Saturday, April 29, 2023

Kiis­te­lyä ta­lous­met­sien puun riit­tä­vyy­des­tä voisi vai­men­taa – Voimme no­peas­ti vil­jel­lä ja kas­vat­taa puuta

Kohu talousmetsien puuston riittävyydestä kiihtyi, kun tuonti Venäjältä pysähtyi alkuvuodesta 2022. Ennen Ukrainan sotaa metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.

Lisäpuun tarve huolestuttaa. Luonnonvarakeskus on arvioinut, että metsiemme puun kasvu putoaisi tulevina vuosina nykyisestään noin 10 prosentin verran. Metsäteollisuus on puolestaan laskenut, että uudet tehtaat mukaan lukien tarvitsemme kotimaista puuta 10 prosenttia entistä enemmän.

 Puun riittävyyden varmistamiseksi meidän tulee varautua monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme pitkän kierron havumetsien lisäksi nopean kierron lehtipuita. 

Suomessa jo tutkittuja mahdollisuuksia on kolme: lyhyen viljelykierron koivut, haavat ja pajut. Niiden kasvatusta on selvitetty maassamme 1970-luvulta lähtien. Valtakunnallisesti merkittävin oli Sitran tutkimushanke ”Suomen nopeakasvuisimmat metsät”. Siihen osallistui myös Oulun yliopiston Pohjois-Suomen tutkimuslaitos.

Enso-Gutzeit yhtiö perusti näyttäviä lyhytkiertokoivun viljelmiä Imatran ympäristöön. Tavoite oli luoda jalostetulla rauduskoivulla teollisuudelle jotain samaa Pohjoismaihin, mikä jalostetulla eukalyptuksella oli luotu Etelä-Amerikkaan.

Sitran ja Enson hankkeista näki pisimmälle Helsingin yliopiston Malminkartanon tilanhoitaja Matti Kares. Hän esitti 1976 maatalouden vuotuisilla neuvottelupäivillä, että alkaisimme viljellä pelloilla nopeakasvuisia lehtipuita. Satokierto olisi alle 10 vuotta. Puumassa puitaisiin pellolta heti hakkeeksi.

Ajatus eteni maa- ja metsätaloustuottajain keskusliittoon. Silloinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, kannusti 1977 tuottajia viljelemään sopivilla pelloillaan lyhytkiertopuita.

Viljelymaata lehtipuille taannoin riitti. Ennen Euroopan Unionin aikaa maataloutemme oli sitkeässä ylituotannossa. Vielä 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Lyhytkiertopuiden peltoviljely ei sopinut EU:n maatalouteen. Liittymisemme unioniin 1995 poisti kyllä ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle, eikä maata lehtipuille enää ollut.

Neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät palautuneetkaan ruoan tuotantoon. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi.

Suomessa oli vuonna 2021 luonnonhoidon peltoja 127000 hehtaaria, kuusi prosenttia koko peltoalasta. Näille pelloille on nyt uusi tarve.

Toinen maavaramme ovat turvetuotannosta vapautuneet suopohjat. Niitä on jo luokkaa 60000 hehtaaria.

Ukrainan sota loi jo puoli vuosisataa tunnetulle metsäpuiden lyhytkiertoviljelylle uuden näkymän. Voimme nopeasti viljellä ja kasvattaa puuta metsättömillä luonnonhoidon pelloilla ja turvesuonpohjilla.

Saamme nopeasti lisää puumassaa sekä sellu- ja kartonkiteollisuudelle että lämpövoimaloihin. Kiistelyä talousmetsien puun riittävyydestä voisi vaimentaa.

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 22.3.2023

No comments: