Thursday, February 11, 2021

Onko isojakomme suunta kääntymässä?

Syksyn ja alkutalven metsästyskauden päätyttyä useampikin metsästysseura lienee saanut tuntuman maanomistuksessamme tapahtuvaan muutokseen. Seuran perinteisten metsästysmaiden keskellä oli tapahtunut vaihdos. Aikoinaan isojaossa paikalliselle maa- ja metsätilalliselle lohkottu metsäpalsta oli siirtynyt kasvottomalle sijoitusyhtiölle.

Metsästys ei sijoitusyhtiötä varsinaisesti kiinnosta. Taloustavoitteensa mukaisesti yhtiö haluaa metsistään vain mahdollisimman korkeaa vuosituloa. Yhtiölle on luonnollista, että se ehdottaa metsästysseuralle ostamistaan maista vuotuista hehtaarimaksua, hieman pellonvuokran tapaan.

Metsästysseurat eivät ehdotukseen hevillä lämpene. Saman periaatteen vuosivuokra pitäisi asettaa muillekin hehtaareille, oli sitten kyse normaalien seuranjäsenten maista tai metsästystä harrastamattomien paikallisten metsätilallisten maista.

Muutos on alkanut huolestuttaa. Muutos ei sovi metsästysseurojen perinteisiin sääntöihin. Muutoksen myötä on alkanut huolestuttaa, mikä on koko metsätaloutemme tulevaisuus.

Brittiläinen talousajattelija John Locke kirjoitti jo vuonna 1690, että kansakunnan maa- ja metsätalous tuottaa parhaiten perhepohjalta. Hänen mielestään viljelijäperheiden tulee itse omistaa maa, mutta enintään sen verran kuin kukin perhe pystyy itse viljelemään ja hyödyntämään.

Brittiajattelijan oivallus on ollut itsestään selvyys Suomen maa- ja metsätaloudessa aina isojaosta lähtien. Isojako käynnistyi Ruotsi-Suomessa 1700-luvun puolivälissä. Aiempia, Ruotsin kuninkaalle kuuluvia kruununmaita alettiin jakaa paikallisille asukkaille manttaaliopilla. Sana manttaali (mantal) viittaa päälukuun, perheenjäsenten määrään minkä lohkottavan maapalstan viljelyn laskettiin normaalimenetelmin elättävän.

Väkiluku oli silloin alhainen. Tiukka manttaalilaskenta varmensi, että kaikkia kruununmaita ei perheille jaettu. Jakamattomat maat nimettiin valtionmetsiksi. Yhtiömetsiä isojako ei tuntenut.

John Locken oppi ja sitä seurannut isojako kehittivät sekä maa- että metsätalouttamme 200 vuoden ajan. Suomessa isojako päättyi käytännössä Kuusamoon 1960-luvulla.

Olemmeko nyt, 50 vuoden päästä siirtymässä perinteisestä perhemetsätaloudesta yhtiötalouteen, tutun paikallisista metsätilallisista kasvottomiin metsänomistajiin? Kiihtyvä kehitys on nähtävissä viime aikojen metsätilojen kaupoissa.

Pidemmässä ajan kaaressa huolestuttaa kysymys sijoitusyhtiöiden omistussuhteesta. Enemmistö osakkaista on vielä kotimaisia, mutta ulkomainen omistus on kasvamassa. Metsätilan ostoja tekevät myös ulkomaiset rahastoyhtiöt.

Onko isojakomme suunta kääntymässä vastakkaiseksi? Ovatko metsämme palaamassa ulkomaiseen omistukseen?

Yhtiötalous kuuluu hyvinvoinnin yhteiskuntamme nykyaikaan. Menestyvät yhtiöt jakavat osinkoja, järjestävät osakeanteja ja ylipäänsä laajenevat. Mutta yhtiömetsät eivät voi rajattomasti laajeta, muun osakeyhtiön tapaan. Maapinta-alamme on rajallinen.

John Locken oppia ja isojaon alkusuuntaa olisi syytä edelleen noudattaa.

Veli Pohjonen

Selänne -lehti. Mielipide. 11.2.2021

No comments: