Metsäpuiden lyhytkiertoviljelylle tuli tarve

Nouseva selluteollisuus on aiheuttanut kohun talousmetsiemme puun riittävyydestä. Kohu kiihtyi, kun päätimme luopua sekä kivihiilestä että turpeesta voimaloissamme. Korvaajaksi tulee metsähake.

Meidän tulee jatkossa varautua nykyistä monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme pitkän kierron havumetsien lisäksi nopeakasvuisia lehtipuita. Ne kerryttävät ainakin alkuvaiheessaan hiilen nieluvarastoa nopeammin kuin havupuut.

Suomessa jo tutkittuja mahdollisuuksia on kolme: lyhyen kierron viljelykoivut, viljelyhaavat ja viljelypajut. Niiden kasvatus selvitettiin maassamme 1900-luvun jälkipuoliskolla. Merkittävä tutkimushanke oli Sitran eli Suomen Itsenäisyyden Juhlavuoden Rahaston ”Suomen nopeakasvuisimmat metsät”.

Enso-Gutzeit yhtiö perusti Imatran ja Lappeenrannan ympäristöön näyttäviä lyhytkiertokoivun viljelmiä. Tavoite oli luoda jalostetulla rauduskoivulla jotain samanlaista, mikä jalostetulla eukalyptuksella oli saatu aikaan Etelä-Amerikassa.

Sitran kokeista näki pisimmälle Helsingin yliopiston Malminkartanon tilanhoitaja, agronomi Matti Kares. Hän esitti 1976 maatalouden vuotuisilla neuvottelupäivillä, että alkaisimme viljellä nopeakasvuisia lehtipuita energiaksi. Satokierto olisi alle 10 vuotta. Biomassan sato puitaisiin pellolta heti hakkeeksi.

Ajatus eteni maa- ja metsätaloustuottajain keskusliittoon. Silloinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsänkasvattaja, ehdotti 1977 että tuottajat reivaisivat suuntaa ja alkaisivat viljellä sopivilla pelloillaan lyhytkiertopuuta.

Viljelymaata lehtipuille silloin riitti. Ennen EU-aikaa maataloutemme oli sitkeässä ylituotannossa. Vielä 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Energiaviljely ei kuitenkaan sopinut Euroopan unionin silloiseen maatalouteen. Liittymisemme unioniin 1995 poisti kyllä maatalouden ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle, eikä maata lehtipuille enää ollut.

Runsaat kaksikymmentä vuotta kestänyt EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät poistuneetkaan. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidoksi – hömppäheinän pelloiksi miksi viljelijät niitä nykyään kutsuvat.

Suomessa oli vuonna luonnonhoidon peltoja 2019 yhteensä 143,000 hehtaaria, kuusi prosenttia koko peltoalasta. Näille pelloille on nyt uusi ilmastotarve.

Toinen maavaramme ovat turvetuotannosta vapautuneet suopohjat. Niitä on jo 40,000 hehtaaria, ja niitä vapautuu vuosittain lisää 2500 hehtaarin vauhdilla.

Ilmastokamppailu on antanut 1900-luvun loppupuolella kehitetylle metsäpuiden lyhytkiertoviljelylle uuden tarpeen, ilmastotarpeen. Voisimme viljellä uutta puuta metsättömille kesantopelloille ja turvesuonpohjille. Saisimme nopeasti lisää raaka-ainetta sekä selluteollisuudelle että voimaloihin. Se olisi ilmastokamppailun hyväksymää uusiutuvaa biomassaa.

VELI POHJONEN

Loimaan lehti. Mielipide. 19.9.2019.