Etiopian esimerkistä mallia kehitysapuun

Kehitysapu etelän köyhille maille käynnistyi 1950. FAO:n pääjohtaja varoitti, että silloisella maailman menolla kaksi kolmasosaa ihmiskunnasta on tuomittu elinikäiseen nälkään tai aliravitsemukseen.

Synkkä ennustus herätti rikkaat maat, ja ne alkoivat maksaa
vuotuisista verovaroistaan kolehdin kehitysapuun. Suomi lähti mukaan 1966, kun ulkoministeriöön perustettiin kehitysaputoimisto.

Nykypäivän veronmaksajat valittavat usein kehitysavun kalleutta
ja epäilevät kannattaako siinä enää olla mukana. Etenkin viime
vuosikymmenellä yleistynyttä, suoraan Afrikan maiden hallituksille
maksettavaa budjettitukea on kritisoitu.

Ruohonjuuritasolla avulle on huutava tarve. Maailmassa näkee
nälkää 862 miljoonaa ihmistä. Heistä 830 miljoonaa elää kehitysmaissa. Heistä suurin osa on naisia ja lapsia. Kehitysavulla on torjuttava ennakolta ja pysyvästi heidän hätänsä.

Koskettavaksi apu tuli vuonna 1984 Etiopiassa, kun maata koetteli
kuivuus- ja nälkäkatastrofi. Miljoona hätääntynyttä viljelijää ja
heidän lastaan jätti kotikontunsa ja lähti vaeltamaan kohti
kaupunkeja. Katastrofiapu pysäytti nälkäpakolaiset leireihin, ja hätä
silloin poistui, mutta vain tilapäisesti.

Onneksi rikkaat maat lisäsivät samalla roimasti Etiopialle
annettavaa pitkäaikaista kehitysapua. Hankkeilla oli yksi yhteinen
tavoite: maan viljasato on saatava nousuun niin, että vuoden 1984
kaltainen nälänhätä ja pakolaisaalto eivät enää toistu.

Etiopiaan kehitettiin uusia viljelymenetelmiä, jotka suojelevat
vesivaroja ja hoitavat maaperää. Samalla koulutettiin
maatalousneuvojia ja esimerkkiviljelijöitä. Suomi oli mukana peltojen eroosiota torjuvissa, jokilaaksojen yläosiin viljellyissä
polttopuun metsityksissä.

Suuresta nälänhädästä on kulunut neljännesvuosisata. Mitä
Etiopiassa tapahtui? Maan vuotuinen viljasato oli 1980-luvun
alkupuolella viisi miljoonaa tonnia. Nyt (2008) se on viisitoista miljoonaa tonnia, eli kolminkertainen.

Uutta peltoa muokattiin. Vaikka uudismaat olivat vanhoja peltoja
karumpia, keskimääräinen hehtaarisato nousi parempien
viljelymenetelmien myötä 1100 kilosta 1400 kiloon.

Viljantuotanto kasvoi väkilukua nopeammin. Vuonna 1984
etiopialaisia oli 40 miljoonaa, nyt 80 miljoonaa. Ruokavarmuutta
kuvaava henkeä kohti laskettu vuotuinen viljasato nousi silti 130
kilosta 194 kiloon.

Etiopian pitkäaikainen kehitysapu johti tavoitteeseen. Väkiluvun
kasvusta huolimatta viljan tuotanto ja ruokavarmuus nousivat niin,
että uusi nälänhätä ja nälkäpakolaisuus pystyttiin välttämään.

Ei meidän tarvitse kehitysavulta enempää odottaa. Sen sijaan että
hirvittelemme jo annetun avun kalleutta, voimme olla ylpeitä siitä
että pääsimme mukaan rahoittamaan tällaista kehitystä.

Etiopian maa- ja metsätaloudessa on vielä paljon mahdollisuuksia.
Viljasadot kohenevat edelleen, kun perhetilojen maanomistus
vakiinnutetaan niin, että viljelijät voivat tehdä maahansa ja
ympäristöönsä pitkäaikaisia parannuksia.

Uusilla peltometsäviljelyn menetelmillä voi torjua maan
kulumista, tasoittaa kuivuuskausien vaikutuksia, tuottaa bioenergiaa ja osallistua ilmastokamppailuun.

YK:n ruokakokous julisti kesäkuussa 2008 Roomassa, että vuoteen 2030 mennessä ihmiskunnan on tuotettava ruokaa kaksin verroin nykyiseen verrattuna. Etiopian esimerkki näyttää, että tällaiseen tavoitteeseen on mahdollinen päästä.

Siksi Afrikan kehitysapua kannattaa jatkaa. Apu olisi kuitenkin
palautettava juurilleen, kaiken kattavasta hallitustason
budjettituesta ruohonjuuritason maa- ja metsätalouteen.

Afrikassa pienyrittäjyyden alkukoti on yksityisillä pientiloilla.
Kun niillä syntyy ylijäämää, kun on mistä jakaa, syntyy myös muuta taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia.

VELI POHJONEN

Etelä-Suomen Sanomat. Vierailija-kolumni. 15.9.2008