Friday, May 19, 2023

Venäjän puutuonnin loppuminen ei ole katastrofi sellutehtaille – Meillä on raaka-aineeksi tutkittu ratkaisu

Kohu talousmetsien puuston riittävyydestä selluteollisuudelle kiihtyi 2022, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi. Ennen Ukrainan sotaa metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.

Puun riittävyyden varmistamiseksi meidän on varauduttava monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme havupuiden lisäksi myös lyhyen kierron lehtipuita.

Vastaavia puubiomassan huolia on ollut ennenkin. Merkittävä esimerkki on 1950-luvun Korean kriisin jälkeinen raakapuun pula.

Vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja metsäprofessori Risto Sarvas toivat 1953 Tanskasta 5000 kappaletta erikoisia sellupajun pistokkaita. Vesipajuksi kutsutut sellun raaka-ainepuut istutettiin Metsäntutkimuslaitoksen kokeisiin. Käytäntö, niin viljelijät kuin teollisuus eivät kuitenkaan olleet vielä lyhytkiertoviljelyyn vielä valmiita.

Ajattelu muuttui vuonna 1968. Maatalouden ylituotanto pelloiltamme oli noussut jo sellaiselle tasolle, että peltoja alettiin virallisesti metsittää. Osa viljelijöitä ei hyväksynyt raivaamilleen pelloilleen pitkän kierron havupuita. He pitivät sitä talouden taantumana, historiallisena virheenä.

Helsingin yliopiston professori Paavo Yli-Vakkuri käynnisti 1970-luvun alussa pelloilla tapahtuvan lehtipuiden lyhytkiertoviljelyn tutkimusohjelman. Ensimmäinen käytännön koe viljeltiin 1973.

Kokeiltavaksi tulivat harmaaleppä, hybridihaapa, kiiltolehtipaju ja vesipaju. Jo yhden vuoden kasvun jälkeen vesipaju osoittautui hyväkuntoisella pellolla nopeimmaksi puubiomassan tuottajaksi.

Kokeet jatkuivat Sitran rahoittamassa hankkeessa "Suomen nopeakasvuisimmat metsät". Ajatus eteni koko maan tasolla MTK:n harkittavaksi. Silloinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, kannusti 1977 tuottajia viljelemään sopivilla pelloillaan lyhyen kierron lehtipuita.

Viljelymaata lehtipuille tuntui löytyvän yhä enemmän, sillä maataloutemme sitkeä ylituotanto jatkui. Vuonna 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Liittymisemme Euroopan unioniin 1995 muutti tilanteen. EU kyllä poisti perinteisten maatalouskasvien ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle EU:n avaamien markkinoiden myötä. Peltomaata lehtipuille ei enää ollut.

Neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät palautuneetkaan ruoan tuotantoon. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi, hömppäheinän pelloiksi rivitason viljelijän suomentamana.

EU:n ajattelutapa pelloista ja metsistä on yllättävän ahdas. Puubiomassaa tuottavia kasveja ei voi tukea pelloilla. Metsiin EU ei saisi taas kajota ollenkaan.

Ukrainan sota loi jo puoli vuosisataa tunnetulle metsäpuiden lyhytkiertoviljelylle uuden näkymän. Voisimme nopeasti viljellä ja kasvattaa puubiomassaa metsättömillä luonnonhoidon pelloilla.

Monipuolistamalla maa- ja metsätalouttamme saamme nopeasti lisää raaka-ainetta sellu- ja kartonkiteollisuudelle. Ratkaisu talousmetsien puun riittävyyden kiistaan on siis jo olemassa.

VELI POHJONEN

Savon Sanomat. Lukijan sanomat. 18.5.2023

No comments: