Ilmastokamppailussa tulisi keskittyä hiilen kehtoon, maaperään – Nopein ratkaisu on biohiili

YK:n säännöllisissä ilmastokokouksissa on käynyt yhä selvemmäksi, että ilmastokamppailussa ei riitä pelkästään päästöjen vähentäminen. 

Kasvihuoneilmiön torjunta tarvitsee uusia innovaatioita. Sellaista odotetaan maailmanlaajuisesta maaperän hoidosta.

Ihmiskunnan pellot ovat menettäneet humusta ja sen mukana hiiltä ilmakehään jo satojen vuosien ajan. Uuden tyyppisten mittausten kuvissa tämä on nähtävissä erityisesti Afrikan köyhissä maissa. (kuva)

Peltojen hiilivaraston lisäämiseksi nopein ratkaisu on biohiili. Se on maaperään kynnettävää maanparannuksen jauhetta, joka on paahdettu niin että maan mikrobit eivät pääse siihen käsiksi.

Biohiili ei kompostoidu vaan säilyy maassa kivihiilen tavoin. Biohiili tekee maaperään pysyvän hiilen nieluvaraston. 

Uuden kauden biohiilen mahdollisuudet oivallettiin pari vuosikymmentä sitten. Maaperätutkijat pystyivät selittämään Etelä-Amerikasta, Amazonin jokilaaksosta löytyneiden ikivanhojen Terra preta -viljelysmaiden tumman värin ja korkean hiilipitoisuuden. Ne ovat peräisin paikallisilta intiaaneilta, jotka alkoivat tehdä biohiiltä peltojensa maanparannusaineeksi jo 450 vuotta ennen Kristuksen syntymää.

Intiaanien valmistama hiili on säilynyt Amazonin peltomaassa hajoamatta parituhatta vuotta. Niin sen täytyy säilyä meidänkin valmistamana, tutkijat päättelivät.

Nykyajan biohiili valmistetaan viljelypuun hakkeesta. Luontevimmin hiilto tapahtuu uuden tekniikan biojalostamoissa. Niihin tulevasta kuivamassasta noin puolet muuntuu biohiileksi.

Jauhettuna biohiilen voi kyntää peltoon maanparannuskalkin tavoin. Hiili parantaa maassa veden ja ravinteiden pidättymistä. 

Biohiiltä yksinkertaisempi vaihtoehto on peltometsäviljelyyn kehitetty katemenetelmä. Peltometsien puiden harvennusrangat ja pystykarsimalla poistetut oksat haketetaan suoraan katteeksi sopiville viljelyskasveille. Menetelmää on jo kehitetty Yhdysvalloissa puutarhakasveille.

Kateviljelyssä hake maatuu vuosien saatossa humukseksi ja hengittää osan hiilestä hiilidioksidina taivaalle. Katetta voi kuitenkin lisätä määrävuosittain niin, että maaperän hiilivarasto jatkaa kasvuaan. 

Sekä biohiili että kateviljely sopivat parhaiten lämpimään tropiikkiin, etenkin Afrikan köyhiin maihin. Niissä eroosion ja kuivuuden riivaamia peltoja riittää.

Maailmanlaajuista kehitysavun rahaa voisi siirtää yhä enemmän ilmastokamppailuun, maaperän parantamiseksi Afrikan maataloudessa. Kehitysapu palaisi juurilleen, maanläheiseksi. Ruokakasvien sadot nousisivat, nälänhädän uhka poistuisi ja köyhyys vähenisi.

Samalla globaali ilmastokamppailu ottaisi aivan uuden askeleen. Ilmakehään karannutta hiiltä alettaisiin palauttaa takaisin hiilen kehtoon, maaperään. Siihen meidän tulisi keskittyä myös Suomen maataloudessa.

Veli Pohjonen

Forssan lehti. Kolumni. 30.9.2023

Meidän tulisi keskittyä ilmastohiilen kehtoon, maaperään

YK:n säännöllisissä ilmastokokouksissa on käynyt yhä selvemmäksi, että ilmastokamppailussa ei riitä pelkästään päästöjen vähentäminen. 

Kasvihuoneilmiön torjunta tarvitsee uusia innovaatioita. Sellaista odotetaan maailmanlaajuisesta maaperän hoidosta.

Ihmiskunnan pellot ovat menettäneet humusta ja sen mukana hiiltä ilmakehään jo satojen vuosien ajan. Uuden tyyppisten mittausten kuvissa tämä on nähtävissä erityisesti Afrikan köyhissä maissa. (kuva)

Peltojen hiilivaraston lisäämiseksi nopein ratkaisu on biohiili. Se on maaperään kynnettävää maanparannuksen jauhetta, joka on paahdettu niin että maan mikrobit eivät pääse siihen käsiksi.

Biohiili ei kompostoidu vaan säilyy maassa kivihiilen tavoin. Biohiili tekee maaperään pysyvän hiilen nieluvaraston. 

Uuden kauden biohiilen mahdollisuudet oivallettiin pari vuosikymmentä sitten. Maaperätutkijat pystyivät selittämään Etelä-Amerikasta, Amazonin jokilaaksosta löytyneiden ikivanhojen Terra preta -viljelysmaiden tumman värin ja korkean hiilipitoisuuden. Ne ovat peräisin paikallisilta intiaaneilta, jotka alkoivat tehdä biohiiltä peltojensa maanparannusaineeksi jo 450 vuotta ennen Kristuksen syntymää.

Intiaanien valmistama hiili on säilynyt Amazonin peltomaassa hajoamatta parituhatta vuotta. Niin sen täytyy säilyä meidänkin valmistamana, tutkijat päättelivät.

Nykyajan biohiili valmistetaan viljelypuun hakkeesta. Luontevimmin hiilto tapahtuu uuden tekniikan biojalostamoissa. Niihin tulevasta kuivamassasta noin puolet muuntuu biohiileksi.

Jauhettuna biohiilen voi kyntää peltoon maanparannuskalkin tavoin. Hiili parantaa maassa veden ja ravinteiden pidättymistä. 

Biohiiltä yksinkertaisempi vaihtoehto on peltometsäviljelyyn kehitetty katemenetelmä. Peltometsien puiden harvennusrangat ja pystykarsimalla poistetut oksat haketetaan suoraan katteeksi sopiville viljelyskasveille. Menetelmää on jo kehitetty Yhdysvalloissa puutarhakasveille.

Kateviljelyssä hake maatuu vuosien saatossa humukseksi ja hengittää osan hiilestä hiilidioksidina taivaalle. Katetta voi kuitenkin lisätä määrävuosittain niin, että maaperän hiilivarasto jatkaa kasvuaan. 

Sekä biohiili että kateviljely sopivat parhaiten lämpimään tropiikkiin, etenkin Afrikan köyhiin maihin. Niissä eroosion ja kuivuuden riivaamia peltoja riittää.

Maailmanlaajuista kehitysavun rahaa voisi siirtää yhä enemmän ilmastokamppailuun, maaperän parantamiseksi Afrikan maataloudessa. Kehitysapu palaisi juurilleen, maanläheiseksi. Ruokakasvien sadot nousisivat, nälänhädän uhka poistuisi ja köyhyys vähenisi.

Samalla globaali ilmastokamppailu ottaisi aivan uuden askeleen. Ilmakehään karannutta hiiltä alettaisiin palauttaa takaisin hiilen kehtoon, maaperään. Siihen meidän tulisi keskittyä myös Suomen maataloudessa.

Veli Pohjonen

Sydän-Satakunta. Mielipide. 28.9.2023

Kuituhampulla on puolellaan myös hiilinielun etu

Jokapäiväinen elämämme perustuu paitsi leipään myös kuituun. Pukeudumme tropiikissa kasvatetusta puuvillasta valmistettuihin vaatteisiin. Tilaamme kartonkipakkauksissa talviruokaa. Luemme sellukuituun pohjautuvia sanomalehtiä. Tarvitsemme uusiutuvaa kuitua myös erityisiin rakennustarvikkeisiin.

Kuitua Suomen teollisuus on saanut vuosikymmeniä harvennuspuusta. Viime aikojen metsäkiistat ovat kuitenkin herättäneet huolen riittääkö raaka-ainetta kuituteollisuudellemme. Alkuvuoden häkellyttävin tieto tuli kesäkuussa, kun Stora Enso ilmoitti sulkevansa Sunilan sellutehtaan, osin kuituraaka-aineen saatavuussyistä.

Kuitu on teollisuusvaiheessa mitaltaan milli- tai senttimetriluokkaa. Ei kuidun tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennusmännystä.

Kuidun valmistamisen raaka-ainetta saamme metsäpuiden lisäksi myös peltojen yksivuotisista viljelykasveista. Maailmalla viljeltäviä kuitukasveja ovat puuvilla, pellava, sisal, juutti, kenaf ja kuituhamppu.

Lupaavin Suomen talouteen on kuituhamppu. Se on sopeutunut erikoisella tavalla pohjoiseen kasvukauteemme.

Yöttömässä yössä kuituhampun ”sisäinen kello” menee sekaisin. Kello viivästyttää kuituhampun kukkimista runsaamman siemensadon saamiseksi. Kuituhampun kukkiminen myöhästyy pitkälle syksyyn. Siementä ei ehdi syntyä, mutta kuituvartta syntyy sitäkin enemmän.

Sisäinen harha voisi johtaa kyseisen lajikkeen paikalliseen menehtymiseen siementen puutteessa. 2020-luvun EU-maataloudessa tämä ongelma on poistunut eteläisten ja pohjoisten maiden yhteistyöllä. Kuituhampun siementä saamme eteläisempien EU-maiden viljelijöiltä, muun muassa Unkarista.

Yksivuotinen, ohi koivujen ruskan kasvava, aina ensilumeen asti vihreänä jatkava hamppu toimii koko kasvukauden ajan hiilinieluna. Peltolohko ei muutu esimerkiksi viljakasvien tapaan elokuun tuleentumisen myötä päästölähteeksi. Peltojen hiilinieluille kuituhamppu on yksi lupaavimpia viljelyskasvejamme.

Kuituhamppu soveltuu hyvin myös viljojen tuleentumisen rajavyöhykkeelle, koska siementä ei tarvitse tuottaa vaan ainoastaan kuitua. Näyttäviä kuituhampun viljelyksiä on ollut jo usean kesän aikana muun muassa Limingan lakeudella, Tyrnävän kunnassa.

Kuituhamppu monipuolistaisi ja vahvistaisi Pohjois-Suomen maataloutta. Kesantopeltoja ja ympäristönhoidon peltoja hampun viljelyyn riittää.

Nykyiseen metsäkiistelyyn tarvitaan ratkaisuksi pikainen vaihtoehto. Yksivuotisen kuituhampun rooli korostuu ja sen tarve kasvaa, kun kuituteollisuus kehittyy uuteen suuntaansa. Myös ilmastokiistely etsii mahdollisimman vihreinä säilyviä hiilinielun peltokasveja.

Kun ymmärrämme kuituteollisuuden ja ilmastokamppailun monet ulottuvuudet, uusien kuitutehtaiden ei ehkä tarvitsekaan ajautua ympäristöhuolissa raaka-ainepulaan.

Veli Pohjonen

Selänne -lehti. Mielipide. 22.9.2023

Peltometsäviljelyä kehitettävä hiilen sidonnan suuntaan

Pariisin 2015 juhlallisessa ilmastokokouksessa lähes kaikki YK:n jäsenmaat lupautuivat hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Mitä hiilidioksidin päästöille kohta kymmenessä vuodessa tapahtui? Ne eivät kääntyneetkään laskuun.

Ilmakehän hiilidioksidi jatkaa hillitöntä nousuaan. Fossiilisia polttoaineita rajoittamalla kasvihuoneilmiötä ei pystytty poistamaan.

Ilmastokamppailua ei voi enää ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla hiilidioksidin päästömaksuilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä.

Vielä 10 000 vuotta sitten metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin ja juuriin. Hiiltä niissä oli kaikkiaan 850 miljardia tonnia. Ilmakehässä sitä oli vähemmän, 550 miljardia tonnia.

Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen. Metsien hiilen määrä on nyt pudonnut tasolle 550, kun ilmakehän hiilen määrä on vastaavasti noussut tasolle 850 miljardia tonnia.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien hupenemiseen verrattuna.

Mikä puilla alkoi, sen voi puilla lopettaa. Puuston palautuksen on oltava biomassaltaan samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Ilmastometsityksellä koko maapallon tasolla on kolme erityistä ulottuvuutta. Ensiksi, meidän on valittava puulajeja, jotka pysyvät koko kasvukauden ajan mahdollisimman vihreinä hiilen nieluina.

Toiseksi, maapallon ruokaturvan kannalta on tärkeää peltometsäviljely. Siementä tuottavia viljakasveja voi viljellä tehokkaasti etenkin typpeä sitovien puiden kuten akaasia-puiden kanssa.

Kolmanneksi, runkomaisten hedelmäpuiden viljelyä tulisi kehitysmaissa edistää paitsi hedelmän tuotannon myös niiden hiilensidonnan kannalta. Esimerkiksi herkullisen mango-hedelmän emopuu kasvaa jopa 30 metrin mittaan, ja samalla vahvaksi hiilen nieluksi. 

Maapallo odottaa vuosisadan massiivista peltometsäviljelyä. Uuden ajan ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon ekologisesti ja ruokaturvan puolesta kestävälle tasolle. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on tähänkin annettavaa.

Veli Pohjonen

Orimattilan Sanomat. Mielipide. 26.9.2023

Suomen pitää edistää globaalia hiilensidontaa

FOSSIILISESTA energiasta luopuminen on ilmastonmuutoksen torjunnassa ratkaisevaa. Lisäksi ilmastonmuutoksen lisääntyvien ihmiskunnalle ja luonnolle haitallisten vaikutusten torjumiseksi on sidottava hiilidioksidia ilmakehästä. Puiden luontaisen uudistumisen edistäminen ja tarvittaessa metsitys ovat tähän helpoin ja kustannustehokkain keino. Luonnonmetsiä ei kuitenkaan pidä korvata istutusmetsillä.

Metsäkato on maailmanlaajuinen ongelma, joka vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja luontokatoon sekä ihmisten hyvinvointiin. Suomalaista metsäosaamista hiilensidonnan edistämisessä voi hyödyntää erityisesti kehittyvissä maissa, joiden omat mahdollisuudet ovat rajallisia. Se myös parantaisi turvallisuutta ja vähentäisi muuttoliikkeitä.

Tiedetään, että parhaita tuloksia metsien suojelussa, niiden kestävässä käytössä ja ilmastonmuutoksen hillinnässä saadaan, kun samalla vahvistetaan oikeusvaltioperiaatetta, kansalaisyhteiskuntaa, ja yksityisen sektorin roolia ja vastuullisuutta. Toimet lisäisivät ruokaturvaa, kestävää ja uusiutuvaa energiaa sekä uhanalaisten metsäalueiden suojelua.

Maaseudulla edistetään peltometsäviljelyä, puiden luontaista uudistumista ja metsien suojelua. Siellä, missä ne eivät ole mahdollisia, lisätään metsittämistä. Kaupunkimetsät parantavat ilman laatua ja suojaavat kuumuudelta. Olennaista on tukea myös metsistä riippuvaisten alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen maaoikeuksia ja kulttuuria.

Kymmenien vuosien kokemuksella kansainvälisestä metsäyhteistyöstä olemme vakuuttuneita, että Suomen tulee ottaa vakavasti kansainvälinen roolinsa ilmastonmuutoksen torjujana metsien ja metsäasiantuntemuksen maana.

Hannu Ilvesniemi, professori

Olavi Luukkanen, professori emeritus

Veli Pohjonen, professori emeritus

*****

Helsingin Sanomat. Mielipide. 26.6.2023.

Ratkaisu talousmetsien puun riittävyyskiistaan on jo olemassa

Kohu talousmetsien puuston riittävyydestä alkoi jo 2010-luvulla ilmastokiistelyn myötä. Kohu kiihtyi, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi 2022. Ennen Ukrainan sotaa metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.

Puun riittävyys tarvitsee varautumista monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme havumetsätalouden lisäksi myös lehtimetsätaloutta, erityisesti nopeakasvuisia, vesovia lehtipuita.

Vastaavia puuhuolia on ollut ennenkin. Niihin on vastattu tutkimuksella. Näyttävä esimerkki oli Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahaston (Sitran) vesametsiä tutkiva 1970-luvun hanke ”Suomen nopeakasvuisimmat metsät”.

Sitran visioista näki pisimmälle Helsingin yliopiston agronomi Matti Kares. Hän esitti 1976 maatalouden vuotuisilla neuvottelupäivillä, että viljelisimme pelloilla nopeakasvuisia lehtipuita. Puumassaa teollisuus saisi jo 2–5 vuoden kierrolla.

Ajatus eteni MTK:n pöytiin. Puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, kannusti 1977 tuottajia viljelemään sopivilla pelloillaan lyhytkiertopuita.

Viljelymaata lehtipuille oli tarjolla, kun maataloutemme oli ennen EU-aikaa sitkeässä ylituotannossa. Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui 1992 miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Vesametsätalous ei kuitenkaan sopinut EU:lle. Liittymisemme unioniin 1995 kyllä poisti perinteisten maatalouskasvien ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle.

Neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot muuttuivatkin ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi. Niitä oli vuonna 2022 yhteensä 122 000 hehtaaria. Se on 5,4 prosenttia koko peltoalastamme. Näille pelloille on nyt uusi tarve.

Suomen metsien keskikasvu on Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreimman tiedon mukaan 4,5 kiintokuutiota vuodessa hehtaarilta. Vesametsien käytännön viljelmillä pääsee helposti 3-4 kertaa yli tämän, yli 15 tai jopa 20 kiintokuution.

Kenttäkokeissa mitattu vesametsätalouden kasvun ennätys on 85,8 kuutiometriä hehtaaria kohti vuodessa, koripajulla vuodelta 1989. Suomen puiden vuotuisen pituuskasvun ennätys on mitattu vastaavasti siperianpajulla: 4,7 metriä kesässä, vuonna 2013.

Vesametsätaloudella on myös erikoinen ilmastoetu. Kun tiheässä kasvava lehtipuun vesakko avohakataan muutaman vuoden välein, automaattisesti uudistuvalla vesametsällä on jo juuristo valmiina. Se on valmis hiilipankki ilmastokamppailuun.

Ilmastokriisi ja Ukrainan sota loivat jo puoli vuosisataa tunnetulle vesametsätaloudelle uuden näkymän. Voimme nopeasti viljellä ja kasvattaa puubiomassaa metsättömillä luonnonhoidon pelloilla.

Kehittämällä vesametsätalous seuraavaksi käytännön toimeksi saamme nopeasti lisää raaka-ainetta sellu- ja kartonkiteollisuudelle. Ratkaisu talousmetsien puun riittävyyden kiistaan on siis jo olemassa.

Veli Pohjonen

Itä-Häme. Mielipide. 17.6.2023 2:00

Maaperän osuus on ilmastokamppailussamme yhä tärkeämpi – peltojen hiilivaraston lisäämiseksi tehokkain ratkaisu on biohiili

YK:n ilmastokokouksissa ja maapallon hiilitutkimuksissa on käynyt vuosi vuodelta selvemmäksi, että ilmastokamppailussa ei riitä pelkästään päästöjen vähentäminen. 

Kasvihuoneilmiön torjunta tarvitsee uusia innovaatioita. Sellaista odotetaan yhtäältä ilmastometsityksestä ja toisaalta maailmanlaajuisesta maaperän hoidosta.

Ihmiskunnan pellot ovat menettäneet humusta ja sen mukana hiiltä ilmakehään jo satojen vuosien ajan. Uuden tyyppisten mittausten kuvissa tämä on nähtävissä erityisesti Afrikan köyhissä maissa. (kuva)

Peltojen hiilivaraston lisäämiseksi tehokkain ratkaisu on biohiili. Se on maaperään kynnettävää maanparannuksen jauhetta, joka on valmistettu niin että maan mikrobit eivät pääse siihen käsiksi.

Biohiili ei kompostoidu vaan säilyy maassa kivihiilen tavoin. Biohiili tekee maaperään pysyvän hiilen nieluvaraston. 

Uuden kauden biohiilen mahdollisuudet oivallettiin pari vuosikymmentä sitten. Maaperätutkijat pystyivät selittämään Etelä-Amerikasta, Amazonin jokilaaksosta löytyneiden ikivanhojen Terra preta -viljelysmaiden tumman värin ja korkean hiilipitoisuuden. Ne ovat peräisin paikallisilta intiaaneilta, jotka alkoivat tehdä biohiiltä peltojensa maanparannusaineeksi jo 450 vuotta ennen Kristuksen syntymää.

Intiaanien hiili on säilynyt Amazonin peltomaassa hajoamatta parituhatta vuotta. Niin sen täytyy säilyä nytkin kun teemme samoin, tutkijat päättelivät.

Nykyajan biohiili valmistetaan puun hakkeesta. Luontevimmin hiilto tapahtuu uuden tekniikan biojalostamoissa. Niihin sisään tulevasta massasta voi noin puolet muuntaa biohiileksi.

Jauhettuna biohiilen voi kyntää peltoon maanparannuskalkin tavoin. Hiili parantaa maassa veden ja ravinteiden pidättymistä. Menetelmän suurimmat mahdollisuudet ovat kehitysmaissa, missä eroosion ja kuivuuden riivaamia peltoja riittää.

Biohiiltä yksinkertaisempi vaihtoehto on peltometsäviljelyyn kehitetty katemenetelmä. Peltometsien puiden harvennusrangat ja pystykarsimalla poistetut oksat haketetaan katteeksi sopiville viljelyskasveille.

Kateviljelyssä hake maatuu vuosien saatossa humukseksi ja päästää osan hiilidioksidina taivaalle. Katetta voi kuitenkin lisätä määrävuosittain niin, että maaperän hiilivarasto ei vähene. Kateviljelyn etuna on nopeus ja tekninen helppous hiilen sidonnassa.

Sekä biohiili että kateviljely sopivat parhaiten tropiikin lämpimiin maihin, etenkin Afrikan köyhiin maihin. Maailmanlaajuista kehitysavun rahaa voisi siirtää yhä enemmän ilmastokamppailuun, maaperän parantamiseksi Afrikan maataloudessa. 

Kehitysapu palaisi juurilleen, maanläheiseksi. Ruokakasvien sadot nousisivat, nälänhädän uhka poistuisi ja köyhyys vähenisi.

Samalla globaali ilmastokamppailu ottaisi aivan uuden askeleen. Ilmakehään karannutta hiiltä alettaisiin palauttaa takaisin hiilen kehtoon, maaperään.

VELI POHJONEN

Sotkamo -lehti. Mielipide. 23.9.2023

Pien­yrit­tä­jyys syntyi alun perin maa- ja met­sä­ti­loil­la – vil­je­li­jöi­den yrit­tä­jä­hen­gen ase­mes­ta puhumme heidän ah­din­gos­taan

Maataloutemme perustui alkujaan tuotantotalouteen. Viljelijän tavoite oli kasvattaa peltohehtaarillaan mahdollisimman satoisasti viljaa tai rehua, myöhemmin myös puuta. Runsas sato ja tehokkaat menetelmät olivat suorassa suhteessa maatilan hyvinvointiin.

Tuotantotalous perustui käytännön keksintöihin. Kaikissa länsimaissa pienyrittäjyys syntyi alun perin tuotantotalouden pientiloilla, kasvoi ja levisi sieltä kyliin ja kaupunkeihin. Näin tapahtui myös Aasian kaupallisesti kehittyneissä maissa, esimerkiksi Etelä-Koreassa ja Malesiassa.

Toinen maatalouden linja, tukitalous syntyi Amerikassa 1930-luvun lamavuosina. Merkittävin päätös lienee ollut presidentti Franklin D. Rooseveltin 1933 antama maatalouden tukiasetus. Se käynnisti viljelijöiden avustuksen ja sen ohessa säätelyn vuotuisella hehtaarimaksulla.

Eurooppa otti Yhdysvalloista mallia. Mittavana tukitalous alkoi 1962, Euroopan unionin rahallisena mahtiosana. Esimerkiksi vuonna 1985 EU:n budjetista 73 prosenttia käytettiin tiloille maksettaviin maataloustukiin.

Myös Suomi alkoi kehittää omaa tukimaatalouttaan. Mittavasti kytkeydyimme siihen 1995 alkaneella EU-kaudellamme.

Euroopan unionin tukilinjauksen merkitystä suomalaisen riviviljelijän tasolla kuvaa hehtaarien, satomäärien ja hintojen kolmikko. Esimerkiksi vuonna 2019 Suomen maatilat kuittasivat tukia kaikkiaan noin 1750 miljoonaa euroa. Siitä noin puolet oli EU:n kattamaa ja puolet kotimaista tukea. Kun peltojemme pinta-alaa on 2,23 miljoonaa hehtaaria, hehtaarituki oli keskimäärin 785 euroa hehtaarille vuodessa.

Vehnän viljelyn keskisato 2019 koko maassa oli 4,56 tonnia hehtaarilta. Kun sen myi tuottajahintaan 178 euroa tonnilta, hehtaarilta sai 814 euroa. Hehtaarituen lisäten vehnän viljelyn koko bruttotulo oli 1599 euroa hehtaarilla vuodessa.

Tukitalouden nyrkkisääntö tämän mukaan on: puolet peltohehtaarin bruttotulosta tulee tuotannosta, puolet tulee hehtaaritukena.

Tukitaloudella oli maataloutemme kehittymistä hidastava vaikutus. Yksityisyrittäjyys tehokkuutena, innovaatioina ja niiden luomina keksintöinä ei enää kukoista maatiloillamme samassa suhteessa kuin tuotantotalouden aikoihin.

Viljelijöiden yrittäjähengen asemesta puhumme tänään heidän ahdingostaan. Se näkyy maatilojemme vähenemisenä. Maatalousyrittäjiä oli vuonna 2010 koko maassa lähes 59500, mutta vuonna 2022 alustavan tilaston mukaan enää reilut 43600.

Päivää kohti putosi elinkeinostaan keskimäärin 3,6 maatalousyrittäjää. Luku on järkyttävä, varsinkin kun sitä vertaa erääseen 1960-luvun puolivälin mauttomaan vaalilauseeseen: tapa talonpoika päivässä.

Nyt EU:n maatalouspolitiikassa orastaa täyskäännös. Komission Farm to Fork -strategiassa linjataan tavoitteiksi muun muassa alkutuottajan aseman parantaminen, pienten ja keskisuurten tilojen tukeminen ja uusien yrittäjien houkutteleminen alalle.

Joko tukitaloutemme voisi kääntyä takaisin pientilojen innovatiivisen yrittäjätalouden suuntaan?

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 20.9.2023

Meille on edelleen tärkeintä järjestys - Viljele ja varjele

Maa-alueidemme suojelussa on kyse luonnon monipuolisuudesta. Emme halua harvinaisten lajien kuolevan sukupuuttoon. Päivän tyyppiesimerkki on hömötiainen. Sen kanta on hiipumassa.

Luonnontieteilijät ovat sukupuuttoa pohtineet jo vuosikymmeniä. Mikä on se prosentti maa-alueista, mikä takaa lajien säilymisen? Prosenttia sanotaan ekologiseksi marginaaliksi.

Kyseessä on eräänlainen reunavyöhyke mitä pitkin eläin- ja kasvilajit voivat turvallisesi siirtyä paikasta toiseen. 1970-luvulla ekologiseksi marginaaliksi arvioitiin 15 prosenttia.

Aihe eteni kansainvälisiin kokouksiin. Ensimmäinen merkittävä pidettiin 2014 Japanin kaupungissa Aichi. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi koko maapallolle sovittiin seitsemäntoista, vuoteen 2020 mennessä.

Suomi oli tällä tiellä. Lisäsimme metsien suojelualueita vuosittain. Olimme suojelleet 4,7 miljoonaa hehtaaria vuonna 2019. Koko maapinta-alastamme (30 miljoonaa hehtaaria) vuoden 2019 suojelun prosentti oli 15,5. Emme aivan saavuttaneet Aichin 17 -tavoitetta vuoteen 2020 mennessä.

Aichin sopimus on nyt uusittu. Joulukuussa 2022 pidettiin kansainvälinen YK:n kokous Kanadan Montrealin kaupungissa. Kokous antoi julkilausuman, mikä kutsuu kaikkia valtioita suojelemaan 30 prosenttia maa- ja merialueistaan vuoteen 2030 mennessä. 

Kansainvälisesti sovituilla suojelun tavoitteilla on kullekin kansakunnalle kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme 30 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn 70 prosenttia.

Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20 miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudessa siitä voi Montrealin säännöllä jatkaa 14 miljoonaa hehtaaria. Koko Suomen keskitasolla luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, jos viljelemme metsissä tehokkaasti puuta.

Suopinta-alaa meillä on 8,7 miljoonaa hehtaaria. Montrealin säännön mukaan siitä kuuluu viljellä 6,1 miljoonaa hehtaaria ja varjella 2,6 miljoonaa hehtaaria.

Suoalueillamme, pääosin käyttämättömänä, on globaalisti ajatellen runsain luonnonvaramme, nimittäin vesi. Kuivuudesta ja nälänhädästä kärsivien Afrikan maiden viljelijät tuskin ymmärtävät Suomessa jatkuvasti käytävää kiistelyä soiden vedestä. Taloussoiden viljelyssä on vielä valtavasti kehitettävää, niin maa- kuin metsätaloudessakin.

Biodiversiteettikokousten jälkeen maa-alueidemme suojelu, mukaan lukien ennallistaminen etenee kohti 30 prosenttia. Mutta edelleen on voimassa meille tuttu sanajärjestys: viljele ja varjele. Määrällisesti tärkeämpää on viljely (70 prosenttia), myös metsä- ja suomaalla. Suhde 70/30 takaa myös luonnon moninaisuuden säilymisen.

Veli Pohjonen

Selänne -lehti. Mielipide. 13.9.2023

Kasvuturpeen korvaajalle voi tulla pikainen tarve

Vuonna 1955 maanviljelyskemisti, professori Viljo Puustjärvi käynnisti kasvihuoneessaan merkittävän kasvatuskokeen. Hän halusi parantaa normaalia peltoperäistä kasvihuonemultaa lisäämällä siihen rahkasammaleesta syntynyttä suon pintaturvetta.

Eri maaseoksissa läpiviety koe yllätti. Parhaimman sadon antoikin seos, josta peltomulta oli jätetty tykkänään pois.

Puustjärvi analysoi kasvuturpeen ominaisuuksien tulevan rahkasammaleen soluista. Eri kasvuoloissa ne pysyvät huokoisina, imevät vettä ja ravinteita pesusienen tapaan. Rahkasolukko säilyttää viljelykasvien juurten vaatiman riittävän maan ilmavuuden.

Jo yli puoli vuosisataa rahkaturve on ollut puutarhataloutemme, metsätaimien tuotantomme ja esimerkiksi kanaloidemme kuiviketarpeen perusta.

Tänään kasvuturve huolestuttaa koko EU:ta, nyt ilmastosyistä. Karu, mitattu tosiasia on, että turpeen käyttö kaikissa muodoissaan lisää lyhytaikaisia hiilidioksidin päästöjä. Polttoturpeen käyttöä se on jo hidastanut erityisesti turverikkaissa Euroopan maissa kuten Irlannissa ja Suomessa.

Lienee vain ajan kysymys, milloin kasvuturpeellekin asetetaan hiilidioksidin päästömaksu.

Ennakoiva ilmastoesimerkki on Englannin hallituksen päätös kieltää rahkaturpeesta valmistetun puutarhamullan myynti maan vähittäiskaupoissa vuoden 2024 loppuun mennessä.

Suon pinnalta kuorittu kasvuturve on aina syvemmän kerroksen polttoturpeen sivutuote. Siksi myös kasvuturpeen tuotanto automaattisesti hiipuu polttoturpeen vähenemisen myötä.

Rahkaturpeeseen perustuvalle kompostimullalle on kehitetty jo ilmastoystävällinen vaihtoehto. Tanskassa puutarhoille valmistetaan pajukompostia, jonka alkulähde on kolmen vuoden kierrolla kasvatettu viljelypaju.

Tuore pajuhake kompostoidaan seoksena typpeä sitovien nurmikasvien, esimerkiksi puna-apilan tai sinimailasen kanssa. Hakkeena höttöiseksi tiedetyn pajun huokoinen solurakenne muistuttaa rahkasammaleen soluja. Huokoisuuden seurauksena pajukomposti on valmis puutarhoille ja taimitarhoille 6-8 kuukauden mikrobimuhimisen jälkeen.

Pajukompostia tuotetaan Tanskassa kasvuturpeen korvaajaksi jo 1000 hehtaarin peltoalalla. Kasvuturpeen tavoin pajukomposti on kehittymässä myös vientituotteeksi.

Polttoturpeen myötä kasvuturve joutunee ilmastokamppailun vaakalaudalle ennemmin tai myöhemmin myös Suomessa. Voimme tarvita kasvuturpeen korvaajaa jo yllättävän pian. 

Haaste on melkoinen. Kun laskemme mukaan kasvihuoneet, muut puutarhat, metsäpuiden taimituotannon ja karjatalouden tarvitseman kuivikkeen, vuotuinen kasvuturpeen tarpeemme on luokkaa miljoona kuutiota. Mikä on tämän miljoonan turvekuution tulevaisuus?

Tanskan vaihtoehto, pajukompostin menetelmä olisi valmis sovellettavaksi myös Suomen maatiloille.

Veli Pohjonen

Forssan lehti. Kolumni. 9.9.2023

Kuituhamppu on lupaava viljelyskasvi

Jokapäiväinen elämämme perustuu paitsi leipään myös kuituun. Pukeudumme tropiikissa kasvatetusta puuvillasta valmistettuihin vaatteisiin. Tilaamme kartonkipakkauksissa talviruokaa. Luemme sellukuituun pohjautuvia sanomalehtiä. Tarvitsemme nenäliinoja ja vessapaperia.

Kuitua Suomen teollisuus on saanut vuosikymmeniä harvennuspuusta. Viime aikojen metsäkiistat ovat kuitenkin herättäneet huolen riittääkö raaka-ainetta kuituteollisuudellemme. Alkuvuoden häkellyttävin tieto tuli kesäkuussa, kun Stora Enso ilmoitti sulkevansa Sunilan sellutehtaan, osin kuituraaka-aineen saatavuussyistä.

Kuitu on teollisuusvaiheessa mitaltaan milli- tai senttimetriluokkaa. Ei kuidun tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennusmännystä.

Kuidun valmistamisen raaka-ainetta saamme metsäpuiden lisäksi myös peltojen yksivuotisista viljelykasveista. Maailmalla viljeltäviä kuitukasveja ovat puuvilla, pellava, sisal, juutti, kenaf ja kuituhamppu.

Lupaavin Suomen talouteen on kuituhamppu. Se on sopeutunut erikoisella tavalla pohjoiseen kasvukauteemme.

Yöttömässä yössä kuituhampun ”sisäinen kello” menee sekaisin. Kello viivästyttää kuituhampun kukkimista runsaamman siemensadon saamiseksi. Kuituhampun kukkiminen myöhästyy pitkälle syksyyn. Siementä ei ehdi syntyä, mutta kuituvartta syntyy sitäkin enemmän.

Sisäinen harha voisi johtaa kyseisen lajikkeen paikalliseen menehtymiseen siementen puutteessa. 2020-luvun EU-maataloudessa tämä ongelma on poistunut eteläisten ja pohjoisten maiden yhteistyöllä. Kuituhampun siementä saamme eteläisempien EU-maiden viljelijöiltä, muun muassa Unkarista.

Yksivuotinen, ensilumeen asti vihreänä jatkava hamppu toimii koko kasvukautensa hiilinieluna. Peltolohko ei muutu esimerkiksi viljakasvien tapaan elokuun tuleentumisen myötä päästölähteeksi. Peltojen hiilinieluille kuituhamppu on lupaava viljelyskasvi. 

Kuituhamppu on sopeutunut Suomen talveen erikoisella tavalla. Rungon kasvu jatkuu lumentuloon saakka. Talven lumimyrskyt pudottavat lehdet maaperään karikkeeksi. Kevätahava kuivattaa lehdettömät versot. Vapun jälkeen hamppu on valmista korjattavaksi kuituteollisuudelle.

Kuituhamppu monipuolistaisi ja vahvistaisi huomisen maatalouttamme. Meillä riittää kesantopeltoja ja ympäristönhoidon peltoja hampun viljelyyn.

Nykyiseen metsäkiistelyyn tarvitaan ratkaisuksi pikainen vaihtoehto. Yksivuotisen kuituhampun rooli korostuu ja sen tarve kasvaa, kun kuituteollisuus kehittyy uuteen suuntaansa.

Kuituhamppu soveltuu hyvin myös viljojen tuleentumisen rajavyöhykkeelle, koska siementä ei tarvitse tuottaa vaan ainoastaan kuitua. Näyttäviä kuituhampun viljelyksiä on ollut jo usean kesän aikana muun muassa Limingan lakeudella, Tyrnävän kunnassa.

Kun ymmärrämme kuituteollisuuden monet ulottuvuudet, uusien kuitutehtaiden ei ehkä tarvitsekaan ajautua raaka-ainepulaan. Samalla huomisen maatalous saisi kuituhampusta uuden tuotannon haaran.

Veli Pohjonen

Pielavesi-Keitele. Mielipide. 6.9.2023

Olisiko kompostoidusta pajuhakkeesta kasvuturpeen korvaajaksi?

JO yli puoli vuosisataa kasvuturve on ollut puutarhataloutemme, metsäpuiden taimituotannon ja esimerkiksi kanaloiden käyttämän kuivikkeen perusta. Nykyisin kasvuturve huolestuttaa koko Eurooppaa, ilmastosyistä.

Suon pinnalta kuorittu kasvuturve on aina polttoturpeen sivutuote. Siksi myös kasvuturpeen tuotanto automaattisesti hiipuu polttoturpeen vähentämisen seurauksena.

KARU, mitattu tosiasia on, että turpeen käyttö kaikissa muodoissaan lisää kansallisia, lyhytaikaisia hiilidioksidipäästöjä. Polttoturpeen käyttö on meillä jo hiipumassa. Lienee vain ajan kysymys, milloin kasvuturpeellekin asetetaan hiilidioksidin päästömaksu.

Ennakoiva ilmastoesimerkki on Britannian hallituksen päätös kieltää rahkaturpeesta valmistetun puutarhamullan myynti maan vähittäiskaupoissa vuoden 2024 loppuun mennessä.

RAHKATURPEESEEN perustuvalle kompostimullalle on kuitenkin kehitetty jo ilmastoystävällinen vaihtoehto. Tanskassa puutarhoille valmistetaan pajukompostia, jonka alkulähde on kolmen vuoden kierrolla kasvatettu viljelypaju.

Tuore pajuhake kompostoidaan seoksena typpeä sitovien nurmikasvien, esimerkiksi puna-apilan tai sinimailasen kanssa. Hakkeena höttöiseksi tiedetyn pajun huokoinen solurakenne muistuttaa rahkasammaleen soluja. Huokoisuuden seurauksena pajukomposti on valmis puutarhoille ja taimitarhoille 6–8 kuukauden mikrobimuhimisen jälkeen.

Pajukompostilla on kasvuturpeeseen verrattuna erikoisetu: kuoressa olevat lääkeaineet. Vaikuttavin lääketieteen esimerkki on aspiriini. Se löytyi alun perin pajun kuoresta. Tänään tutkimus etsii pajulajeja ja -lajikkeita, joiden kuoren aineksista löytyy positiivisia vaikutuksia niin kompostia muhivalle mikrobistolle kuin valmista pajukompostia kuivikkeena käyttävälle karjataloudelle.

PAJUKOMPOSTIA tuotetaan Tanskassa kasvuturpeen korvaajaksi jo tuhannen hehtaarin peltoalalla. Kasvuturpeen tavoin pajukomposti on kehittymässä myös vientituotteeksi.

Polttoturpeen myötä kasvuturve joutunee ilmastokamppailun vuoksi vaakalaudalle ennemmin tai myöhemmin myös EU:ssa. Voimme Suomessakin tarvita vaihtoehtoa yllättävän pian. Joko Tanskan vaihtoehto, pajukompostin menetelmä, olisi valmis sovellettavaksi myös meillä?

Veli Pohjonen

Helsingin Sanomat. Mielipide. 4.9.2023

Onnistuimme kesän palometsänhoidossa

Kuluneen kesän myötä olemme seuranneet matkailijoita järkyttäviä metsäpaloja Kreikan Rodoksen turistisaarella. Pinta-alaltaan aivan toisen kokoluokan ongelma ovat Kanadan metsäpalot. Siellä on palanut tänä vuonna jo 11 miljoonaa hehtaaria metsää. Se on luokkaa puolet Suomen koko metsäalasta.

Olimme varautuneet metsäpaloihin myös Suomessa. Onneksi niitä ei ainakaan kesän hellekausista huolimatta juuri levinnyt. Onnistumisella on kytkentänsä metsien hoitoon.

Suomalainen metsänhoito pääsi maailman eturiviin 2018, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump risteili maassaan silloisten Kalifornian metsäpalojen alueella. Hän kehotti kansalaisiaan hoitamaan metsiä suomalaisella, metsäpaloja hillitsevällä metsänhoidolla.

Trump käytti suomalaisesta palometsänhoidosta sanaa raking, mikä tarkoittaa haravoimista. Metsien haravoiminen huvitti suomalaisia. Letkautuksen taustalla oli kuitenkin tosiasia. 

Suomalaisessa paloturvallisessa mallissa viljelymetsää hoidetaan säännöllisin harvennuksin niin, että viereisten runkojen paloherkät, kuivat oksat eivät enää syleile toisiaan. Pääosaa Rodoksen, Kanadan tai Kalifornian metsiä ei hoideta tällä periaatteella.

Toiseksi, harvennushakkuissa korjataan myytäväksi paitsi teollisuuden hamuama runkopuu, myös nykypäivän voimaloihin menevät oksat ja latvukset sekä ylimääräinen pienpuu. Korjuukoneet kuljettavat energiapuut hyvin verkottuneiden metsäautoteidemme varteen. Hakerekat ajavat ne edelleen voimalaan. Siellä puu palaa hallittuna hyötypalona, ei holtittomana metsäpalona.

Kolmas palometsänhoidon toimenpide on havupuiden pystykarsinta. Se on tosin hiipunut Suomessa verrattuna esimerkiksi 1990-luvun metsänhoitoon. Pystykarsinta on varsin yleistä esimerkiksi metsämaa Japanissa.

Kun oksat poistaa pystykarsimalla yli pensaspalojen liekin rajan, arvopuuston latvapalojen riski vähenee. Esimerkiksi kesän 2020 laajin metsäpalomme, Muhoksen kunnan palo levisi osaltaan latvapalona. Pystykarsintaa voisi kehittää arvopuiden kannalta yhtä tärkeäksi metsäpalojen estotoimeksi kuin hakkuutähteen ja pienpuun tarkka korjaaminen.

Viljelymetsien ”haravoiminen” kehittyi osana vuonna 2002 metsätalouteemme luotua risupakettia. Termi on peräisin silloisesta väittelystä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Eduskunta kokosi risupaketin energiapuun tuotannon tukilupaukseksi.

Risupaketti vauhditti hakkuutähteen ja pienpuun korjuuta energiahakkeeksi. Vuosituhannen alussa olimme tasolla miljoona kiintokuutiota. Vuonna 2022 pääsimme jo 10,2 miljoonaan kiintokuutioon.

Korjattavaa, paloherkkää puuta metsissämme riittää. 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa istunut, professori Olavi Huikarin johtama energiametsätoimikunta arvioi energiapuun korjuun mahdollisuudeksi 20,4 miljoonaa kuutiota vuodessa. Olemme päässeet tästä puoleen. 

Suomi kehittyi palometsänhoidon mallimaaksi. Silti niin Rodoksen sekä Kanadan 2023 metsäpalojen kokemukset kannustavat meitä kehittämään palometsänhoitoamme edelleen. 

VELI POHJONEN

Kainuun Sanomat. Mielipide. 2.9.2023