Saturday, July 25, 2020

Mihin menet maatalous?


Suomalainen Tiedeakatemia viivoitti 2010 energiakarttaamme. Turve ei ole uusiutuvaa energiaa; turve ja kivihiili ovat ympäristön kannalta samanarvoisia, kertakäyttöisiä, hiilidioksidia päästäviä polttoaineita.

Ensin ajattelimme, että voimme silti nostaa turvetta soiltamme hallitusti. Meidän on hoidettava ympäristöä kestävin periaattein. Suojelusoihin emme kajoa. Maksamme polttoturpeesta mukisematta saman ilmastosakon kuin kivihiilestäkin.

Ajattelun takana oli maatalouden tulevaisuus. Lisää peltoa tarvitaan ruoan tuotantoon. Viestin siihen antoi YK:n syksyn 2009 ruokakokous.

Ihmiskunnan väkiluku kasvaa vääjäämättä. Vuonna 2050 mennessä meitä on yhdeksän miljardia. Tarvitsemme ruokaa 70 prosenttia enemmän kuin vuosisadan alussa. Lisää viljelymaata on raivattava kaikkialla maailmassa. Näin tapahtuu etenkin maissa, missä uusiutuva vesi on riittävä, jopa runsas luonnonvara kuten Suomessa.

Ihmiskunnan tärkeintä ruokaa on vilja. Ihmiskunta tarvitsee vuoteen 2050 mennessä viljapeltoa pyöreästi puolet enemmän kuin nyt.

YK:n ruoan tuotannon kehikossa Suomen lisäviljan ala tarkoittaa noin 500 000 hehtaaria. Vuosikymmenten saatossa osa siitä olisi saatu kesannoista ja ympäristönhoidon pelloista. Pääosan ajattelimme saavamme tasaisilta suolakeuksilta, 2000-luvun turvesuon pohjilta.

Turveurakoitsijan jäljiltä suonpohja on valmis viljelyyn. Viljoista siinä kasvaa parhaiten vahvajuurinen kaura. Kauran tuleentumisraja on siirtymässä pohjoisemmaksi ilmastonmuutoksen myötä.

MTK julkaisi heinäkuussa 2020 maatalouden ilmastotiekartan. Se käänsi peltojen ruoantuotannon ajattelun uuteen suuntaan.

Etenkään viljakasvien suoviljelyä ei tulisi ilmastosyistä enää jatkaa. Ainakaan uutta, vuosittain kynnettävää viljapeltoa ei suomaille tulisi enää avata. Nykyisillä suopelloilla viljely voisi jatkua, mutta toistaiseksi vain monivuotisina nurmina karjataloudelle.

Turvetuotannolta vapautuvia suopohjia ei voi enää laskea viljamaiksi. Turpeen jättösuot on luontaisin metsittää.

Koko peltoalastamme (2,3 miljoonaa hehtaaria) suopeltoja on 11 prosenttia, eli noin 250 000 hehtaaria. Jos haluamme pitää ruoan tuotantoamme jatkossa nykytasollaan, uutta peltoa on raivattava kivennäismaan metsiin saman verran kuin peltoja soilla suljetaan. Jos haluamme pysyä YK:n ruoan tuotannon kehikossa, kivennäismaan metsiä on raivattava jatkossa mittavasti, vähintään puoli miljoonaa hehtaaria.

Tänään kangasmaan raivaus tapahtuu järeällä nelivedon traktorilla ja siihen kytketyllä kantojyrsimellä. Koneellinen pellonraivaus on luontevinta kivettömillä hieta-, hiesu- ja savimailla. Irtokiviäkin sisältävien soramaiden jyrsiminen on työläämpää.

Kivettömät kangasmaat ovat hyväkasvuisia kuusikoita. Ne ovat myös vahvoja hiilen nieluvarastoja. Kasvuisten kuusikoiden mittava raivaaminen ruoan tuotannon pelloiksi herättänee kommentteja niin ilmastoväen kuin metsäteollisuuden suunnasta.

Mihin menet maatalous? Kangasmaille. Halunnemme seurata YK:n ruoantuotannon tiekarttaa. Sen olemme velkaa nälkää näkevälle maailmalle.

Veli Pohjonen

Lapin Kansa. Näkökulma. 25.7.2020.

No comments: