Energiapeltojen ja -metsien maaluokka

Ihmiselle kiusallisten jätteiden mutta kasvien tarvitsemien ravinteiden kierrätyksestä on tulossa 2000-luvulla yhä suurempi ongelma. Tyyppiesimerkki on jäteveden puhdistuksessa eroteltava typpi- ja osin fosforipitoinen liete, jota emme osaa kierrättää peltoon tai metsään. Lieteongelma syvenee myös biokaasuvoimaloiden yleistyessä. Kaikki biomassahan ei muunnu kaasuksi. Osa jää aina kiinteäksi mädätysjätteeksi, jonka loppusijoituksesta voi tulla ongelma.

Hakkeella ja pelleteillä käyvistä lämpövoimaloista tulee vuosi vuodelta yhä enemmän tuhkaa. Se sisältää useimmiten niin paljon kadmiumia, että nykyisten ympäristösäännösten mukaan sitä ei voi levittää ruoan ja rehun tuotannossa olevaan peltoon. Tällainen tuhka ei sovellu luonnonmetsiinkään, jotka tuottavat ihmisille marjoja, sieniä ja riistaa.

Jopa perinteisesti jo opitussa karjanlannan kierrätyksessä on uuden ajan ongelmia. EU-vaatimukset muuten täyttävillä karjatiloilla ei ole riittävästi peltoa, mihin ravinteikkaan lietelannan voi ilman valumavaaraa upottaa. Tämä on johtanut lisäpeltojen uudisraivaukseen etenkin Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Savossa.

Ongelma syvenee kolmella taholla. Biomassan energiakäyttö lisääntyy lämpö- ja sähkövoimaloissa kaikkialla Suomessa. Voimaloista tulee yhä enemmän tuhkaa ja biokaasulaitoksista tulee yhä enemmän mädätysjätettä. Näiden loppusijoittaminen kaatopaikoille on epäekologista ja pitemmän päälle mahdotonta. Alati kiristyvät ympäristömääräykset (pohjustus- ja muut ravinnevuodon pysäyttämiseen tähtäävät toimet) tekevät kaatopaikkasijoituksesta entistä kalliimman.

Toiseksi, muun Euroopan tavoin olemme siirtymässä energiapitoisten yhdyskunta- ja teollisuusjätteiden läjityksestä ja kompostoinnista yhä enemmän biojätteiden polttoon. Ilmiö on jo nähtävissä suurten kaupunkien ympäristössä.

Jätteenpolttovoimaloista tulee bioperäistä tuhkaa, mutta yhdyskuntien moninaisten jätteiden vuoksi tämä tuhka sisältää usein liiaksi ihmiselle haitallisia aineita (mm. kadmiumia ja lyijyä). Tätäkään tuhkaa ei voi luonnonmetsiin levittää, ruoka- ja rehupelloista puhumattakaan.

Kolmanneksi, suoraan ruoan ja rehun tuotannosta sekä karjataloudesta tulevia maatalouden päästöjä ei ole saatu EU:nkin tukemista ympäristöponnisteluista huolimatta pysähtymään. Juuri (4.12.2008) mietintönsä jättänyt Maa- ja metsätalousministeriön työryhmä esittää jopa, että osa nykyisistä, ravinnepäästöjen suhteen ongelmallisimmista peltolohkoista "ostettaisiin" pois korkeaan ruoka- tai rehusatoon tähtäävästä viljelystä, ja niille lohkoille tulisi laajaperäisempi, ravinnepäästöt pysäyttävä ympäristötavoite.

Tarvitsemme ravinnevuodon pysäyttämiseen ja ravinteiden kierrätykseen uuden maaluokan, energiapeltojen ja energiametsien maaluokan. Energiapellot ja -metsät kasvatettaisiin yhteiskuntien tuottamilla ravinnepitoisilla jätteillä. Energiapellot ja -metsät tuottaisivat vain energiaa, esimerkiksi haketta. Energiapelloilla ja -metsissä ei tuotettaisi ihmiselle ruokaa eikä karjalle rehua. Energiapellot ja -metsät viljellään niin tiheinä, että ne eivät kasva marjoja ja sieniä poimittavaksi asti. Energiapeltojen ja -metsien tuotannolla hoidettaisiin myös ravinnepäästöiltään ongelmalliset "valumilta pois ostettavat" peltolohkot; näin nämäkin pellot pysyisivät kuitenkin maatilojen tuotannossa.

Energiapeltojen ja -metsien maaluokka tulisi vakinaistaa Maa- ja metsätalousministeriön sekä Ympäristöministeriön säännöksin tai asetusteitse niin, että se saisi oman kohtelunsa EU:n ja kansallisessa ympäristö-, maatalous- ja energiapolitiikassa. Viljelijä sitoutuisi säilyttämään energiapellot ja -metsät tässä maaluokassa määräajan, esimerkiksi 20 vuotta. Sinä aikana energiapeltoja ja -metsiä ei siirrettäisi ruoan tai rehun tuotantoon eikä viljeltäisi luonnonmetsäksi.

Energiapeltojen ja -metsien viljely ekologisena haravana, ravinnevuodon pysäyttäjänä ja ravinteiden kierrättäjänä on verraten pitkällä Ruotsissa, josta voimme siirtää Suomeen perustietotaidon. Lisää tutkimusta ja käytännön sovelluksia kuitenkin tarvitaan. Esimerkiksi Maatalouden tutkimuskeskuksen (MTT) ja Metsäntutkimuslaitoksen Sotkamon ja Kannuksen koeasemilla on tähän hyvä valmius.

Maakunnalliset koeasemamme tarvitsevat rutiinikoetoiminnan lisäksi muutenkin uusia, 2000-luvun haasteiden mukaisia tutkimuksia. Tutkimuksiin soveltuvia koealueita on kaikkialla Suomessa. Turveperäisiä peltoja löytyy eniten Pohjois-Suomessa. Alavieskassa on jo viljelyssä tarkoitukseen sopivia turvesuon pohjia. Tuhkakokeisiin liittyviä koealueita voisi olla myös Koillismaalla.

Veli Pohjonen

Muistio / aloite Eduskuntaan, kansanedustaja Tuomo Hänniselle 5.12.2008