Thursday, July 06, 2023

Maataloutemme takaisin tukitaloudesta yrittäjätalouteen

Maataloutemme perustui alkujaan tuotantotalouteen. Jo vuosisatoja sitten viljelijän tavoite oli kasvattaa peltohehtaarillaan mahdollisimman satoisasti viljaa tai rehua. Runsas sato ja tehokkaat menetelmät olivat suorassa suhteessa maatilan hyvinvointiin.

Tuotantotalous perustui tehokkuuteen, innovaatioihin ja niiden luomiin käytännön keksintöihin. Kaikissa länsimaissa myös pienyrittäjyys syntyi alun perin tuotantotalouden tiloilla, kasvoi ja levisi sieltä kyliin, kaupunkeihin ja lopulta suurkaupunkeihin. Näin tapahtui myös monissa Aasian kaupallisesti kehittyneissä maissa, esimerkiksi Etelä-Koreassa ja Malesiassa.

Toinen maatalouden linja, tukitalous syntyi Amerikassa 1930-luvun lamavuosina. Merkittävin päätös lienee ollut presidentti Franklin D. Rooseveltin 1933 antama maatalouden tukiasetus. Se käynnisti viljelijöiden avustuksen ja sen ohessa säätelyn vuotuisella hehtaarimaksulla.

Eurooppa otti Yhdysvalloista mallia. Mittavana tukitalous alkoi 1962, Euroopan unionin rahallisena mahtiosana. Esimerkiksi vuonna 1985 EU:n budjetista 73 prosenttia oli maataloustukia.

Myös Suomi alkoi kehittää sotien jälkeen omaa tukimaatalouttaan. Mittavasti kytkeydyimme siihen kuitenkin vasta 1995 alkaneella EU-kaudellamme.

Euroopan unionin tukilinjauksen merkitystä suomalaisen riviviljelijän tasolla kuvaa hehtaarien, satomäärien ja hintojen kolmikko. Esimerkiksi vuonna 2019 Suomen maatilat kuittasivat tukia kaikkiaan noin 1 750 miljoonaa euroa. Siitä noin puolet oli EU:n kattamaa ja puolet kotimaista tukea. Kun peltojemme pinta-alaa on 2,23 miljoonaa hehtaaria, hehtaarituki oli keskimäärin 785 euroa hehtaarille vuodessa.

Vehnän viljelyn keskisato 2019 koko maassa oli 4,56 tonnia hehtaarilta. Kun sen myi tuottajahintaan 178 euroa tonnilta, hehtaarilta sai 814 euroa. Hehtaarituen lisäten vehnän viljelyn koko bruttotulo oli 1 599 euroa hehtaarilla vuodessa.

EU:n tukiaistalouden ja Suomenkin nyrkkisääntö tämän mukaan on: puolet peltohehtaarin bruttotulosta tulee tuotannosta, puolet tulee hehtaaritukena.

Suomen aikoinaan aloittamalla, ja Euroopan unionin sittemmin kannustamalla tukitaloudella oli maataloutemme kehittymistä hidastava vaikutus. Yksityisyrittäjyys tehokkuutena, innovaatioina ja niiden luomina keksintöinä ei maatiloillamme enää kukoista samassa suhteessa kuin tuotantotalouden aikoihin.

Maatilojen yrittäjähengen asemesta puhumme tänään yhä useammin maatilojemme ahdingosta. Joko toisen maailmansodan jälkeen syntynyttä tukitalouttamme olisi syytä kehittää takaisin yrittäjätalouden suuntaan?

Veli Pohjonen

Iisalmen Sanomat. Mielipide. 6.7.2023


No comments: