Oppia historiasta, miten metsien romahduskohusta voi selvitä

Kohu metsiemme puuston riittävyydestä alkoi, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi 2022. Juuri ennen Ukrainan sotaa metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.

Kohu kiihtyi ilmastokamppailun myötä. Kuohuttavan uutisen saimme alkuvuodelta 2025. Luke ja ilmastopaneeli julkaisivat tuoreimmat ennusteensa metsiemme kasvun hiipumisesta ja siitä johtuvasta hiilinielun romahtamisesta. Syntyi kohu, mikä leimasi metsämme jopa ilmastopahikseksi.

Metsämme ovat kyllä olleet kohun kohteena ennenkin.

Suomen senaatti kutsui 1858 saksalaisen metsäasiantuntijan, vapaaherra Edmund von Bergin arvioimaan maamme metsät. Vapaaherran lausunto oli tyrmäävä: "Metsän hävittämisessä suomalaiset ovat tuiki taitaviksi oppineet".

Von Bergin kertomus oli metsätaloutemme käännekohta. Metsähallitus perustettiin 1859. Evolla aloitettiin metsänhoitajien koulutus saksalaisen mallin mukaan 1862.

Vuonna 1886 Suomen senaatti saneli lailla: ”Metsää älköön hävitettäkö.” Napakkaa lakia auttoi, kun isojako oli selventänyt valtionmetsien ja perhemetsien käytön rajan.

Kruununmetsään ei enää sopinut mennä kaskeamaan. Von Berg nimesi metsän hävitykseksi myös oman metsän kaskeamisen. Moitteita saivat lisäksi karjan laiduntaminen ja kulovalkeat.

Positiivinen muutos alkoi vähitellen, kun yksityispuulle syntyivät markkinat vuosisadan vaihteessa.

Perhemetsien paimeniksi perustettiin 100 vuotta sitten Tapio ja metsänhoitoyhdistykset. Perhemetsät olivat jo silloin yhteiseltä pinta-alaltaan suurimmat. Isojaolta rajattuja valtionmetsiä oli jäänyt maahamme vähemmän.

Tilalliset oppivat metsänhoidon, kun Tapio koulutti, neuvoi ja järjesti metsämarsseja. Puusto alkoi kasvaa. Metsätaloutemme nousi hävityksen tilasta kestävyyden tilaan.

Käännekohta on 1940-luvulla, kun metsiemme vuosikasvu ja puun poistuma olivat kumpikin 46 miljoonaa kuutiota. Sen jälkeen puusto on paisunut. Nyt metsämme kasvavat 103 miljoonaa kuutiota vuodessa. Niistä poistuu 90 miljoonaa kuutiota vuodessa. Siitä on hakkuita 75 ja luonnonpoistumaa 15 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Tapion tie oli tuiki tuloksekas, yli vapaaherra von Bergin odotusten. Tänään olemme olleet jo puoli vuosisataa puun kestävän metsätalouden tiellä.

Metsien tämän päivän pahiskohu ei johdukaan runkopuuston määrästä ja siihen sitoutuneesta hiilestä, vaan maaperästä. Sen hiilivaraston arvioidaan romahtaneen niin, että runkopuun kasvukaan ei sitä enää korvaa.

Suomen metsien puustoa (ja puuston hiiltä) on tarkkaan mitattu vuodesta 1922 lähtien. Aikasarjan mittaus on niin tarkka, että tämä aikasarja ei ole koskaan kohua nostanut.  

Valitettavasti maassamme ei ole mitattu maaperän hiiltä puuston tavoin. Maaperän arvio perustuu EU-standardin mukaisiin ennusteisiin. Niiden kiistanalaisuus lienee herättänyt nykykohun metsistämme.

Niinpä tämän hetken arvio metsiemme koko hiilinielun romahtamisesta ei olekaan tiedon asia vaan uskon asia.

Voisimme ottaa oppia historiasta miten metsien romahduskohusta selvitään.

VELI POHJONEN

Iisalmen Sanomat. Mielipide. 29.1.2025

Olisiko polttoturpeen roolia harkittava uudelleen Ruotsin uusiutuvuusmallin mukaan

Polttoturpeen kausi alkoi yli puoli vuosisataa sitten. Elimme silloin halvan öljyn aikaa. Öljylämmitys oli yleistynyt niin kaupungeissa kuin maaseudulla, niin kaukolämmön kerrostaloissa kuin lähilämmön omakotitaloissa.

Äärimmillään saimme yli 60 prosenttia kaikesta energiastamme ulkomailta ostetusta öljystä. Pääosa tuli silloisesta Neuvostoliitosta.

Kylmän sodan kaudella huoltovarmuus alkoi huolettaa. Mistä saamme talvisen lämpömme, jos maailmanpolitiikka ajautuu kriisiin. Niinpä eduskunta antoi 1960-luvun lopussa alaiselleen VAPOlle tehtäväksi käynnistää polttoturpeen tuotanto uudelleen. Se oli sotien jälkeen hiipunut lähes nollatasolle.

Määrällisesti eduskunta antoi polttoturpeen noston tavoitteeksi 10 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vuoden 1973 Jom Kippurin sodan ja sitä seuranneen öljykriisin jälkeen tavoite nostettiin 20 miljoonaan kuutioon. Saavutimme alkuetapin 1985 ja nostetun etapin 1994. 

Kansantalouden kannalta turpeen kotimaisuus oli täydellinen. Raaka-ainetta riitti. Tuotantoa ja työllisyyttä levisi laajalti maassamme.

Huippuunsa polttoturve pääsi vuonna 2007. Saimme siitä seitsemän prosenttia koko energiastamme. Sen jälkeen alkoi turpeen alamäki.

Turpeen uusiutuvuus oli jo vuosia pohdituttanut tutkijoita. Geologian tutkimuskeskus teki laskelman vuonna 2009 ja kertoi että keskimäärin suomme kasvavat turvetta vuodessa kaksi kertaa enemmän kuin silloinen polttoturpeen vuosikäyttö.

Pohdinta eteni poliitikoille, myös kansaedustajille. Jostain syystä eduskuntamme kuitenkin päätti 5.12.2000 että turvettamme ei voi luokitella uusiutuvaksi luonnonvaraksi.

Ruotsin parlamentti päätyi päinvastaiseen kantaan. Ruotsalainen turve on uusiutuva luonnonvara ja sitä voi hyödyntää ilmastokamppailussa biopolttoaineena.

Polttoturpeella oli merkittävä osa Suomen kansantaloudelle. Kaikella ulkomaalta tuotavalla energialla on kansantalouden taakka. Etenkin talouden taantuman aikoina sen voi yksinkertaistaa: ulkomainen energia rahoitetaan ulkomaan velalla.

Valtiomme velkaantumisen nousulla ja polttoturpeen alamäellä on merkillinen aikayhteys. Molemmat käynnistyivät samaan aikaan.

Valtionvelkamme oli hiljalleen vähenemässä aina pohjavuoteen 2008 asti. Sen jälkeen velkaantuminen kääntyi nousuun, ja se on kasvanut jo kolminkertaiseksi. Turpeen käyttö on puolestaan laskenut, nyt jo neljännekseen vuoden 2007 huipustaan.

Ilmastopoliittisista syistä olemme paketoimassa polttoturpeen. Mitään muutosta ilmakehän hiilidioksidin pitoisuuden nousussa ei ole kuitenkaan havaittavissa.

Vaikka polttoturpeemme paketoimisen ei odotettu ratkaisevan koko maapallon laajuista ongelmaa, turpeen paketoimisen piti olla malliesimerkki maailmalle. Esimerkki ei tainnutkaan toimia.

Tuskin kukaan haluaa taloutemme historioitsijoiden myöhemmin kertovan, että mitä tiukemmin paketoimme uusiutuvan kotimaisen turpeen, sitä ahdistavammaksi kasvoi ulkomaan velka.

Olisiko polttoturpeen roolia harkittava uudelleen, Ruotsin uusiutuvuusmallin mukaan? Kotimaisesta turpeestahan ei luovuttu. Se paketoitiin. Jo seuraava eduskunta voisi avata paketin.

VELI POHJONEN

Kainuun Sanomat. Mielipide. 19.2.2025

Emmeköhän me selviä metsien pahiskohusta taas

Kohu metsiemme puuston riittävyydestä alkoi, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi 2022. Juuri ennen Ukrainan sotaa metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.

Kohu kiihtyi ilmastokamppailun myötä. Kuohuttavan uutisen saimme alkuvuodelta 2025. Luke ja ilmastopaneeli julkaisivat tuoreimmat ennusteensa metsiemme kasvun hiipumisesta ja siitä johtuvasta hiilinielun romahtamisesta. Syntyi kohu, mikä leimasi metsämme jopa ilmastopahikseksi.

Metsämme ovat kyllä olleet kohun kohteena ennenkin.

Suomen senaatti kutsui 1858 saksalaisen metsäasiantuntijan, vapaaherra Edmund von Bergin arvioimaan maamme metsät. Vapaaherran lausunto oli tyrmäävä: "Metsän hävittämisessä suomalaiset ovat tuiki taitaviksi oppineet".

Von Bergin kertomus oli metsätaloutemme käännekohta. Metsähallitus perustettiin 1859. Metsänhoitajien koulutus aloitettiin saksalaisen mallin mukaan 1862.

Vuonna 1886 Suomen senaatti saneli lailla: ”Metsää älköön hävitettäkö.” Napakkaa lakia auttoi, kun isojako oli selventänyt valtionmetsien ja perhemetsien käytön rajan.

Kruununmetsään ei enää sopinut mennä kaskeamaan. Von Berg nimesi metsän hävitykseksi myös oman metsän kaskeamisen. Moitteita saivat lisäksi karjan laiduntaminen ja kulovalkeat.

Positiivinen muutos alkoi vähitellen, kun yksityispuulle syntyivät markkinat vuosisadan vaihteessa.

Perhemetsien paimeniksi perustettiin 100 vuotta sitten Tapio ja metsänhoitoyhdistykset. Perhemetsät olivat jo silloin yhteiseltä pinta-alaltaan suurimmat. Isojaolta rajattuja valtionmetsiä oli jäänyt maahamme vähemmän.

Tilalliset oppivat metsänhoidon, kun Tapio koulutti, neuvoi ja järjesti metsämarsseja. Puusto alkoi kasvaa. Metsätaloutemme nousi hävityksen tilasta kestävyyden tilaan.

Käännekohta on 1940-luvulla, kun metsiemme vuosikasvu ja puun poistuma olivat kumpikin 46 miljoonaa kuutiota. Sen jälkeen puusto on paisunut. Nyt metsämme kasvavat 103 miljoonaa kuutiota vuodessa. Niistä poistuu 90 miljoonaa kuutiota vuodessa. Siitä on hakkuita 75 ja luonnonpoistumaa 15 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Tapion tie oli tuiki tuloksekas, yli vapaaherra von Bergin odotusten. Tänään olemme olleet jo puoli vuosisataa puun kestävän metsätalouden tiellä.

Metsien tämän päivän pahiskohu ei johdukaan runkopuuston määrästä ja siihen sitoutuneesta hiilestä, vaan maaperästä. Sen hiilivaraston arvioidaan romahtaneen niin, että runkopuun kasvukaan ei sitä enää korvaa.

Itse Suomen metsien puustoa (ja puuston hiiltä) on tarkkaan mitattu vuodesta 1922 lähtien. Aikasarjan mittaus on niin tarkka, että tämä aikasarja ei ole koskaan kohua nostanut.  

Valitettavasti maassamme ei ole mitattu maaperän hiiltä puuston tavoin. Maaperän arvio perustuu EU-standardin mukaisiin ennusteisiin. Niiden kiistanalaisuus lienee herättänyt nykykohun metsistämme.

Niinpä tämän hetken arvio metsiemme koko hiilinielun romahtamisesta ei olekaan tiedon asia vaan uskon asia.

Mutta emmeköhän me selviä metsien romahduskohusta taas se, kun otamme oppia metsänhoidon historiasta.

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 19.2.2025

Turvetalouden pysäyttäminen oli merkillinen päätös

    Polttoturpeen kausi alkoi puoli vuosisataa sitten. Elimme silloin halvan öljyn aikaa. Öljylämmitys oli yleistynyt niin kaupungeissa kuin maaseudulla, niin kaukolämmön kerrostaloissa kuin lähilämmön omakotitaloissa. Saimme äärimmillään yli 60 prosenttia kaikesta energiastamme ulkomailta ostetusta öljystä. Pääosa tuli silloisesta Neuvostoliitosta.

    Kylmän sodan kaudella asetelma alkoi huolettaa päättäjiämme. Eniten puhutti huoltovarmuus. Mistä saamme talvisen lämpömme, jos maailmanpolitiikka ajautuu kriisiin. Niinpä eduskunta antoi 1960-luvun lopussa alaiselleen, Valtion Polttoainekeskukselle (VAPO) tehtäväksi käynnistää uudelleen polttoturpeen tuotanto. Se oli sotien jälkeen hiipunut lähes nollatasolle.

    Määrällisesti polttoturpeen käytön tavoitteeksi tuli 10 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vuoden 1973 Jom Kippurin sodan ja syntyneen öljykriisin jälkeen lukema nostettiin 20 miljoonaan kuutioon. Alkuetappi saavutettiin 1985, nostettu etappi 1994. 

    Kotimaiseen turpeeseen perustuva energian huoltovarmuuden tavoite saavutettiin. Kansantalouden kannalta turpeen kotimaisuus oli täydellinen. Raaka-ainetta riitti. Tuotantoa ja työllisyyttä levisi laajalti maassamme, aina napapiirin tasolle.

    Huipulleen polttoturve pääsi 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Saimme parhaimmillaan siitä seitsemän prosenttia koko energiastamme. Sen jälkeen alkoi turpeen alamäki.

    Geologian tutkimuskeskuksen laskelmat vuodelta 2009 kertoivat että suomme kasvavat keskimäärin turvetta kaksi kertaa enemmän kuin silloinen polttoturpeen vuosikäyttö. Pohdinta turpeen uusiutuvuudesta eteni Eduskuntaan. Se kuitenkin päätti 5.12.2000 että turvetta ei voi luokitella uusiutuvaksi luonnonvaraksi.

    Ruotsin parlamentti on taas vastaavasti päättänyt, että turve on uusiutuva luonnonvara ja sitä voi hyödyntää biopolttoaineena.

    Polttoturve oli sampo Suomen kansantaloudelle. Kaikella ulkomaalta tuotavalla energialla on nimittäin kansantalouden taakka. Etenkin talouden taantuman aikoina sen voi yksinkertaistaa: ulkomainen energia rahoitetaan ulkomaan velalla.

    Kun korvaamme turvevoiman esimerkiksi ydinvoimalla, tuomme kallista uraania. Ydinvoiman kotimaisuus on samaa luokkaa kuin banaanin. Tuote ostetaan ulkomailta ja vain kypsytetään kotimaassa.

    Valtiomme velkaantumisen nousulla ja polttoturpeen alamäellä on kiusallinen aikayhteys. Molemmat käynnistyivät samoihin aikoihin.

    Valtionvelka oli hiljalleen vähenemässä aina pohjavuoteen 2008 asti. Sen jälkeen velkamme on kasvanut kolminkertaiseksi. Turpeen energian huippuvuosi oli 2007. Turve on laskenut siitä jo neljännekseen.

    Ilmastosyistä olemme nyt paketoimassa polttoturpeen. Kotimaisesta turpeesta luopuminen kuitenkin arveluttaa. Tuskin kukaan haluaa taloutemme historian myöhemmin kertovan, että mitä tiukemmin paketoimme kotimaisen turpeen, sitä ahdistavammaksi kasvoi ulkomaan velka.

    Velkaantuva kansantaloutemme kaipaa nyt jotain samanlaista nousukautta minkä saimme kokea polttoturpeen kaudella. Turvetalouden pysäyttäminen oli merkillinen päätös.

VELI POHJONEN

Koillissanomat. Vieraskolumni. 5.2.2025.