Energiapuun tuotannossa keräilystä viljelyyn

Metsästä keräämäämme energiapuuta on ohut riuku, joka ei ole vielä turvonnut paperipuun kokoon. Energiapuu on ensiharvennuksen halpaa pienpuuta, jota maassamme riittää.

Jos pajukko puidaan viljan tavoin suoraan hakkeeksi, korjuun kustannus putoaa kymmeneen euroon.

Rinnankorkeudeltaan 6—10 senttisestä karsimattomasta energiapuusta maksettiin syksyllä 2014 tien varressa 22 euroa kiintokuutiolta. Kun männyn läpimitta nousee yli kymmenen sentin, puun saa myytyä selluksi. Sellupuun tienvarsihinta oli 29 euroa. Sellupuu on jo puunjalostuksen arvopuuta, ja siitä kuuluikin maksaa tuo seitsemän euroa enemmän.

Pienikokoisen energiapuun kuutiohinnassa on mysteeri. Osan 22 eurosta tulisi olla omaa palkkaa metsäänsä kasvattavalle, ja toisen osan koneurakoitsijan palkkaa energiapuun korjaajalle. Metsäntutkimuslaitos selvitti jo vuonna 2011 asian todellisen tilan. Kuusisenttisen energiapuun korjuu tien varteen maksoi nykykonein keskimäärin 58 euroa kiintokuutiolta, yli kaksi kertaa sen, mitä puusta myydessään sai.

Korjuukustannus putoaa puun järeytyessä. Kahdeksan senttimetriä paksun puun sai tien varteen 30 eurolla ja kymmensenttisen kuitupuun 20 eurolla, kiintokuutiota kohti laskettuna.

Jos minkä tahansa tavaran tuottaminen maksaa sen arvoa enemmän, puuhastelussa ei ole järkeä. Toistaiseksi pienikokoisen energiapuun tappioista on selvitty tukiaisin. Eduskunta on myöntänyt vuosittain energiapuulle niin paljon KeMeRaa eli Kehittyvän metsätalouden rahoitustukea, että hintaero on kuittaantunut.

Pienen puun tukiaisia on viimeksi pohtinut metsäteollisuus. Se sai ajetuksi vuodelle 2015 läpi vaateensa, että energiatukea saa maksaa vain alle 16 sentin paksuisille puille. Paksumpi puu rauhoitettakoon sellun keittoon.

Energiapuun kehitystyön alkuvaiheessa tukiin oli vara ja niitä tarvittiin. Energiapuun käyttö on kasvanut 2000-luvulla roimasti, ja kasvaa edelleen lähivuosina EU:n uusioenergian tavoitteiden myötä. Mutta mittaviin tappiotukiin lienee tuskin jatkossa varaa. Myös energiapuun on seurattava vapaan markkinan hintaa.

Valtion teknillinen tutkimuskeskus selvitti 2013 energiapuun tuotantoa toiselta kannalta. Sen sijaan, että pienikokoiset riu’ut kerätään metsästä järeillä koneilla yksin puin, VTT pohti, voisiko pystykasvuston puida massamenetelmällä suoraan hakkeeksi. Parhaiten menetelmään sopii tasaiselle maalle viljelty lyhyen kierron paju. Siitä on käytännön kokemusta ja mittaustietoa Ruotsista ja Tanskasta.

Kun metsuri kaataa raivaussahalla korkeintaan kuusi senttiä vahvan energiapajukon, ja rangat ajetaan traktorilla tien varteen kasaan, kiintokuution korjuukustannus on 33 euroa. Mutta jos pajukko puidaan viljan tavoin suoraan hakkeeksi, korjuun kustannus putoaa kymmeneen euroon. Ja myytävä tuote on jo valmiiksi tien varressa hakkeena. Viljellyn pajukon kasvattajalle jää yksitoista euroa kiintokuutiolta.

Energiapuun hintamysteerissä on kyse isommasta asiasta kuin poliittisesta kiistelystä tukiaisten myllyssä. Lyhyen kierron energiapuussa ja sen massakorjuussa on kyse viljelyn eli kulttuurin (latinaksi: agricultura) kehityksestä. Läpi kulttuurimme historian ihminen on pyrkinyt keräilystä viljelyyn. Ennen viljat kerättiin sirpillä lyhteiksi. Nyt ne puidaan jyvinä suoraan siiloon.

Ennen karjan rehuheinä kerättiin soilta kantamalla se kesällä niittylatoihin ja ajamalla se talvella hevosilla navettaan. Nyt heinä viljellään pellolla ja korjataan traktorilla valkoisten muovipaalien kautta suoraan lehmille.

Historia opettaa, että energiapuun hinnan mysteeri ratkeaa vasta, kun bioenergiassakin siirrytään keräilystä viljelyyn.

Veli Pohjonen

Etelä-Saimaa. Näkökulma. 27.4.2015