikkia YK:n maita siirtymään pois fossiilisista polttoaineista energiajärjestelmissään. Ehkä yllättäen siihen sitoutuivat myös Lähi-Idän öljyntuottajamaat.

Arvattavasti vihreän bioetanolin tarve on Dubain kokouksen jälkeen taas kasvamassa. Lakkauttamisen asemesta meidän tulisi laajentaa etanolin tuotantoa.

Bioetanolin pitkä, mutkitteleva polku kummastuttaa. Mutta kun ilmastokokousten lupausten myötä tankkaamme huomenna autoomme bensiinin seassa yhä enemmän etanolia, soisimme sen olevan kotimaista, ei velkarahalla ostettavaa tuontienergiaa.

VELI POHJONEN

Orimattilan Sanomat. Mielipide. 19.3.2024.

Uusiutuvan energian kolmikossa kukin vahvistaa toistaan

Pitkin rannikoitamme ja ylipäänsä läntistä Suomea matkaava on jo yli kymmenen vuoden ajan todennut maaseudun maisemamme merkittävimmän muutoksen. Metsän yllä pyörivät majesteettisesti jättiläistuulimyllyjen siivet.

Saman maisemailmiön havaitsi jo 1900-luvun puolella Tanskassa. Siellä tuulimyllyt olivat tosin tulleet peltojen päälle.

Tuuli saa alkunsa auringon säteilystä. Aurinko lämmittää epätasaisesti ilmakehää mantereiden ja merten yllä. Lämmöstä johtuvat paine-erot purkautuvat tuulena. Myllyjen tuulisähkö on osa aurinkoenergiaa, samoin kuin paneelien aurinkosähkö.

Tyveninä päivinä tuulimyllyjen vieritse matkaava miettii, miten tuulivoimaa voisi varastoida. Aurinkopaneeleiden vieressä sama tulee mieleen kaamosaikaan sydäntalvella.

Uusiutuvan energiamme kolmas osa, metsien puusto on jo ratkaissut energian varastoinnin. Puut yhteyttävät hiilidioksidia ja sitovat auringon energian vuosikausiksi. Hyödynnämme tätä auringon voimaa kotonamme pilkkeinä ja halkoina.

Kaupunkien kaukolämpövoimaloihin puu käy parhaiten puristettuna pellettinä. Pelletti on tasalaatuista, sitä voi varastoida siiloissa, ja sitä kannattaa kuljettaa aivan eri tavoin kuin irtohaketta.

Metsäteollisuus polttaa puolestaan kuorta, purua, hukkapaloja ja mustalipeää eli ligniiniä. Jo nykyiset sellutehtaat sekä etenkin lisäpuuta käyttävät uudet biotuotetehtaat tuottavat myytävää, aurinkoperäistä puusähköä ympäri vuoden.

Äänekosken 2017 valmistunut Metsä Groupin biotuotetehdas pääsi sähkössään 240 prosentin yliomavaraisuuteen. Kemiin parhaillaan rakennettava vastaava tehdas pyrkii puolestaan 250 prosenttiin.

Puiden etevän energiatalouden takia kasvavaa metsää ei kannata raivata aurinkopaneeleiden kentäksi. Paneeleiden tehoalueiksi ovat jo valikoitumassa talojen katot, lähiöiden avoimet takamaat ja ympäristöarvoiltaan vähäisemmät, puuta kasvamattomat joutomaat.

Aurinkosähkön edelläkävijä on Kiina. Siellä paneelien ihanteellisen asettelun havaitsee, kun maahan matkustaa lentokoneella. Koneen ikkunasta näkee sinisenä hohtavia paneeleja kaupunkien ja kylien talojen katoilla. Maa- ja metsätalousseuduilla aurinkopaneeleita näkee vähemmän.

Metsät, tuulivoiman ja aurinkovoiman voi kansantaloudessa yhdistää. Suomen metsätilat näyttivät tämän etenkin metsätalouden ja tuulivoiman osalta 2000-luvun alussa. Metsien ylle soveltuvissa voimaloissamme tuulimyllyn siivekkeet pyörivät puuston yläpuolella.

Metsiemme puut ovat energian runsauden ja pysyvyyden varasto. Puuvoimasta saatavalla sähköllä voimme puskuroida niin tuulivoiman tyvenet päivät kuin aurinkopaneeleiden keskitalven pimeydenkin. 

Kun lisäämme parhaillaan sekä tuulivoimaa että aurinkosähköä, niiden tukena on koko ajan metsä. Metsien puuvoiman lisäksi tarvitsemme puolestaan etenkin tuulivoimaa. Nykymetsänhoidolla metsiemme vuosikasvu ei riittäisi koko energian tarpeeseemme.

Uusiutuvan energian kolmikossa kukin tukee kokonaisuutta. Keskenään ne eivät kilpaile vaan vahvistavat toisiaan.

Veli Pohjonen

Pieksämäen lehti. Mielipide. 31.12.2022

Ennallistamisessa ja suojelussa tärkeintä järjestys: Viljele ja varjele

Maa-alueidemme suojelussa on kyse luonnon monipuolisuudesta. Emme halua harvinaisten lajien kuolevan sukupuuttoon. Päivän tyyppiesimerkki on hömötiainen. Sen kanta on hiipumassa.

Luonnontieteilijät ovat sukupuuttoa pohtineet jo vuosikymmeniä. Mikä on se prosentti maa-alueista, mikä takaa lajien säilymisen? Prosenttia sanotaan ekologiseksi marginaaliksi.

Kyseessä on eräänlainen reunavyöhyke mitä pitkin eläin- ja kasvilajit voivat siirtyä paikasta toiseen. 1970-luvulla ekologiseksi marginaaliksi arvioitiin 15 prosenttia.

Aihe eteni kansainvälisiin kokouksiin. Merkittävä niistä pidettiin 2014 Japanin kaupungissa Aichi. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi koko maapallolle sovittiin seitsemäntoista, vuoteen 2020 mennessä.

Suomi oli tällä tiellä. Lisäsimme metsien suojelualueita vuosittain. Olimme suojelleet 4,7 miljoonaa hehtaaria vuonna 2019. Koko maapinta-alastamme (30 miljoonaa hehtaaria) vuoden 2019 suojelun prosentti oli 15,5. Emme aivan saavuttaneet Aichin 17 -tavoitetta vuoteen 2020 mennessä.

Aichin sopimus on nyt uusittu. Joulukuussa 2022 pidettiin kansainvälinen YK:n kokous Kanadan Montrealin kaupungissa. Kokous antoi julkilausuman, mikä kutsuu kaikkia valtioita suojelemaan 30 prosenttia maa- ja merialueistaan vuoteen 2030 mennessä. 

Kansainvälisesti sovituilla suojelun tavoitteilla on kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme 30 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn 70 prosenttia.

Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20 miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudessa siitä voi Montrealin säännöllä jatkaa 14 miljoonaa hehtaaria. Koko Suomen keskitasolla luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, jos viljelemme metsissä tehokkaasti puuta.

Suopinta-alaa meillä on 8,7 miljoonaa hehtaaria. Montrealin säännön mukaan siitä kuuluu viljellä 6,1 miljoonaa hehtaaria ja varjella 2,6 miljoonaa hehtaaria.

Suoalueillamme, pääosin käyttämättömänä, on globaalisti ajatellen runsain luonnonvaramme, nimittäin vesi. Kuivuudesta ja nälänhädästä kärsivien Afrikan maiden viljelijät tuskin ymmärtävät Suomessa jatkuvasti käytävää kiistelyä soiden vedestä. Taloussoiden viljelyssä on vielä valtavasti kehitettävää, niin maa- kuin metsätaloudessakin.

Biodiversiteettikokousten jälkeen maa-alueidemme suojelu, mukaan lukien ennallistaminen etenee kohti 30 prosenttia. Mutta edelleen on voimassa meille tuttu sanajärjestys: viljele ja varjele. Määrällisesti tärkeämpää on viljely (70 prosenttia), myös metsä- ja suomaalla. Suhde 70/30 takaa myös luonnon moninaisuuden säilymisen.

Veli Pohjonen

Lestijoki -lehti. Mielipide. 29.12.2022

Kansantalouteemme vientitaloutta, kasvutaloutta vai velkataloutta?

Jo varhain 1760-luvulla Alavetelin kappalainen Antti Chydenius esitteli teoriansa kansakunnan vaurauden ketjusta. Hänen mukaansa ketju alkaa oman maan raaka-aineiden tuotannosta, jatkuu sen jalostamisena ja ketjun loppupäässä on tuotteen vienti.

Esimerkkinä Chydenius ehdotti, että Suomen erikoisen metsätuotteen, tervan ulkomaankauppa olisi vapautettava silloisista Ruotsin vallan rajoitteista. Terva tulisi hyväksyä suomalaiseksi vientituotteeksi, aina Euroopan etelärajoja myöten.

Kun Chydeniuksen ehdotusta seurattiin, Suomelle rupesi syntymään vaurautta. Vientiterva, etenkin Englantiin päätynyt, oli kansantaloutemme nousun perusta 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Sahatavara ohitti viennissä tervan 1830-luvulla. Paperi ohitti sahatavaran 1930-luvulla.

Kolme suomalaisen metsän tuotetta ovat malleja vaurauden arvoketjusta. Ketju alkaa itse asiassa auringonsäteilystä. Se panee puuston kasvuun. Metsän perustuotanto jatkuu kasvukausi kerrallaan. Ja puuta säännöllisesti korjataan.

Nämä metsän arvoketjut nostivat maamme vaurautta kaksisataa vuotta. Vielä 1950-luvulla vientimme oli yli 90-prosenttisesti lähtöisin metsästä.

1960-luvulla tapahtui käännös. Vaurauden uudeksi aatteeksi tuli eurooppalainen kasvutalous. Sen mukaan kaiken, mitä taloustieteilijä voi mitata, piti kasvaa määräprosentti vuosittain. Numeerisesti mitattavia olivat esimerkiksi kulutus, verotulot ja energian käyttö.

Tuotannon, kaupan ja kulutuksen kotimaisen prosenttiautomaatin piti nostaa kansantaloutta. Nousun piti jakaa työllisyyttä ja edelleen vaurautta kaikille.

Kasvutalous sai voimansa halvasta öljystä, mikä vauhditti teollisuuden tuotantoa. Prosenttiautomaatin uskottiin tuottavan niin hyvin, että ulkomaista öljyä saattoi ostaa rajattomasti. Öljyn hupenemista ei silloin pelätty ja sen hintakin povattiin vakaaksi.

Vastoin ennusteita öljyn hinta nousi 1970-luvulla yhdeksänkertaiseksi. Se sysäsi Euroopan kansantaloudet muutokseen, joka seuraavan sukupolven aikana murensi kasvutalouden perustan.

Tällä vuosituhannella kansantaloutemme pohjaa entistä enemmän velkatalouteen. Valtionvelkaa otetaan ulkomailta, vuodesta toiseen.

EU:lla on kuitenkin jäsenmaidensa velkaantumiseen rajoitteensa. Valtionvelka ei saisi ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta (BKT). Ennen sitä vanhemmat velat tulisi maksaa pois.

Suomen valtionvelka on kasvanut vuodesta 2008 saakka. Helmikuussa 2023 valtionvelkaa on 158 miljardia euroa. BKT-suhteessa olemme jo tasolla 56 prosenttia. Se huolestuttaa taloustieteilijöitä.

Etsimme taas kansakuntamme vaurauden alkulähdettä 2020-luvulla: vientitalous, kasvutalous vai velkatalous? Ehkäpä valintoja tulisi tänään tarkastella vain vasten ulkomaan velkaa: lisäämmekö sitä, vai vähennämmekö sitä.

Antti Chydeniuksen opettamat metsän arvoketjut vienteineen vähentäisivät nyt ulkomaan velkaa.

Biotalous ei ole vielä löytänyt metsistämme kaikkea, ei ehkä osannut etsiäkään.

VELI POHJONEN

Pieksämäen lehti. Mielipide. 18.4.2024

Sellupajusta nielupajuksi

Viljelypajun historiassa on monia käänteitä. Metsäteollisuus kiinnostui pajusta 1950-luvun Korean kriisin jälkeisessä puuaineksen pulassa. Vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta sellupajun pistokkaita. Vesipajuksi kutsutut sellupajut viljeltiin Metsäntutkimuslaitoksen kokeisiin.

Sellupaju muuntui energiapajuksi 1970-luvun öljykriiseissä. Aloimme puhua lämpövoimaloille tuotettavasta hakkeesta. Tanskasta hankittiin lisää vesipajun pistokkaita, nyt 100000 kappaletta. Ne viljeltiin pääosin turpeennoston jättösoiden viljelykokeisiin.

Energiapaju kasvoi lupaavasti. Viljelymaata tuntui löytyvän, sillä maataloutemme oli öljykriisin aikoihin sitkeässä ylituotannossa. Vuonna 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta. Niistä ehdotettiin osaa energiaviljelyyn.

Liittymisemme Euroopan unioniin 1995 muutti tilanteen. EU kyllä poisti perinteisten maatalouskasvien ylituotannon. Mutta liikapellot eivät palautuneetkaan tuotantopelloiksi. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi, eräänlaiseksi maatalouden sosiaalitueksi.

Nyt maatalous on viemässä viljelypajua tämän vuosisadan ilmastokamppailuun, mutta hieman erikoisella tapaa.

Kautta aikojen viljelijät ovat kiusaantuneina todenneet, miten kaikista pellonreunoilla viihtyvistä kasveista paju on juuristoltaan ongelmallisin. Vahvoilla juurillaan se tukkii niin avo-ojia kuin salaojia.

Tanskalainen vesipaju kertoo jo nimellään, että kyseessä on janoisa kasvi. Paju käyttää vettä näennäisen tuhlaten, mutta samalla se tuottaa runsaasti biomassaa haihdutettua vesilitraa kohti.

Kosteikkoviljely kehitettiin 1900-luvun alkupuolella Alankomaissa. Alaville padontakaisille, korkean pohjaveden seuduille viljeltiin koripajua. Kosteikkoviljely on nimensä mukaisesti viljelyä, ei luontaisesti kasvavan biomassan keräilyä vetisiksi entisöidyiltä soilta.  

Kosteikkoviljelyn tutkimus etsii nyt menetelmää, millä pajun janoisan juuriston voi kääntää ilmaston ja maatilojen yhteiseksi eduksi, hiilen nieluksi. Menetelmälle tuli tarve, kun vuoden 2021 hallitus esitti kosteikkoviljelyn pinta-alan tavoitteeksi 30000 hehtaaria.

Kosteikkoviljely ei kuitenkaan käynnistynyt vielä kasvukaudella 2022 eikä myöskään kesällä 2023. Taustalla ovat maatalouspolitiikan muutokset Ukrainan kriisin seurauksena.

Ilmastokamppailun kosteikkoviljelyä odottavat jatkossa turvepohjaiset joutomaan pellot. Kosteikkoviljely perustuu säädeltyyn ojitukseen. Pohjaveden pintaa on laskettava, kun traktoria tarvitaan istutukseen tai korjuuseen. Varsinaisen kasvukauden ajaksi veden pintaa nostetaan. Siihen ojiemme janoisa paju on sopeutunut.

Ilmastokamppailu käy yhä kuumempana maataloutemme osalta. Kosteikkoviljelyn pilot-hankkeisiin olisi syytä ryhtyä heti. Siinä sellupajusta nielupajuksi edennyt viljelypuumme on huomisen uusi mahdollisuus.

VELI POHJONEN

Viiden Kunnan Sanomat / Viispiikkinen. Mielipide. 11.4.2024.

Auringon säteily ja metsät laukaisivat kansakunnan vaurauden synnyn

 1760-luvulla Alavetelin kappalainen Antti Chydenius esitteli teoriansa kansakunnan vaurauden ketjusta. Hänen mukaansa se alkaa kotimaisten raaka-aineiden tuotannosta, jatkuu jalostamisena ja ketjun loppupäässä on tuotteen vienti.

Chydenius ehdotti, että silloin erikoisen metsätuotteemme, tervan ulkomaankauppa tulisi vapauttaa Ruotsin vallan rajoitteista. Terva tulisi hyväksyä vientituotteeksi, aina Euroopan etelärajoja myöten.

Chydeniuksen ehdotus sai hyväksynnän. Vaurautta rupesi syntymään. Vientiterva, etenkin Englantiin päätynyt, sai kansantaloutemme nousuun 1700-luvun lopulla.

Toinen metsän tuote, sahatavara otti tervasta oppia ja ohitti sen viennissä 1830-luvulla. Paperi ohitti puolestaan sahatavaran 1930-luvulla.

Nämä kolme metsän vientituotetta ovat malleja vaurauden arvoketjusta. Ketju alkaa auringonsäteilystä. Se panee puuston kasvuun. Metsän perustuotanto jatkuu kasvukausi kerrallaan. Ja puuta säännöllisesti korjataan.

Metsän arvoketjut nostivat maamme vaurautta kaksisataa vuotta. Vielä 1950-luvulla vientimme oli yli 90-prosenttisesti lähtöisin metsästä.

1960-luvulla tapahtui käännös. Uudeksi vaurauden opiksi tuli kasvutalous. Sen mukaan kaiken mitä taloustieteilijä voi mitata, piti kasvaa määräprosentti vuosittain. Numeerisesti mitattavaa oli esimerkiksi kansalaisen jokapäiväinen kulutus.

Prosenttiautomaatin piti nostaa kansantaloutta. Nousun piti jakaa työllisyyttä ja edelleen vaurautta kaikille.

Kasvutalous sai voimansa halvasta öljystä. Se vauhditti kotimaisten, jokapäiväisten tuotteidemme valmistusta ja kauppaa. Prosenttiautomaatin uskottiin tuottavan niin hyvin, että ulkomaista öljyä saattoi ostaa rajattomasti. Öljyn hupenemista ei pelätty ja sen hintakin povattiin vakaaksi.

Vastoin ennusteita öljyn hinta nousi 1970-luvulla yhdeksänkertaiseksi. Se sysäsi ei-öljymaiden kansantaloudet muutokseen. Kasvutalouden perusta horjahti.

Tällä vuosituhannella taloutemme pohjaa ulkomaan velkaan. Valtionvelkaa otetaan vuodesta toiseen. Maksammeko samalla vanhempia velkojamme pois?

EU:lla on jäsenmaidensa velkaantumiseen rajoite. Valtionvelka ei saisi ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta (BKT).

Suomen valtionvelka on kasvanut vuodesta 2008. Huhtikuun alussa 2023 valtionvelkaa on 159 miljardia euroa. BKT-suhteessa olemme jo tasolla 56 prosenttia. Se huolestuttaa taloustieteilijöitä.

Meidän on syytä 2020-luvulla punnita taas kansakuntamme talouden vaihtoehtoja. Tulisiko meidän huomenna valita vientitalous, kasvutalous vai velkatalous?

Ehkäpä taloutemme valintoja tulisi tänään tarkastella enemmän vasten ulkomaan velkaa: lisäämmekö sitä, vai vähennämmekö sitä?

Antti Chydeniuksen mallin metsän arvoketjut vienteineen vähentäisivät huomista ulkomaan velkaa. Biotalous ei ole vielä löytänyt metsistämme kaikkia arvoketjuja, ei ole ehkä osannut etsiäkään. Jonkin tervaan verrattavan uuden ajan vientituotteen soisi nousevan kansantaloutemme ykköseksi 2030-luvulla.

VELI POHJONEN

Lounais-Lappi. Mielipide. 4.4.2024

Parikymmentä vuotta hiilidioksidin päästöpörssiä, toimiiko se?

Hiilidioksidin päästöpörssi käynnistyi EU:ssa vuonna 2004. Päästöpörssin piti olla esimerkki koko maailmalle, miten voimme kätevästi torjua ilmastonmuutosta, lopulta ratkaistakin sen.

Haittaveron tapaan päästökaupan piti pehmeästi mutta varmasti nostaa fossiilisten polttoaineiden hinta niin korkealle, niin että ne korvautuvat päästöttömillä vaihtoehdoilla. Pystyimmehän haittaverolla siirtymään autoissamme aikoinaan lyijyttömään bensiiniinkin.

Ilmastokamppailun ehdotelma autoille oli siirtyä bioetanoliin. Sitä olisi tankattu ensin 5 prosentin osuudella, sitten 10 prosentin, 20 prosentin, 30 prosentin ja niin edelleen.

Ennen päästökauppaa tutkijapiireissä arvioitiin mihin hiilidioksiditonnin pörssihinta voisi aluksi asettua. Arvioitiin myös kuinka korkealle pörssihinnan olisi noustava, jotta kivihiilen voimalat siirtyvät markkinavoimin metsähakkeeseen.

Hiilidioksidin lähtöhinnaksi arveltiin viisi euroa tonnilta. Päästöpörssi avautui kahdeksalla eurolla. Alkuvuosina 2005–2008 hiilidioksidi nousi kolme kertaa 30 euron tasolle, mutta romahti sen jälkeen.

Kauppa ei toiminutkaan pörssin tavoin. Taustalla olivat EU:n myöntämät ilmaiset päästöoikeudet. Jokainen jäsenmaa haki vuosittain niitä itselleen mittavan kiintiön.

Sekavilla markkinoilla päästöoikeuden hinta ei noussutkaan. Tonnihinta päinvastoin laski, alhaisimmillaan kolmeen euroon vuonna 2013.

EU:n huteraan päästökauppaan kiinnitti 2017 huomiota ilmastokamppailua silloin näyttävästi vetänyt Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan seitsemästä eurosta vähintään 21 euroon, eli kolminkertaiseksi.

Kokouksen jälkeen päästömaksu lähti vauhdilla Macronin polulle, hänen tavoitteensa ylittäen. Syyskuussa 2021 päästiin jo yli 60 euron.

Hinta nousi korkeimmillaan 98 euroon helmikuun alussa 2023. Mutta sen jälkeen päästöpörssi sekosi. Taustalla oli ennustamaton muutos: Venäjän ja Ukrainan välinen kriisi. Ilmastokamppailu alkoi horjua.

Päästömaksun hinta kääntyi laskuun, sahaillen levottomasti. Maaliskuun loppupuolella 2024 hinta on 61 euroa hiilidioksidin tonnilta.

Kun Venäjän maakaasun, öljyn ja sähkön sekä metsähakkeen ja pelletinkin tuonti pysähtyivät, EU-maiden on joka tapauksessa harkittava omia uusiutuvan energian vaihtoehtojaan.

Energian vihreä siirtymä on kuitenkin nyt hieman hakusalla. Siitä kertoo myös päästökauppa.

Tulevien ilmastokokousten lienee pohdittava miten Venäjän-Ukrainan kriisi vaikutti energiatalouteen. Miten se vaikutti päästöpörssiin? Miten se vaikutti vihreään siirtymään?

Hiilidioksidin päästöpörssiin liittyi jo 19 vuotta sitten paljon odotuksia. Päästöpörssi on käynyt pitkän polun. Nyt polku on alamäessä. Vieläkö voimme luottaa päästöpörssiin? Toimiiko se maailman levottomuuksien myötä?

VELI POHJONEN

Kiuruvesi - lehti. Mielipide. 3.4.2024