Wednesday, July 28, 2021

Uusiutuvan metsähakkeen tarve kasvaa

Euroopan unioni käynnisti jo vuoden 2004 lopussa hiilidioksidin päästökaupan. Sen piti olla esimerkki koko maailmalle, miten voimme haittaveron tapaan kätevästi torjua ilmastonmuutosta. Pörssin tavoin päästökaupan piti pehmeästi mutta varmasti nostaa fossiilisten polttoaineiden hinta niin korkealle, että siirtyminen uusiutuviin vaihtoehtoihin tapahtuu markkinavoimin.

Mallia otettiin lyijyvapaasta bensiinistä. Lyijystäkin pääsimme eroon yksinkertaisella haittaverolla. Niin päästiin eroon myös kivihiilivoimaloiden rikkipäästöistä ja talousmetsiä uhanneista happosateista.

Ennen hiilidioksidin päästökauppaa tutkijapiireissä laskettiin mihin hiilidioksiditonnin pörssihinta mahtaa ensimmäisellä viikolla asettua. Tutkijat arvioivat myös kuinka korkealle pörssihinnan olisi myöhemmin noustava, jotta kivihiilen voimalat siirtyisivät metsähakkeeseen.

Hiilidioksidin lähtöhinnaksi arveltiin viisi euroa tonnilta. Toinen arvio oli rajahinta. Jos pörssihinta ylittää 30–40 euron rajan, hiilidioksidin tonnilta, kivihiilestä päästään automaattisesti eroon.

Päästökauppa avautui kahdeksalla eurolla. Alkuvuosina 2005–2008 hiilidioksidi nousi kolme kertaa 30 euron tasolle, mutta romahti sen jälkeen noin kymmenen vuoden ajaksi.

Kauppa ei toiminutkaan pörssin tavoin. Taustalla olivat EU:n myöntämät ilmaiset päästöoikeudet. Jokainen jäsenmaa vaati vuosittain niitä itselleen mittavan kiintiön.

Kuvaava taannoisen ilmastokamppailun esimerkki on vuosi 2011. Päästökauppaan olimme vaatineet EU:lta ilmaisia oikeuksia 38 miljoonaa tonnia. Hiilidioksidin päästöjemme taso oli kuitenkin vain 35 miljoonaa tonnia.

Emme maksaneet päästöistämme mitään. Ylijääneistä kolmen miljoonan tonnin oikeuksista yhtiöt saivat myydessään pörssituloa 20-25 miljoonaa euroa.

Sekavilla markkinoilla päästöoikeuden hinta ei ollut noussut ilmaston tarvitsemalle tasolle. Se päinvastoin oli laskenut, alhaisimmillaan kolmeen euroon vuonna 2013.

EU:n huterasta päästökaupasta huolestui 2017 ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisesta seitsemästä eurosta kolminkertaiseksi, yli kahden kympin. 

Päästömaksu seurasi Macronin polkua. Kesällä 2021 hiilidioksidin tonnihinta on ollut tasolla 50-55 euroa. Se on noussut jo yli seitsenkertaiseksi, Macronin tavoitteen selvästi ylittäen.

Päästökauppaan liittyi jo 15 vuotta sitten paljon odotuksia. Vihdoinkin odotukset ovat täyttymässä. 

Pitkään kivihiileen uskoneet voimalat ovat korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Sille on käyttöä kaikissa niissä Euroopan maissa, missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta. Uusiutuvalle energiahakkeelle on kestävä käyttönsä myös kestävän metsätalouden Suomessa.

VELI POHJONEN

Lapin Kansa. Mielipide. 28.7.2021.

No comments: