Valumat luontoon pysähtyvät energiapajuun

Nykyihmisen taloudesta valuu luontoon kiusallisia aineksia. Pelloilta karkaa typpeä ja fosforia, lopulta rehevöittämään Itämerta. Turvesuot päästävät järviin hienojakoista humusta. Kaatopaikkojen läpi tihkuu nestettä, mikä pilaa pohjavesiä.

Salix "Klara" on lupaavimpia
pajukkopuhdistamon lajikkeita

Kaivosten ylipursuavat varastoaltaat ovat tuorein ongelma. Niiden tyhjentämiseksi ei tunnu löytyvän muuta keinoa, kuin laskea vedet sellaisenaan puroihin, jokiin, järviin ja mereen.

Hakevoimalat tuottavat tuhkaa, jossa on jäämiä kadmiumista. Sellaisella tuhkalla lannoittaminen on pulmallista.

Jäteveden puhdistamot suoltavat typpi- ja fosforipitoista lietettä. Emme osaa sitäkään kierrättää sujuvasti peltoon.

Päästöjen, ravinteiden, raskasmetallien ja hienojakoisen humuksen pysäyttämiseen sopiviin viljelykasveihin on kehitetty oppi nimeltään ”phytoremediation” (phyto = kasvi, remedium = palauttaa tasapainoon). Suomalaista nimeä opille ei vielä ole, mutta kyse on haitta-ainesten tasapainottavasta sieppauksesta, eräänlaisesta ekologisesta haravoinnista.

Sen puhemies oli suomalaissyntyinen, Uppsalan yliopistossa 1970-luvulla opettanut professori Gustaf Sirén. Hänen haravansa oli riveissä pellolle viljeltävä energiapaju.

Nyt Ruotsissa toimii Sirénin oppien mukaan Enköpingin biovoimala, jäteveden puhdistamo ja niiden läheisyydessä 1000 hehtaaria pajuviljelmiä. Voimalan haketuhka ja puhdistamon liete sekoitetaan lannoitteeksi. Kesäaikaan seos levitetään ja mullataan pajuviljelmien riviväleihin.

Paju haketetaan kolmen vuoden välein. Hake poltetaan sähköksi ja kaukolämmöksi.

Voimalan vieressä on lisäksi 75 hehtaarin pajuviljelmä, joka kastellaan puhdistamon uusiovedellä. Paju sieppaa jäämätypen ja –fosforin.

Enköpingin kaupunki markkinoi esimerkkiään kotimaisille ja ulkomaisille ympäristövieraille osana ruotsalaista Symbiocity – ohjelmaa. Ruotsissa on yleistavoitteena, että erityisesti fosforin takia 60 prosenttia kaikesta lietteestä kierrätetään peltoon vuoteen 2015 mennessä.

Keskikokoinen valumien pysäyttämisen esimerkki on Keski-Ruotsissa sijaitsevan Hebyn sahan tukkikenttä. Tukkikenttiähän kastellaan kesäisin runsaasti; vettä kuluu noin satatuhatta kuutiota. Valumisvesissä on tukin kuoresta peräisin olevia orgaanisia yhdisteitä, pääosaksi fenoleita, ja fosforia.

Hebyn tukkikentän päästöt haluttiin kuriin. Sahan viereen viljeltiin hehtaari energiapajua. Sitä sadetettiin kasvukauden ajan roiman kesäkuuron määrällä 32–38 millimetriä päivässä.

Pajut kasvoivat ja sieppasivat haitta-aineksia. Mittauksissa pohjaveden orgaanisen hiilen määrä kääntyi laskuun. Fenolit pysähtyivät pajuun.

Pajukko haketetaan voimalaan 3–5 vuoden kierrolla. Voimalassa fenoleista ei ole enää haittaa.

Sadetus oli kuitenkin liian suuri pajun parhaalle kasvulle. Nykyinen ruotsalainen suositus on sadettaa 10–20 millimetriä päivässä.

Suomessa ekologisen haravoinnin uranuurtaja oli maataloustutkija Mauri Takala. Hän johti salaojaputkilla Pälkäneen koeaseman jätevesiä pellolle viljellyn energiapajukon alle.

Pajut kasvattivat juurensa nukaksi salaojaputkien ympärille, haravoivat typpeä ja fosforia joka putken saumasta, ja kasvoivat vauhdilla.

Takala mittasi vuonna 1980 kokeessaan puiden pituuskasvun Suomen ennätyksen, 3 metriä 97 senttiä kesässä.

Pälkäneen kokeista otti oppia energiametsien tutkija Ari Ferm. Hän keksi 1980-luvun alussa kaatopaikan biokastelun. Tohtori Ferm johti sadetuskastelulla Lahden kaatopaikan alle tihkuvia vuotovesiä takaisin kaatopaikan päälle, minne hän oli viljellyt nopeakasvuisen energiapajukon.

Pajut kasvoivat hyvin ja haravoivat vuotoveden kiusalliset jäämät lehtiinsä ja runkoihinsa. Aika ei kuitenkaan 30 vuotta sitten ollut vielä kypsä menetelmän käytännön sovelluksille.

Nyt Ruotsissa toimii parikymmentä kaatopaikkaa Fermin perusajatuksella. Esimerkiksi Högbytorpissa Tukholman lähellä on jo vuosia kehitetty menetelmää, millä kaatopaikan vuotovedet johdetaan viereiselle viiden hehtaarin pajuviljelmälle. Se kastellaan kesällä päivittäin annoksella, mikä vastaa 2–3 millimetrin sadekuuroa.

Uusin kotimainen haaste ovat turvetuotantomme ekovalumat, kuivatusojissa kulkeva hienojakoinen humus, mikä samentaa alapuolisten järvien vesiä. Voisiko turvetyömaan vedet johtaa tai sadettaa kasvukauden aikana työmaan viereen viljeltyyn nopeakasvuiseen energiapajukkoon? Valtion teknillinen tutkimuskeskus ja Itä-Suomen yliopisto ovat käynnistäneet aihetta koskevan tutkimuksen 2011.

Vapo itsekin pitää työmaidensa humuspäästöjen pysäyttämistä koko turvetalouden kohtalonkysymyksenä. Sirénin, Takalan ja Fermin oppeja tarvitaan taas.

Veli Pohjonen

Maaseudun Tulevaisuus. Lukijalta. 15.6.2012.