Vieraita puulajeja hyödynnetään menestyksellisesti kaikkialla

Vastustaessaan eukalyptuksen viljelyä (HS 19. 2.) dosentti Kauri Mikkola naulaa tiukan teesin: "Vieraita puulajeja ei pitäisi käyttää". Näin tiukka vaatimus kajoaa syvälle hyötykasvien viljelyn aatemaailmaan.

Eucalyptus saligna, Wondo Genet,
yliopiston puulajipuisto

Jos vieraat puulajit suljetaan metsänviljelystä, afrikkalainen viljelijä ei voisi kasvattaa australialaista eukalyptusta tarvepuukseen. Vastaavasti suomalainen viljelijä ei voisi istuttaa lehtikuusta (kotoisin Siperiasta), indonesialainen viljelijä kumipuuta (kotoisin Amazonilta) tai kolumbialainen viljelijä kahvia (kotoisin Etiopiasta) - kai kahvikin puuvartisena kasvina käy esimerkistä.


Vieraan hyötykasvin aatteellinen oikeutus on vastassa myös kehitysmaissa parhaillaan kuumeisesti kokeiltavassa peltometsäviljelyssä (agroforestry). Siinä esimerkiksi kenialainen viljelijä kasvattaa banaania silkkitammen (Grevillea robusta) kanssa ja sudanilainen viljelijä hirssiä meskiittipuun (Prosopis juliflora) kanssa.

Onko oikein viljellä Australian silkkitammea Keniassa? Tai Meksikon meskiittipuuta Sudanissa? Mutta samaa on kysyttävä banaanista ja hirssistäkin, oliko oikein tuoda niitäkään Afrikkaan.

Olkoon eukalyptus luvallinen hyötykasvi siinä kuin lehtikuusi, kumipuu, kahvipensas, hirssi ja banaani.

Luonnonvarojen, niin peltokasvien, viljelymetsien kuin luonnonmetsienkin käytössä on vain muistettava kestävän talouden periaate. Mikkolan viittaama esimerkki ugandalaisesta sademetsästä, jossa ylärinteeseen istutetut männyt tappoivat alarinteeltä luontaisia sademetsän puita, ei täyttänyt tätä vaatimusta.

Eukalyptuksen osalta Ugandan tyyppistä, lähistön sademetsien puiden kuolemista eukalyptuksen takia, ei ole havaittu. Ja eukalyptuksen viljelystä on sentään jo sadan vuoden kokemus.

Afrikassa eukalyptus on hyötykasvina itse asiassa ällistyttävän ongelmaton. Sen viljelyssä ei tarvitse herbisidejä rikkakasveja vastaan, fungisidejä kasvitauteja vastaan eikä insektisidejä tuhohyönteisiä vastaan. Lehmien, vuohien ja villieläinten syönnöksiä vastaan eukalyptuksella on oma karkote, eukalyptusöljy.

Lannoitteitakaan eukalyptus ei tarvitse, ellei huippukasvuja tavoitella. Siitä huolimtta aukalyptus kasvaa sille soveliailla Afrikan ylämailla kaksi kertaa paremmin kuin parhaat kotimaiset puulajit. Paikallisista puista poiketen eukalyptusta ei voi hakkaamalla hävittää, se nimittäin vesoo kannosta niin kuin suomalainen paju.

Eukalyptuksen vastustus ei ole vain tämän päivän ilmiö. Jo vuonna 1913 Etiopian maatalousministeriön toimesta maahan säädettiin asetus jonka mukaan viljelijöiden oli kiskottava kolmesta eukalyptuksesta aina kaksi juurineen maasta ja istutettava tilalle silkkiäispuita (Morus alba).

Asetus jäi kuolleeksi sillä etiopialaiset viljelijät eivät hyötyneet silkkiäispuusta. Sen asemesta viljelijät jatkoivat eukalyptuksen istutusta Addis Abeban ympäristöön sellaisella vauhdilla, että jo 1920-luvun lopulla pääkaupungille ehdotettiin uutta nimeä: Eukalyptopolis, eukalyptuksen kaupunki.

Eukalyptus lienee tullut Afrikan hyötypuuksi jäädäkseen. Ponnistelkoon tutkimus, kehitys ja käytäntö niin että eukalyptusta voisi edelleen kasvattaa kestävän talouden periaatteella.

Veli Pohjonen

Helsingin Sanomat. Mielipide. 27.3.1990.