Kanalintujen metsästys Ruotsin malliin

1960-luvun lopussa nuori riistabiologian dosentti Erkki Pulliainen opetti Helsingin yliopistossa kanalintujen metsästyksen, niiden luonnollisen poistuman ja riistakantojen kolmiyhteyden. Esimerkiksi käy vaikkapa teeri ja vuosi teepariskunnan elämää.

Naarasteeri munii vapun jälkeen kahdeksan munaa, hautoo ne, poikaset kuoriutuvat ja loppukesästä teeriä on yhteensä kymmenen. Pulliainen luennoi, että lintuja on seuraavana vappuna taas vain kaksi. Tavalla tai toisella loput kahdeksan menetetään vuoden aikana.

Muutaman teeren ampuvat metsästäjät. Pääosa menee kanahaukalle ja muille petolinnuille. Pienempi osa menee ketuille, taudeille tai talven kylmyydelle.

Metsästyskauden kesto määrittää, minkä osuuden metsästäjä saa teeriperheen poistumasta. Mitä lyhyempi on metsästyskausi, sitä pienemmäksi jää metsästäjän saalis. Jos teeren rauhoittaa vuodeksi kokonaan, luonto itse pyytää ne kahdeksan.

Kanalintujen kannoissa on toki nousuja ja laskuja. Mutta niissäkin metsästyksen vaikutus on vähäinen. Vaihtelu on samansuuntainen sekä metsästysalueilla että luonnonsuojelun alueilla.

Kanalinnut toipuvat kannan jyrkistä laskuista sillä, että niiden vuotuiset poikueet ovat suuria. Tyypillisesti munaluku on juuri luokkaa kahdeksan.

Pulliaisen oppia seuraava syvin johtopäätös on, että metsästysajan pituudella ei kanalintujen keskimääräisiin riistakantoihin vaikuteta. Suomessa tähän johtopäätökseen ei uskota. Naapurimme Ruotsi siihen uskoo.

Pohjois-Suomea vastaavilla, varsinaisilla eränkäynnin alueilla Pohjois-Ruotsissa linnustuskausi on pysyvästi pidempi kuin meillä. Kanalintujen metsästys alkaa Västerbottenin ja Norrbottenin lääneissä 25. elokuuta. Meillä se alkaa meillä vasta 10. syyskuuta.

Pyynti jatkuu Ruotsissa vuosittain marraskuun puoliväliin, meillä normaalisti lokakuun loppuun. Sen lisäksi Ruotsissa on sekä urosteerellä että -metsolla talvipyynti tammikuun loppuun. Meillä talvipyynti lopetettiin 1970-luvulla, eikä siihen ole uskallettu vieläkään palata.

Ruotsalaiset ovat todenneet, että pidempi metsästyskausi ei uhkaa kanalintujen kantoja. Miksi me emme sitä totea? Eivätkö maamme ole luonnonolosuhteiltaan ja metsästäjiltään samankaltaiset niin, että metsästyskaudet voisivat olla yhtenevät?

Jos naapurusten ajattelun onnistumista mittaa metsästysmatkailulla, Ruotsi on onnistunut paremmin. Suomalaisia linnustajia on käynyt jo vuosikausia pyyntimatkoilla Pohjois-Ruotsissa. Pohjois-Suomessa ruotsalaisia metsästysvieraita tuskin näkee.

Luentojensa pohjaksi Pulliainen oli käynnistänyt 1967 merkittävän riistakantojen tutkimuksen Värriön tutkimusasemalla Sallassa. Talvisin, kerran viikossa hiihdettävien lumilinjojen jälkihavainnot ovat jo kertoneet, että kanalintujen kannat voi luonnonsuojelulla pitää pitkäaikaisessa nousussa.

Suojelualueiden verkolla on kanalintujen runsauden tasaajana tärkeämpi osa kuin metsästyskauden lyhentämisellä. Luonnonsuojelun alueet takaavat peruskannan. Kun kanta suojelualueilla vahvistuu, lintuja siirtyy niiden ulkopuolelle.

Pohjois-Suomen laajoilla eränkäynnin alueilla linnustuskautta voisi jatkaa onnistuneesti verkottuneen luonnonsuojelumme ansiosta. Kautta voi jatkaa Ruotsin malliin, molemmista päistä. Erityisesti siitä pitäisivät kansallisen eräkulttuurimme harrastajat, Suomen pystykorvalla metsästävät.

VELI POHJONEN

Kuhmolainen. Mielipide. 29.10.2015.