Hiilidioksidiajan hidas historia

Joulukuun  alun ilmastokokous 2015 Pariisissa päättyi maailman johtajien yhteiseen kätten taputukseen: me teimme sen! Pysäytämme ilmakehän lämpenemisen. Emme nosta ulkoilman lämpötilaa enää kahta, tai mieluummin puoltatoista astetta korkeammaksi.

Aikaisemmista ilmastokokouksista Pariisi poikkesi merkittävästi. Kiina allekirjoitti ensimmäisen kerran muiden mahtimaiden kanssa yhteisen ilmastopäätöksen. Se säväytti kokousväkeä.

Ilmakehän, metsäluontomme ja talvisten hiihtolatujemme lämpeneminen seuraa taivaalle pääsevää liiallista, ympäri maapallon sekoittuvaa hiilidioksidia. Hiilidioksidin nousun hillinnässä on kyse jo 45 vuoden väännöstä Yhdistyneiden Kansakuntien kesken. Aiheen nosti pöydälle YK:n pääsihteeri U Thant, vuoden 1970 ympäristöraportissaan.

Seuraavan avauksen teki yllättäen Suomi. Suurlähettiläämme Pekka Malinen esitti vuonna 1981 Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:lle, että se "ottaisi ohjelmaansa tutkimuksen hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta maan ilmakehään, jotta tarvittaviin muutostoimenpiteisiin voitaisiin ajoissa ryhtyä".

Suomen avaus lienee ollut etuajassa, sillä meni vuoteen 1990 ennen kuin kansainväliset kokoukset suostuivat kirjaamaan asian pöytäkirjaan asti. Genevessä kahdeksantoista ympäristömyönteistä YK-maata julisti: "Hiilidioksidin päästöjen kasvu on saatava joko pysähtymään tai päästöt on saatava putoamaan".

Seuraava merkkipaalu oli Rio de Janeiro 1992. Rion kokous antoi Geneven julistukselle aikataulun ja numeroissa mitattavan tavoitteen. Paaluvuosi olkoon 1990. Ensimmäinen katsastusvuosi olkoon 2000. Hiilidioksidin vuotuinen päästö ilmakehään palautukoon vuoden 1990 tasoon. Mukaan lähti 37 YK:n valtiota.

Viiden vuoden kuluttua pidettiin uusi kokous, Japanin Kiotossa. Kioton pöytäkirja  joulukuussa 1997 paloitteli Rion tavoitteen eri maille niin, että keskimääräiseen 1990 tasoon olisi pystytty palaamaan. Esimerkiksi Euroopan unioni lupasi alentaa hiilidioksidin päästöjä kahdeksalla prosentilla. Riossa sovittu takaraja oli vain liian lähellä. Siksi hiilidioksidin katsastus lykättiin vuoteen 2012, niin että eri maille jäisi riittävästi aikaa toimia.

2000-luvun alussa tiedemiehet olivat oppineet mittaamaan ja arvioimaan hiilidioksidin virtoja metsissä, ihmisasutuksilla, kaupungeissa, teollisuudessa ja kokonaisten valtioiden tasolla. Tiesimme mitkä maat lopulta päästävät eniten ja nostavat näin ulkolämpötilaamme. Tärkein on kuusikko Kiina, USA, EU, Intia, Venäjä ja Japani. Yhdessä kuusikko päästää hiilidioksidia taivaalle enemmän kuin loput noin 170 YK:n maata.

Vuoden 2012 katsastus antoi karun todistuksen. Hiilidioksidin kuusikosta päästöjään olivat pystyneet pudottamaan alle 1990 tason vain EU ja Venäjä. USA ja Japani olivat nostaneet päästöjään muutamalla prosentilla. Intia oli kaksinkertaistanut päästönsä. Kiina oli nelinkertaistanut päästönsä.

Vuoden 2015 Pariisin ilmastokokouksen tärkein tavoite oli saada hiilidioksidin mahtimaat sopimaan yhdessä jostakin, vaikkapa vain ylimalkaisesta lämpötilan nousun pysäyttämisestä. Ja siinä Pariisin kokous onnistui. Mahtimaat sopivat ensimmäisen kerran jotain yhdessä. Muut YK-maat ymmärsivät tulla perässä, vaikka vähemmistönä vinkuen.

Kiinalle oli tärkeää, että se sitoutuu allekirjoituksellaan vain lämpötilan nousun pysäyttämiseen. Kiina halusi edelleen päättää itse menetelmistään, millä se vähentää hiilidioksidin päästöjä. Kiina on jo aloittanut oman hiilidioksidin päästökauppansa seitsemässä alueellisessa kokeiluhankkeessa. Koko maan kattava kansallinen päästökauppaohjelma alkaa vuonna 2017. Kiina todennäköisesti esittelee hiilidioksidin vähennysmenetelmiään ja päästötuloksiaan seuraavana YK:n katsastusvuonna 2020.

Hiilidioksidiajan hidas historia opettaa, että koko maapalloa koskettavat ympäristöpäätökset vaativat vähintään sukupolven mittaisen valmistelun. Toisen sukupolven verran kestää myös ennen kuin näemme päätösten vaikutukset ympäristössämme. Lauhoja talvia on odotettavissa jatkossakin.

VELI POHJONEN

Uusimaa. Mielipide. 5.3.2016