Sunday, September 22, 2019

Pohjois-Suomen biodieseliä on kaavailtu jo pitkään


Perämeren biodieselistä, kiinalaisten rahoittamasta Kaidin laitoksesta on puhuttu puolenkymmentä vuotta. Kyseessä on muunnos Saksassa 1920-luvulla keksitystä, kivihiiltä nesteyttävästä Fischer-Tropsch -synteesistä. Se nesteyttää myös energiapuun.

Menetelmä oli Pohjois-Suomessa esillä jo sota-aikana. Turveteollisuuden keskusvaliokunta esitti 1942 bioöljyä valmistavan tehtaan rakentamista Vaalan kuntaan, Pelsolle. Valiokunta suositteli nesteytykseen turvetta. Sitä riitti Pelson varavankilaa ympäröivillä soilla.

Pelson biojalostamoa ei ehditty sota-aikana rakentaa. Sotien jälkeen halpa fossiiliöljy määritti markkinat. Biodieselimme hautautui yli puolen vuosisadan ajaksi.

Biodieselin nykyinen kausi alkoi 2002, kun Vapo ja Fortum julkistivat Forestera –polttoöljyn. Sitä jalostettiin talojen lämmityspolttimiin.

Foresteraa valmistettiin silti vain runsaan vuoden ajan. Tehdas suljettiin 2003, koska ”puuhakkeen hinta ja saatavuus ovat kehittyneet epäsuotuisaan suuntaan”.

Metsäteollisuus kiinnostui biodieselistä vuonna 2007. Stora Enso ja Neste ilmoittivat perustavansa koelaitoksen Varkauteen. Sellutehtaan sivutuotetta kehitettiin puudieseliksi viiden vuoden ajan. EU-rahoituksen puute kariutti tämän hankkeen 2012.

Metsäyhtiö UPM kehitti puolestaan Lappeenrannan sellutehtaalle mäntyöljyn linjan. EU tulkitsi sellun päätuotteeksi ja mäntyöljyn jätteeksi. Sen mukaisesti Lappeenrannan hanke sai EU:lta toisen sukupolven biorahoituksen. Vuonna 2015 suomalaisille huoltoasemille tuli ensimmäisen kerran myyntiin biodiesel, nimellä BioVerno.

Perämeren biodiesel sai alkunsa 2007, Keminmaan kunnan elinkeinokoordinaattori Antero Lepojärvi kokoaman Lapin biodieseltyöryhmän suosituksesta. Hankkeeseen lähtivät ensin Metsäliitto ja Vapo. Ne valitsivat paikkakunnaksi Kemin, Metsäliitolla kun oli siellä jo sellutehdas.

Metsäliitto luopui markkinoihin ja kannattavuuteen vedoten biodieselin hankkeesta 2012. Vapo jatkoi sitkeästi, mutta lopulta se tuskaantui EU:n tempoilevaan tukipolitiikkaan. Vapo kuoppasi hankkeen vuonna 2014. Tässä vaiheessa Perämeren biodiesel alkoi kiinnostaa Kaidi -yhtiötä.

Kiinalaisten kiinnostus vahvistui Pariisin 2015 ilmastokokouksen jälkeen. Kiinahan allekirjoitti kokouksessa ensimmäisen kerran muiden mahtimaiden kanssa yhteisen päätöksen pysäyttää ilmakehän lämpeneminen.

Kaidin tehtaan suunnittelu vauhdittui. Rakennustyöt miltei alkoivat Kemissä, mutta sitten talousongelmat sekoittivat myös tämän kuvion. Huhtikuussa 2018 kiinalaisen Kaidin yritysryppään tytäryhtiöstä yhden raportoitiin joutuneen kotimaassaan maksuvaikeuksiin. Vaikeus heijastui Kaidi Finland –yhtiön aikatauluun.

Ilmaston muutos etenee vuodesta ja ilmastokokouksesta toiseen. Päästöttömistä biopolttoaineista puhutaan, mutta käytännön hankkeisiin lähteminen tuntuu yhä vaikeammalta.

Pohjois-Suomen biotalous odottaa, että Kaidi selviää kotimaan maksuvaikeuksistaan ja että Kemin hankkeen eteneminen piristyy. Pitkään jatkuneen pohjoisen biodieselin kaavailun soisi jo johtavan maaliin.

VELI POHJONEN

Selänne-lehti. Mielipide. 24.5.2019

No comments: