Wednesday, October 10, 2018

Viljely on metsien menestyksekkäintä hoitoa


Talousmetsän avohakkuu ja sitä seuraava metsänviljely puhuttavat taas. Luontojärjestöt käynnistivät keväällä aiheesta kansalaisaloitteen. Tavoite on lopettaa avohakkuut metsähallituksen mailla ja palata metsien alkuperäisiin poimintahakkuisiin.

Kansalaisaloitteen uskoisi menevän läpi. 70 prosenttia suomalaisista karsastaa avohakkuita. Avohakkuusta luopuminen puhuttaa myös yksityisiä metsänkasvattajia.

Avohakkuu on osa saksalaista lohkometsätalouden oppia. Kestävän metsänkasvatuksen isä Hans Carl von Carlowitz antoi 1713 opille perusohjeen: ”Puuta ei saa hakata enempää kuin metsät kasvavat”.

Ohje ei toteutunut Saksan poimintahakkuissa. Metsätiede ei osannut vielä laskea monikerroksisen metsän puunkasvua eikä hakkuun ylärajaa. Hakkuut jatkuivat holtittomina. Saksa ajautui Euroopan historian synkeimpään metsien hävitykseen.

Saksa siirtyi 1800-luvulla viljelymetsätalouteen. Hävitettyjä metsäalueita viljeltiin lohkoittain, pääosaksi kuuselle. Vuosien saatossa kunkin lohkon metsää hieman harvennettiin, kunnes lohko avohakattiin noin 70 vuoden iässä. Sen jälkeen lohko viljeltiin uudelleen, ja taas kuuselle.

Kuusen suosio perustui jo 1800-luvulla hyviin markkinoihin. Kuusi kasvaa Saksan ilmastossa ihanteellisen hyvin. Maan taloudessa kuusi sai 1900-luvulla lempinimen leipäpuulaji (Brotbaum). Kuusen laajamittainen viljely jatkui Saksassa 1960-luvulle saakka. Sen jälkeen sekametsät ovat saaneet sijaa.

Kuusen viljelyssä von Carlowitzin kestävän metsätalouden ohje toteutui. Saksassa puun keskikasvu on ylittänyt vuotuiset hakkuut yli sadan vuoden ajan. Maa nousi metsien hävityksen tilasta Euroopan unionin johtavaksi metsämaaksi. FAO tilastoi 2015 Saksan metsien kasvavan puun määräksi 3663 miljoonaa kuutiota.

Me otimme oppia Saksasta. Senaattimme kutsui vuonna 1858 saksalaisen ylimetsänhoitaja Edmund von Bergin arvioimaan Suomen metsät. Etelärannikolta Lappiin saakka ulottuneen matkakertomuksen yhteenveto oli tyly: ”Metsän hävittämisessä suomalaiset ovat tuiki taitaviksi oppineet.”

Raportti käynnisti metsätaloutemme suuren muutoksen. Metsähallitus perustettiin 1859. Vuonna 1886 senaatti saneli lailla: ”Metsää älköön hävitettäkö.” Metsänviljely yleistyi 1900-luvulla, ensin valtion metsissä ja sotien jälkeen yksityismetsissä.

Lopputulos oli Saksaan verrattava. Nousimme EU:n viidenneksi metsämaaksi (Saksan, Ruotsin, Ranskan ja Puolan jälkeen). Vuonna 2015 meillä oli kasvavaa puustoa (FAO:n mukaan) 2320 miljoonaa kuutiota.

Poimintahakkuista on murheellista näyttöä myös kehitysmaissa. Esimerkiksi Afrikan sarven Etiopia oli sata vuotta sitten muhkeiden vuoristometsien maa. Holtittomat hakkuut veivät maan metsien häviöön. Vain eukalyptuksen viljelyyn perustuva uusi metsänhoito on onnistunut viime vuosina tasapainottamaan Etiopian metsätilannetta.

Maapallon metsähistoria opettaa että kansalaisaloitteemme vaihtoehto, metsien jatkuva kasvatus ja niiden jatkuvat poimintahakkuut olisi paras käynnistää vain tarkoin valvottuna. Tässä metsähallituksemme luonnonmetsät voisivat toimia riittävän pitkäaikaisina, käytännön mittakaavan koekenttinä.

Puun kasvultaan ja taloustulokseltaan metsänviljelyn näytöt ovat sen sijaan niin vakuuttavat, että yksityismetsät voivat jatkaa tällä tiellä.

VELI POHJONEN

Merikarvia-lehti. Mielipide. 14.7.2018

No comments: