Metsässä on yhä vaurauden arvoketjun aineksia

Aina Alavetelin kappalaisen Antti Chydeniuksen ajoista, 1760-luvulta lähtien olemme arvuutelleet, mistä vauraus syntyy. Chydenius ehdotti, että ulkomaankauppa on vapautettava. Suomalaista tervaa tulisi viedä Eurooppaan ja kauemmaksikin. Ruotsi halusi pitää kauppamme rajana Tukholman kammareita.

Kun Chydeniuksen neuvoa seurattiin, Suomelle rupesi syntymään vaurautta. Englantiin viety terva oli hyvinvointimme perusta 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Sahatavara ohitti tervan 1830-luvulla, paperi sahatavaran 1930-luvulla.

Terva on esimerkki yksinkertaisesta vaurauden arvoketjusta. Se alkaa metsän perustuotannosta. Ketjussa on lenkki tuotteen jalostusta. Tuotetta myydään kotimaan kaupassa. Täydelliseksi arvoketjun tekee vienti. Vauraus syntyy, kun tuotetta viedään massoittain.

Kaksisataa vuotta metsän arvoketjut nostivat vaurautta. Vielä 1950-luvulla vientimme oli yli 90-prosenttisesti lähtöisin metsästä.

1960-luvulla tapahtui käännös. Vaurauden aatteeksi tuli kasvutalous. Sen mukaan kaiken, mitä taloustieteilijä voi mitata — kansantuotteen, kulutuksen, verotulojen, raaka-aineiden tuotannon ja energian käytön — piti kasvaa määräprosentti vuosittain. Mitä enemmän pesemme toistemme paitoja, sitä vauraampia olemme.

Tuotannon, kaupan ja kulutuksen kotimaisen prosenttiautomaatin piti nostaa kansantaloutta. Sen piti jakaa työllisyyttä kaikille.

Kasvutalous sai voimansa halvasta öljystä, mikä vauhditti teollisuuden tuotantoa. Prosenttiautomaatin uskottiin tuottavan niin hyvin, että ulkomaista öljyä saattoi ostaa rajattomasti. Öljyn hinta povattiin vakaaksi.

Vastoin ennusteita öljyn hinta nousi 1970-luvulla yhdeksänkertaiseksi. Se sysäsi Euroopan kansantaloudet muutokseen, joka seuraavan sukupolven aikana murensi kasvutalouden perustan.

Kasvutalous ei ollut kestävää taloutta. Se on vienyt Suomenkin nyt jo kolmanteen lamaan ja syvenevään työttömyyteen. Kasvutalous velkaannutti meidät. Ulkomaan velkamme on kaikkien aikojen ennätyksessä, 91 miljardissa eurossa.

Kansantaloutemme valintoja tulisi aina tarkastella vasten ulkomaan velkaa: lisäämmekö sitä, vai vähennämmekö sitä. Chydeniuksen arvoketjut vähentävät velkaa.

Metsätaloudessa arvoketjuja on edelleen löydettävissä. Ytimessä on sahateollisuus. Kasvutalouden kuplan puhjettua sahaus on pysynyt metsäteollisuutemme ja –vientimme kestävimpänä osana. Kestävänä se pysyy niin kauan kuin ulkomaiden ihmiset haluavat asua omissa taloissaan sekä sisustaa ja kalustaa ne puulla.

Metsähakkeesta ei syntynyt täydellistä arvoketjua. Huonon säilyvyytensä ja tilantarpeensa vuoksi haketta ei voi viedä.

Pelletistä oli sen sijaan tulla arvoketjun vientituote. Kymmenen vuotta sitten sitä vietiin jo maastamme muualle Eurooppaan. EU:n sekava ilmastopolitiikka sai kuitenkin aikaan sen, että Suomen hallitus alkoi hyljeksiä pellettiä. Kun EU laski hiilidioksidin vähennyksen vain pelletin polttajamaan taseeseen, pelletin tuottajamaa, kuten Suomi, ei hyötynyt. Pelletin vientiä muualle polttoon oli siis paras jarruttaa. Euroopan pellettikauppaa hallitsevat nyt Yhdysvallat ja Kanada, jotka ovat ottaneet ilmastoneuvottelut koko ajan löysemmin.

Sahojen puujätteestä, purusta tehtävä autojen etanoli on vielä arvoitus. Pääseekö se vientiin asti? Ellei se pääse, siitä ei ole vaurauden lähteeksi.

Biotalous etsii tänään kuumeisesti tervaan verrattavia uuden ajan tuotteita, joille voi rakentaa täydellisen Chydeniuksen arvoketjun. Kaikkea metsästä ei ole vielä löydetty, ei ehkä osattu etsiäkään.

Veli Pohjonen

Etelä-Saimaa. Näkökulma. 24.2.2014