Taannoisessa Pariisin 2015 ilmastokokouksessa lupauduimme maailmanlaajuisesti hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Mitä hiilidioksidin päästöille sittemmin tapahtui?
Vuonna 2015 hiilidioksidin pitoisuus oli tasolla 400 ppm (miljoonasosaa). Vuonna 2000 se oli tasolla 370 ppm, nyt tasolla 420 ppm. Hiilidioksidi jatkaa hillitöntä nousuaan.
Ilmastokamppailua ei voi ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla fossiilisen hiilidioksidin päästömaksuilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä, kasvuisaa puustoa vahvoine juurineen.
Vielä 10 000 vuotta sitten erilaiset puustot peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin, juuriin ja ylipäänsä maaperän humukseen. Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen.
Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.
Mikä puilla alkoi, sen voi puilla lopettaa. Puuston palautuksen on vain oltava biomassaltaan samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.
Kasvaessaan näyttävästi puusto nielee samalla tehokkaasti hiiltä juurimassaansa. Erityisiä juuristohiilen sitojia ovat vesovat lehtipuut. Niiden juuristo jatkaa korjuun jälkeen elinvoimaisena verrattuna esimerkiksi avohakattuun männikköön.
Ilmastometsityksellä on koko maapallon tasolla kolme erityistä ulottuvuutta. Ensiksi, meidän on valittava puulajeja, jotka pysyvät koko kasvukauden ajan mahdollisimman vihreinä hiilen nieluina. Mitä vihreämpänä puusto jatkaa esimerkiksi ruska-aikana, sitä paremmin se tasapainottaa lämpimästä syysmaasta huokuvaa hiilidioksidia.
Toiseksi, maapallon ruokaturvan kannalta tärkeää on peltometsäviljely. Siementä tuottavia viljakasveja on viljelty tropiikissa jo vuosikymmeniä typpeä sitovien ja hiiltä nielevien puiden kuten akaasioiden kanssa.
Kolmanneksi ruokaturvaa edelleen parantavien hedelmäpuiden viljelyä tulisi kehitysmaissa edistää niiden hiilensidonnan kannalta. Esimerkiksi herkullisen mango-hedelmän emopuu kasvaa pitkällä kierrolla jopa 30 metrin mittaan, ja samalla vahvaksi, jopa yli satavuotiseksi hiilen nieluksi.
Hiilen nieluksi käy myös toinen tropiikin herkkuhedelmä, papaija (kuva 1). Sitä kasvatetaan peltometsityksessä uuden ajan lyhytkiertoviljelyn menetelmin. Kiertoaika papaijalla on 4-5 vuotta.
Ilmasto odottaa tämän vuosisadan massiivista, monipuolista peltometsäviljelyä. Sitä voisi edistää osana tämän vuosisadan kehitysapua. Uuden ajan ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon ekologisesti ja ruokaturvan puolesta kestävälle tasolle. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on tähän annettavaa.
Veli Pohjonen
No comments:
Post a Comment