Koronavirus ja sen aiheuttama maailmantalouden huojahdus korostivat kansallista ruokaturvaamme. Saammeko jatkossa varmasti tuontiviljaa jos ulkomaan kauppa alkaa edelleen takkuilla, vaikkapa Ukrainan kriisin seurauksena? Onko ruokaturvamme riittävä, onko huoltovarmuutemme taattu?
Ruokaturvan laskenta lähtee meille kaikille tutusta lauseesta ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme”. Laskentaan johtaen: jokapäiväinen leipä on Suomen vuotuinen viljasato, me on Suomen vuotuinen väkiluku, ruokaturva on viljasato jaettuna väkiluvulla.
Ruokaturvamme on notkahtanut alamäkeen vuodesta 2000. Vuonna 2021 olimme lukemassa 463 viljakiloa per henkilö. Koko maapallolle laskettu ruokaturva vuonna 2021 oli 346 kiloa. Kehitysmaissa ruokaturva on alle keskiarvon. Esimerkiksi köyhässä Etiopiassa ruokaturva vuonna 2021 oli vain 258 kiloa henkilöä kohti.
Viime vuosisadalla Suomea koetteli kaksi kriisiä, jolloin ruokaturvamme oli kehitysmaan luokkaa. Itsenäistymisen jälkeen olimme tasolla 245 kiloa. Pääsimme silti 1930-luvulla 400 kilon tasoon.
Toisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1946 ruokaturvamme notkahti alimmilleen, 210 kiloon. Toivuimme kuitenkin tästä sodan aiheuttaneesta kriisistä tasaisen varmasti. 1950-luvulla olimme jo maapallon nykykeskiarvon tasolla.
1960-luku oli jokapäiväisen leivän nousun vahvaa aikaa. 500 kilon tason ylitimme vuonna 1968. Sen jälkeen ruokaturvamme on sahaillut maatalouspolitiikan pyörteissä.
Viime vuosien notkahdus johtunee pääosaksi viljaseutujemme kesä-heinäkuun sateettomista jaksoista. Ne ovat jo mahdollinen seuraus ilmastonmuutoksesta.
Kevätkesän hellekausina kuivuvat kivennäismaan peltomme eivät välttämättä pysty enää tuottamaan riittävän korkeita viljasatoja. Vedellä puskuroidut turvemaan pellot tähän sen sijaan pystyvät. Kansallisen ruokaturvamme aleneva suunta voi jatkua entisellään ilmastonmuutoksen myötä. Huolestuttavimmassa tapauksessa voimme jopa ajautua kansalliseen ruokakriisiin.
Ruokakriisin mahdolliseen uhkaan kiinnitti huomiota YK:n syksyn 2009 ruokakokous. Se totesi ihmiskunnan väkiluvun kasvavan vääjäämättä. Vuoteen 2050 mennessä meitä on yhdeksän miljardia. Ruokakokous laski, että tarvitsemme silloin ruokaa 70 prosenttia enemmän kuin vuosisadan alussa.
Lisää viljelymaata on tällä vuosisadalla maapallolla välttämättä avattava. Näin on tapahduttava etenkin maissa, missä uusiutuva vesi on riittävä luonnonvara, kuten Suomessa. Meillä se tarkoittaa turveperäisiä maita.
Onko turvepeltojen hyljintä jo maassamme liian ankaraa? Näin kysyy huoltovarmuus.
Ruokaturva ohjaa jatkossa maatalouttamme. Samalla kesien lämpeneminen ja kasvukauden alkupuolen kuivajaksojen yleistyminen korostavat kosteiden turvepeltojemme merkitystä. Ne ovat jatkossa ruokaturvamme ytimessä.
Tutkimus kyllä tietää, että perinteinen yksipuolinen viljanviljely aiheuttaa turvepelloilta suhteellisesti eniten hiilidioksidin päästöjä. On tutkimuksen haaste löytää turvepelloillemme entistä ilmastoystävällisemmät viljelymenetelmät.
Veli Pohjonen
Iijokiseutu. Kolumni. 28.2.2022
No comments:
Post a Comment