Eukalyptus on metsätaloutta horjuttava kummajainen

Eukalyptus on lämpimien maiden viljelypuu, mikä on jo parikymmentä vuotta horjuttanut Suomen ja muiden vanhojen metsämaiden selluteollisuutta. Eukalyptus kasvaa esimerkiksi Brasiliassa halpaa sellun raaka-ainetta sellaisella vauhdilla, johon meidän mäntymme tai koivumme eivät pysty. Siksi Stora Enso tai UPM ovat viime vuosina tavoitelleet ja rakentaneet uusia sellutehtaita vain lämpimiin maihin, eivät kylmään pohjolaan.

Eukalyptusta viljellään maailmassa kaikista puulajeista eniten. Puumassallaan se on merkittävin hiilen uusi nielu. Se tasoittaa tropiikin luonnonmetsien katoa.

Kummajainen eukalyptus on, koska ympäristöväki vastustaa sitä, mutta puun kasvattajat – sekä perhetilat että yhtiömetsälöt – sitä yhtä kiihkeästi puolustavat.

Eukalyptuksen väitetään kuivattavan pohjavedet, köyhdyttävän maan ravinteista, tappavan heinät altaan ja karkottavan linnut. YK:n asiantuntijat osoittivat jo 1980-luvulla pääosan väitteistä vääriksi, mutta kiistely jatkuu edelleen.

Pohjavesien kuivuminen on tosiasia sellaisella vyöhykkeellä, missä vuotuinen sademäärä on 700 millimetriä. Tästä on kuuluisin esimerkki Etelä-Italiasta. Yksi nykyään yleisimmin viljeltyjä eukalyptuksia sai 1800-luvulla nimensä sikäläisen Camaldulensis luostarin mukaan. Malaria-kuumeesta kärsineet munkit halusivat kuivattaa luostarinsa vieressä olevan suon, mistä tautia levittävät sääsket lensivät luostarin mäelle. He alkoivat viljellä suota eukalyptukselle, laiteilta lähtien. Suo kuivui, sääskien sikiäminen vaimeni ja malaria katosi.

Osaksi eukalyptuksen vastustus liittyy ihmisoikeuksiin ja maan valtauksiin. Maattomaksi jääneet etelän pienviljelijät kapinoivat, kun suuryhtiöt perustavat tuhansien, jopa kymmenien tuhansien hehtaarien puupeltoja heidän kotiseudulleen.

Valtio vuokraa maat yhtiöille, ja yhtiöt uskovat vuokranneensa vain joutomaita. Väkirikkaaassa tropiikissa näin ei ole. Eukalyptuksen alle jääviä pikkupalstoja viljelevät köyhistä köyhimmät, ilman maakirjoja. Usein maita laiduntavat puolihuomaamatta paimentolaiset.

Silloin kun pientilallisella on maakirja, hän muuttuu eukalyptuksen vastustajasta sen kannattajaksi. Eukalyptuksen viljely pienpalstalla on helppoa, kasvu kovaa, ja markkina varma. Tästä on esimerkki Etiopiasta.

Etiopian ylänkömaiden perhetilat ovat kehittäneet eukakyptuksen tuotantonsa niin monipuoliseksi, että se muistuttaa Chydeniuksen arvoketjua. Puuta tuotetaan, hieman jalostetaan, myydään kotimaassa ja viedään ulkomaille.

Noin hehtaarin pientilaansa viljelevä talonpoika kasvattaa viljan ohessa 500 eukalyptusrunkoa, joista hän korjaa vuosittain sata. Uudet rungot kasvavat vesomalla. Suorimmat rungot hän sahaa määrämittaan, kuorii ja myy propseina Sudaniin. Kakkosluokka menee kotimaan rakennuspuuksi. Kilpukkoina jääneet propsien sahaustähteet miilutetaan ja markkinoidaan eukahiilenä pääkaupungin Addis Abeban kotitalouksille. Latvukset ja oksat ovat rahanarvoista polttopuuta kotikylässä.

Etiopialainen pientilallinen saa vuoden myyntituloistaan kymmenen prosenttia eukalyptuksesta, vilja- ja karjatulojen päälle. Myyntipuulla on ruokaturvaa parantava vaikutus, koska myynnin voi ajoittaa kuivan kauden lopulle ja ostaa silloin perheen tarvitsemaa lisäruokaa.

Eukalyptuksesta saatu puutulon kummajainen jatkuu vuodesta toiseen, ja lisääntyen. Pienrakennukseen käytetyn eukapropsin kysyntä jatkuu ainakin niin kauan, kun Afrikan väkiluku kasvaa.

VELI POHJONEN

Salon Seudun Sanomat. Tätä mieltä. 5.1.2014.