Tuesday, November 07, 2023

Isojakomme oppi edelleen käyttöön

Viime vuosina useampikin suomalainen metsästysseura on jo kokenut maanomistuksessamme tapahtuneen muutoksen. Seuran metsästysmaiden keskellä on tapahtunut vaihdos. Aikoinaan isojaossa paikalliselle viljelijöille lohkottu metsäpalsta on siirtynyt kasvottomalle sijoitusyhtiölle.

Metsästys ei sijoitusyhtiötä kiinnosta. Taloustavoitteensa mukaisesti yhtiö haluaa metsistään vain korkeaa vuosituloa. Niinpä yhtiö ehdottaa metsästysseuralle ostamistaan maista vuotuista hehtaarimaksua, pellonvuokran tapaan.

Metsästysseurat eivät ehdotukseen lämpene. Saman periaatteen vuosivuokra pitäisi asettaa muillekin hehtaareille. Se ei kuulu metsästyksen perinteisiimme. Muutoksen myötä on alkanut huolestuttaa, mikä on tulevaisuus koko metsätaloudellemme.

Brittiläinen talousajattelija John Locke opetti jo vuonna 1690, että kansakunnan maa- ja metsätalous tuottaa parhaiten perhepohjalta. Viljelijäperheiden tulee itse omistaa maa, mutta enintään sen verran kuin kukin perhe pystyy itse viljelemään ja hyödyntämään.

Brittiajattelijan oivallus on ollut itsestään selvyys Suomen maa- ja metsätaloudessa aina isojaosta lähtien. Isojako käynnistyi Ruotsi-Suomessa 1700-luvun puolivälissä. Aiemmin Ruotsin kuninkaalle kuuluvia kruununmaita alettiin jakaa paikallisille asukkaille manttaaliopilla. Sana manttaali (mantal) viittaa päälukuun, perheenjäsenten määrään minkä lohkottavan maapalstan viljelyn laskettiin normaaliviljelyin tai metsänhoidoin elättävän.

Väkiluku oli silloin alhainen. Tiukka manttaalilaskenta varmensi, että kaikkia kruununmaita ei perheille jaettu. Jakamattomat maat nimettiin valtionmetsiksi. Yhtiömetsiä isojako ei sen sijaan tuntenut.

John Locken oppi ja sitä seurannut isojako kehittivät sekä maa- että metsätalouttamme 200 vuoden ajan. Suomessa isojako päättyi käytännössä Kuusamoon 1960-luvulla.

Nyt olemme siirtymässä perinteisestä perhemetsätaloudesta yhtiötalouteen, tutun paikallisista metsätilallisista kasvottomiin metsäsijoittajiin. Kiihtyvä kehitys on nähtävissä erityisesti viime aikojen metsätilojen kaupoissa, kun inflaatio on syönyt miltei kaiken muun paitsi metsäomaisuuden arvoa.

Pidemmässä ajan kaaressa ihmetyttää kysymys sijoitusyhtiöiden omistussuhteesta. Enemmistö osakkaista on toki vielä kotimaisia, mutta ulkomainen omistus on kasvamassa. Rahastojen roolista metsänomistajina on jo esitetty huolia ‒ varsinkin Luxemburgin tapaisiin valtioihin rekisteröityneistä sijoittajista.

Miksi tutun isojakomme oppia ei enää noudateta? Perhetilat ovat muuttumassa jättimäisiksi yhtiötiloiksi. Samalla suomalaisia metsiä on palaamassa ulkomaisten voutien omistukseen.

Yhtiötalous toki kuuluu hyvinvoinnin yhteiskuntamme nykyaikaan. Menestyvät yhtiöt jakavat osinkoja, järjestävät osakeanteja ja ylipäänsä laajenevat. Mutta yhtiömetsät eivät voi rajattomasti laajeta, muun osakeyhtiön tapaan. Maapinta-alamme on rajallinen.

VELI POHJONEN

Keski-Uusimaa. Mielipide. 18.7.2023


No comments: