Tuesday, February 22, 2022

Euroopan metsätalous muutoksen kynnyksellä

Ja tapahtuiko niinä päivinä, että Euroopan ilmastometsät oli verolle pantava? Verotus kytkeytyisi puustoon jo sitoutuneeseen alkuainehiileen ja siihen kytkeytyviin hiilidioksidin virtoihin.

Kaikki maailman maat ovat jo lupautuneet vähentämään hiilidioksidin päästöjään. Euroopan unioni haluaa olla tässä suunnan näyttäjä.

Yksin fossiilipäästöjen leikkaus ei enää riitä. Ilmaston avuksi tarvitaan hiilipörssi. Se oli esillä suomalaisissa ilmaston keskusteluissa kolme vuotta sitten. Pääministeri Juha Sipilä järjesti joulukuussa 2018 aiheesta seminaarin 170:lle alan vaikuttajalle.

Hiilipörssi olisi markkinapaikka yhtäältä taivaalle menevälle päästöhiilelle ja toisaalta taivaalta tulevalle nieluhiilelle. Hiilidioksidia taivaalle vapauttavat maksaisivat taivaalle menevistä hiilen päästövirroistaan. Ilmakehästä hiilidioksidia poistaville puolestaan maksettaisiin metsiin tulevista hiilen nieluvirroista.

EU:ssa taivaalle menevän hiilen päästöpörssi on toiminut jo 17 vuotta. Nieluvirtojen osalta vastaavaa ei ole onnistuttu käynnistämään.

Meillä osaamisaluetta ovat metsämme, niiden kuutiot ja niiden vuotuinen hehtaarikasvu. Kiitos Metsäntutkimuslaitoksen 1921 aloittaman Valtakunnan Metsien Inventoinnin ja metsänhoitoyhdistysten pitkäaikaisen työn, voimme määrittää kullekin metsätilalle vuosittaisen hiilen nieluvaraston suuruuden.

Metsätilojen osallistuminen hiilipörssiin olisi helpoin metsäverotuksen kautta. Metsätilallinen ilmoittaisi vuotuisessa metsäverotuksessa nieluvarastonsa (puuvarastonsa). Verovirasto määrittäisi edelliseen vuoteen verrattuna hiilen nieluvaraston arvokasvun.

Metsäänsä hyvin hoitava kokisi kasvaneen hiilen nieluvarastonsa veronvähennyksenä, tai veronpalautuksena. Metsäänsä vuosikasvua enemmän hakkaava kokisi toimensa vuotuisena lisäverona.  

Hallinnollisesti kyseessä olisi saman kokoluokan muutos, mikä metsissämme tapahtui vuonna 2005. Siirryimme silloin pinta-alaverotuksesta puun myyntitulon verotukseen. Muutoksen hallintokuvioista hiilipörssi voisi ottaa oppia.

Suomalainen hiilipörssin malli olisi luontevaa liittää osaksi EU:n tulevaa metsätaksonomian pakettia. Paketissa on tavoite säädellä yli 13 hehtaarin metsätilojen ilmastotukien rahavirtoja. Massiivinen rahavirtojen säätely on aina hoitunut kiistattomimmin verohallinnon kautta. 

Euroopan metsätalous on suuren veromuutoksen kynnyksellä. Suomessa hyvin hoidettu metsäverotus sai viime vuosisadalla osaltaan aikaan mittavan nousun metsiemme puuvarastossa, ja samalla hiilen nieluvarastossa. Tästä muut EU-maat voisivat ottaa oppia. Tätä myös ilmastomme odottaa.

VELI POHJONEN

Rantapohja. Mielipide. 22.2.2022


No comments: