Monday, November 20, 2023

Kotimainen puupelletti tukee sekä talouttamme että huoltovarmuuttamme

Kuivattu lämpöjyväsemme, puupelletti lienee kuulunut joitakin vuosia hieman unohdettuihin energialähteisiin. Pelletille on kuitenkin palannut sen alkuperäinen tarve, huoltovarmuuden tarve.

Maakaasun tuonti Venäjän putkessa pysähtyi toukokuussa 2022, Ukrainan kriisin myötä. Myös metsähakkeen tuonti itänaapurista pysähtyi.

Puupelletin osa energian huoltovarmuudessa korostui edelleen, kun toinen maakaasuputkemme, Viron putki, vaurioitettiin lokakuussa. Talvikautena 2023-2024 saamme maakaasua vain nesteytettynä. Se rahdataan ulkomailta laivoilla raakaöljyn tapaan. Laivarahti on arvattavasti putkituontia kalliimpaa. Ja ulkomaisen energian ostaminen vaatii tänään lisää ulkomaan velkaa.

Puupelletti on keksintönä puolen vuosisadan ikäinen. Keksinnön isä on Rudolf W. Gunnerman, joka patentoi USA:ssa 1976 Woodex-pelletin. Sen raaka-ainetta olivat Oregonin osavaltiossa kasvaneen sahapuun tähteet. Pellettiään hän ehdotti 1970-luvun energiakriisissä huoltovarmuuden parantajaksi, fossiilienergian vaihtoehdoksi.

Muhoksen metsäntutkija Kalevi Karsisto ymmärsi pelletin merkityksen ja hänen toimestaan Woodexin lisenssi hankittiin Suomeen 1979. Ensimmäisen sukupolven pellettiä alkoi valmistaa Suomen Voima –niminen yhtiö.

Puupelletillä on monipuolinen huoltovarmuuden etu.

Kotimaisella puupelletillä voi korvata ulkomaista maakaasua. Puupellettiä voi varastoida aivan eri tavalla kuin vaikkapa tuulisähköä tai maasta sähköllä pumpattua lämpöä. Lämpöjyväsen varastointi siiloissa muistuttaa ruokajyväsemme, viljan varastointia.

Pellettiä voi kuljettaa helposti maamme sisällä. Pelletti on myös vientituote. Pellettiä rahdataan jo laivoilla esimerkiksi Amerikan ja Euroopan välillä.

Puuvoimaloihin ei kohdistu samanlaisia räjähdysuhkia kuin maakaasuputkiin. Puuvoimalat eivät luo samanlaisia säteilyuhkia kuin ydinvoimalat.

Pelletin raaka-ainetta meillä riittää. Esimerkiksi taimikonhoidon ja ensiharvennuksen rästejä maassamme on miljoonan hehtaarin luokkaa, valmiina energian huoltovarmuuteen.

Euroopan unionissa vaikuttaa kuitenkin erikoinen vihreän siirtymän koulukunta. Se haluaisi lopettaa kaiken metsäenergian käytön luonnonmetsistä. Onneksi meillä on koulukunnalle vaihtoehto: metsäpuiden lyhytkiertoviljely kesantopelloilla, turvesoiden pohjilla ja muilla jättömailla.

Nopein pelletin vaihtoehto on jo puoli vuosisataa tutkittu energiapaju. Pikapellettiä voisi heti valmistaa 1-3 vuoden kierrolla kasvatetusta viljelypajusta. Pajukko puidaan kasvukauden ulkopuolella. Nykypuimuri jauhaa biomassan tasalaatuiseksi täsmähakkeeksi. Se voidaan erityiskonein puristaa välittömästi pikapelletiksi.

Kuivatusta lämpöjyväsestämme, puupelletistä kehittyi ajan saatossa huoltovarmuuden helmi. Pellettiä ei tulisi maailman levottomassa nykytilanteessa unohtaa. Samalla pelletti loisi sekä uusia tuotantomahdollisuuksia hiipuville maatiloillemme että uutta kotimaista tuloa velkaantuvaan kansantalouteemme.

Veli Pohjonen

Lounais-Lappi. Mielipide. 16.11.2023


No comments: